Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Teollisuuden veto hiipuu, eikä helpotusta ole näköpiirissä

Jaa
Teollisuuden suhdannetilanne on heikentynyt tuntuvasti kesäkuussa. Teollisuusyritysten Suomessa toimivien tehtaiden uusien tilausten arvo oli 12,2 prosenttia alhaisempi kuin vuosi sitten. Elintarviketeollisuutta lukuun ottamatta tuotanto supistui kesäkuussa kaikilla päätoimialoilla verrattuna edelliseen kuukauteen. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan teollisuuden suhdanteen heikkenemiselle ei ole helpotusta näköpiirissä, sillä kiristyvä rahapolitiikka ja euroalueen heikentynyt suhdannetilanne kurittavat jatkossakin investointeja ja kulutusta, mikä heijastuu epäsuorasti myös Suomeen.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Tilastokeskuksen aamuisen julkistuksen perusteella teollisuuden toimialojen suhdannetilanne ja -näkymät heikkenivät kesäkuussa varsin tuntuvasti. Sekä tuotannon volyymi että uusien tilausten arvo supistuivat.

Teollisuusyritysten Suomessa toimivien tehtaiden uusien tilausten arvo oli 12,2 prosenttia alhaisempi kuin vuosi sitten. Kokonaisuudessaan tilausten arvo laski vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla 6,7 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

”Teollisuuden suhdannetilanne on kuin hitaasti vuotava laiva, jota ei saada korjattua. Toistaiseksi tuotanto on tehtailla pyörinyt kohtalaisesti aiemmin saatujen tilausten varassa, mutta tilauskannat tyhjenevät tasaisesti. Valitettavasti teollisuuden suhdanteen heikkenemiselle ei näy vielä loppua, sillä syksyllä on edessä useita vastatuulitekijöitä”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Tilausten arvo laski kaikilla seuratuilla päätoimialoilla. Voimakkainta lasku oli kemian- ja paperiteollisuudessa. Myös metalliteollisuudessa tilausten arvo laski, mutta vähemmän dramaattisesti.

”Teollisuustuotanto on toistaiseksi sinnitellyt olosuhteisiin nähden hyvin uusien tilausten pitkään jatkuneesta heikkoudesta huolimatta. Jatkossa veto alkaa kuitenkin hiipua, kun kiristyvä rahapolitiikka ja euroalueen yleinen heikko suhdannetilanne kurittavat investointeja ja kulutusta, mikä heijastuu epäsuorasti myös Suomeen”, sanoo Appelqvist.

Myös teollisuustuotanto laski kesäkuussa. Kaikkien teollisuustoimialojen yhteenlaskettu tuotantomäärä supistui kesäkuussa 3,3 prosenttia edellisestä kuukaudesta ja päätyi 6,1 prosenttia viime vuoden kesäkuun tason alapuolelle.

Tuotannon supistuminen oli alkukesästä erittäin laaja-alaista. Elintarviketeollisuutta lukuun ottamatta tuotanto supistui kesäkuussa kaikilla päätoimialoilla verrattuna edelliseen kuukauteen. Kokonaisuudessaan tilanne on vaikein metsäteollisuudessa.

”Suomen teollisuuden rakenne painottuu investointihyödykkeisiin ja välituotteisiin, eivätkä suhdannekäänteet välity meille erityisen ripeästi, mutta euroalueen suhdannetilanne on heikentynyt teollisuudessa jo pitkään ja se alkaa enenevässä määrin vaikuttaa myös kotimaisen teollisuuden vientikysyntään”, arvio Appelqvist.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye