Päivi Loponen-Kyrönseppä Mirjam Helin -laulukilpailun johtoon
10.8.2023 10:35:00 EEST | Suomen Kulttuurirahasto | Tiedote
Päivi Loponen-Kyrönseppä on aloittanut Suomen Kulttuurirahaston järjestämän Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun kilpailupäällikkönä. Tehtävä on Kulttuurirahastossa uusi. Loponen-Kyrönseppä on kulttuurijohtamiseen erikoistunut musiikin maisteri. Kulttuurirahastoon hän siirtyy Savoy-teatterista, joka on tunnettu kansainvälisestä ohjelmistoprofiilistaan.
Loponen-Kyrönseppä on johtanut Savoy-teatteria vuodesta 2013. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Vantaan viihdeorkesterin toiminnanjohtajana, Lemin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana ja musiikkitoimittajana esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa. Hän on myös diplomilaulaja ja yksi Ooppera Skaalan perustajäsenistä.
”Päivi Loponen-Kyrönsepän laajat kotimaiset ja kansainväliset verkostot ja monipuolinen kokemus musiikin alalta luovat erinomaisen perustan laulukilpailun kehittämiselle”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Yhdeksäs Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu järjestetään Helsingissä 3.–12.6.2024. Kilpailu on suunnattu nuorten laulajien parhaimmistolle, ja se tunnetaan korkeasta tasostaan, vaativasta ohjelmistostaan ja arvovaltaisesta tuomaristostaan. Moni kilpailun aiemmista voittajista on noussut laulumaailman huipulle.
Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt laulukilpailun viiden vuoden välein vuodesta 1984 asti. Kulttuurirahaston hallituksen linjauksen mukaisesti kilpailu järjestetään jatkossa kolmen vuoden välein. Samalla luovutaan erillisistä naisten ja miesten sarjoista.
”Mirjam Helin -kilpailulla on vankka sija suomalaisessa musiikkielämässä. Kilpailun järjestäminen aiempaa useammin antaa edellytykset lisätä sen tunnettuutta etenkin kansainvälisesti”, sanoo laulukilpailun tuomariston puheenjohtajana vuonna 2024 toimiva oopperalaulaja Soile Isokoski.
Laulukilpailun taustalla on suurlahjoitus, jonka laulaja, professori Mirjam Helin (1911–2006) teki Suomen Kulttuurirahastolle vuonna 1981.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
kilpailupäällikkö Päivi Loponen-Kyrönseppä
050 5338 386
paivi.loponen@skr.fi
Lisätiedot kilpailun kehittämisestä:
toimitusjohtaja Susanna Pettersson
09 6128 1122
susanna.pettersson@skr.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on valtakunnallisesti toimiva yksityinen säätiö, joka rakentaa moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa, toimii tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta sekä kannustaa tulevaisuuden huippuja kohti läpimurtoja.
Kulttuurirahasto myöntää apurahoja tieteelle ja taiteelle ja toteuttaa erilaisia hankkeita. Toimintaan kuuluvat myös Taidekoti Kirpilä, taiteilijoille suunnattu residenssiohjelma sekä Mirjam Helin -laulukilpailu ja -akatemia. Kulttuurirahaston seitsemäntoista maakuntarahastoa kattavat koko maan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Möjlighet att höra Stradivarius i Imatra och Ylivieska – gratiskonserter med värdeinstrument och toppmusiker3.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sällsynta värdeinstrument ägda av Finlands mest betydande konststiftelser och landets främsta musiker uppträder i Imatra och Ylivieska. Under dessa konserter får publiken höra bland annat en Stradivarius-violin från 1700-talet.
Stradivarius soi Imatralla ja Ylivieskassa – arvosoittimet ja huippumuusikot maksuttomissa konserteissa3.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen merkittävimpien taidesäätiöiden harvinaiset arvosoittimet ja maan eturivin muusikot esiintyvät Imatralla ja Ylivieskassa. Konserteissa yleisö pääsee kuulemaan muun muassa 1700-luvun Stradivarius-viulun sointia.
Neljä pilottikuntaa näyttää mallia: näin Suomesta tehdään laulavampi maa2.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Nelivuotisen Kaikki laulaa – Alla sjunger -hankkeen tavoite on tehdä laulamisesta luonteva osa arkea sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä, iloa ja hyvinvointia laulun avulla. Ensimmäiset laulavat kunnat ovat Jyväskylä, Kristiinankaupunki, Oulainen ja Savonlinna. Haku uusille kunnille avautuu syyskuussa.
Lisää laatukirjallisuutta suomeksi – viisitoista teosta sai maailmankirjallisuuden suomennostukea29.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kulttuurirahasto tuo sata kirjaa maailmalta suomenkielisten lukijoiden käsiin. Uusia teoksia on tulossa muun muassa Espanjasta, Slovakiasta ja Ukrainasta.
Kulttuuri ja urheilu samalla kentällä SuomiAreenassa26.5.2026 14:06:04 EEST | Tiedote
Kulttuurilla ja urheilulla on yllättävän paljon yhteistä, mutta tekevätkö alat tarpeeksi yhteistyötä? Kulttuurirahasto järjestää SuomiAreenassa 23.6.2026 keskustelun, jossa Timo Furuholm, Katariina Havukainen, Matti T. J. Heino ja Eeva Saarinen paneutuvat kulttuuriin ja urheiluun yhteisöllisyyden rakentajina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
