Riikka Palanderin Elefanttien aika pohtii naiseutta uuden ja vanhan maailman välissä

Elefanttien aika -romaanissa antropologiaa opiskeleva suomalainen Kirsi matkustaa Tansaniaan kerätäkseen aineistoa luguruheimon tyttöjen initiaatiorituaalia käsittelevään graduunsa. Kirsi päätyy kaupunkiin, jossa pääsee seuraamaan initiaatioikään tulleen tytön perheen elämää. Mikään tilanteessa ei kuitenkaan vastaa Kirsin odotuksia. Päivät vieraassa kulttuurissa saavat hänet kohtaamaan myös oman elämänsä kipukohtia.
“Koin tärkeäksi murentaa kuvaa omnipotentista länsimaisesta valkoisesta ihmisestä, joka ottaa tutkimansa alueen haltuun tulkitsemalla, esittämällä ja nimeämällä sen omalle yhteisölleen”, kertoo Riikka Palander.
Lugurutyttö Hiarin ja hänen äitinsä pohdinnat perinnettä koskevien kysymysten äärellä linkittyvät myös Kirsin elämäntilanteeseen: Heistä kukin omalla tavallaan käy läpi siirtymää uuden ja vanhan maailman välissä.
“Minulle oli olennaista, etten asettuisi aiheeni ylä- tai alapuolelle. Eläytyminen edellyttää paitsi mielikuvitusta ja empatiakykyä, myös paljon tietoa. Sumea katse luo tilaa oletuksille ja yliolkaisille tulkinnoille. Siksi pyrin maksimaaliseen tarkkuuteen niin romaanin aiheena olevan lugurutyttöjen initiaatiorituaalin kuin miljöön kuvauksessa.”
Palander on viettänyt paljon aikaa Tansaniassa, jonne romaani sijoittuu. Matkat ja monet ihmissuhteet maassa ovat luoneet pohjan kulttuurin ymmärtämiselle.
“Merkittävässä osassa taustatyötä ovat olleet monet matkani Tansaniaan. Paikallistietous ja swahilin kielen taito ovat luoneet perustan romaanin tapahtumapaikkojen ja sosiaalisen ympäristön kuvaukselle. Suhteet paikallisiin ihmisiin ovat toivoakseni auttaneet minua eläytymään romaanin henkilöhahmojen näkökulmiin, mutta Tansaniassa viettämäni aika tai verkostot eivät ole tae siitä, että kirjoittaisin aiheestani viisaasti. Lopulta vain kirjailijana tehdyt valinnat vaikuttavat siihen, millaista maailmankuvaa teos vahvistaa.”
Kirjailija ja yhteiskuntatieteiden maisteri Riikka Palander (s. 1986) asuu Tampereella. Häneltä on aiemmin julkaistu neljä runokokoelmaa, joita on kiitetty erityisesti ilmaisuvoimaisesta kielestä.
teos: Elefanttien aika
kirjailija: Riikka Palander
ISBN: 9789523044951
sivuja: 268
kustantaja: Avain
julkaisupäivä: 10.8.2023
Julkistamistilaisuus
Elefanttien aika -romaanin julkistamista juhlistetaan Tampereen Tapahtumien yössä Galleria Koppelossa torstaina 10.8. klo 18 alkaen. Riikka Palanderia haastattelee kirjailija Alexandra Salmela. Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/2584298048377545
Blogipostaus
Riikka Palander pohtii blogikirjoituksessaan kulttuurista omimista, oikeutta ja edellytyksiä toisesta kulttuurista kirjoittamiselle.
https://kustantamonkuulumisia.blogspot.com/2023/08/riikka-palander-eettisesta.html
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedote, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@avain.net, puh. 040 755 3319
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Sata päivää Roomassa -tietokirjassa on yllätyksiä myös kokeneille Rooman kävijöille!24.4.2025 07:42:00 EEST | Tiedote
Ilpo ja Miia Salonen kutsuvat lukijan mukaansa ikuisen Rooman hiljaisille kujille, komeisiin puistoihin, maanalaisiin sokkeloihin, yllättäviin museoihin ja pyörryttäviin palatseihin.
Kimmo Ojalalle Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto23.4.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Kimmo Ojala on valittu yhdeksi Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saajaksi lasten runoteoksellaan Yrjö Ärjylän herkimmät (Avain, 2024). Palkitsemistilaisuus järjestettiin Tampereen Raatihuoneella 23.4.2025.
On pimeässä hyvä taivaltaa -tietokirja avaa keskosäidin tuntemuksia16.4.2025 07:44:00 EEST | Tiedote
Esikoisen odottaminen tuntuu pitkään epätodelliselta, kunnes eräänä syyskuisena aamuyönä hän onkin jo täällä. Aivan liian pienenä, aivan liian aikaisin ja eri vuonna kuin piti.
KUTSU: Meritta Koiviston Perijä-dekkarin julkistamistilaisuus4.4.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Tule tapaamaan jännityskirjailija Meritta Koivistoa ja kuulemaan kirjailijan uunituoreesta Perijä-dekkarista Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) keskiviikkona 23.4. klo 15.30 alkaen. Perijä on Harriet Jaatinen -dekkarisarjan kolmas osa. Koivisto kuvaa sarjassa mestarillisesti maarajat ylittäviä vääristyneitä perhesuhteita ja luo henkilöhahmoja, joita joko rakastaa tai vihaa. Kirja on myynnissä tapahtumassa. Ilmoittaudu 21.4. mennessä os: info@avain.net Lämpimästi tervetuloa! _ _ _ _ _ _ Meritta Koivisto, Perijä Piilotettuja tekoja ja juonitteluja lain toisella puolen – ruotsinsuomalainen rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen jäljittää jälleen salaperäisen mahtisuvun rikosvyyhtejä. Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen oli, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin? Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa taideopintonsa New Yorkissa tietämättömänä siitä, että hän
Sirkka Knuutilan uudessa lastenkirjassa hulivili Peeveli Pahkeinen seikkailee menninkäismetsässä4.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Noitapoika Peeveli etsii yhteyttä edelliskesän kaveriin ja päätyy taikaluudallaan Menninkäismetsään. Yksinäisyys muuttuu vauhdilla pelastusoperaatioksi, kun Peeveli tapaa vihreähiuksisen tytön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme