Suomalainen nuorisotyön malli muuttaa nuorten elämää Somalimaassa
”Vamos-koulutuksessa nuoret saavat tukea elämänhallintaan, uskallusta puhua julkisesti sekä työnhakuun tarvittavia tietoja ja taitoja”, kertoo Somaliland Y-Peerin Vamos-valmentaja Samiira Mohamed. ”Monille nuorille valmennukseen osallistumisella on ollut käänteentekevä merkitys.”
Vamos-malli vähentää nuorten syrjäytymistä auttamalla heitä kiinnittymään yhteiskuntaan, koulutukseen ja työhön. Monet Somalimaassa koulutukseen osallistuneista nuorista ovat sittemmin löytäneet työ- tai harjoittelupaikan, perustaneet oman yrityksen tai jatkaneet opintojaan.
Esimerkiksi 18-vuotias Zamzam Abdirahman löysi ensimmäisen työpaikkansa Vamos-koulutuksen avulla. Abdirahman asuu vaikeissa oloissa maansisäisten pakolaisten leirillä Hargeisan liepeillä. Hän on käynyt peruskoulun, mutta ei voinut jatkaa opintoja sen jälkeen, sillä hänen perheellään ei ollut siihen varaa. Abdirahman oli kuitenkin oppinut äidiltään tekemään hennatatuointeja ja muita kauneushoitoja. Vamos-koulutukseen osallistumisen jälkeen hän kuuli lyhytaikaisesta työpaikasta kauneushoitolassa. Mohamed ja Somaliland Y-Peerin toinen Vamos-valmentaja auttoivat häntä tekemään hakemuksen ja ansioluettelon ja Abdirahman onnistui saamaan paikan.
”Vamos-koulutuksessa oppimani asiat ja valmentajien tuki auttoivat minua paikan saamisessa”, Abdirahaman kertoo. Vaikka työ oli lyhytaikainen, hän on ylpeä ensimmäisestä työpaikastaan. Nyt hän hakee taas töitä ja unelmoi samalla oman kauneushoitolansa avaamisesta. ”Yrittäjänä voisin työllistää myös muita työttömiä nuoria”, Abdirahman haaveilee.
Valmennukset tuovat toivoa haastavassa tilanteessa oleville nuorille
Puolet Somalian väestöstä on 10–35-vuotiaita. 14–29-vuotiaista nuorista kaksi kolmannesta on työttömiä. Ammatillisen koulutuksen taso on heikkoa, ja vain harvalla on siihen edes mahdollisuuksia.
“Tilanne on äärimmäisen vaikea, ja siksi nuoret lähtevät ulkomaille elantoa etsimään. Moni joutuu käyttämään epätoivoisessa tilanteessa äärimmäisiä keinoja, ja he kohtaavat usein hyväksikäyttöä ja turvattomuutta”, Samiira Mohamed kertoo.
Vamos-koulutukset ovat antaneet hargeisalaisille nuorille uutta toivoa. Heidän asennoitumisensa elämään on muuttunut myönteisemmäksi ja nuoret ovat intoutuneet entistä aloitteellisemmin etsimään uusia mahdollisuuksia. Vaikka ovet työelämään tai koulutukseen eivät ole vielä avautuneet kaikille Vamos-koulutuksen käyneille, monet ovat löytäneet mielekkäitä vapaaehtoistehtäviä tai muita tapoja hyödyttää yhteisöjään.
Esimerkiksi 21-vuotias Suhaib Mouse Mohamed innostui Vamos-koulutuksen myötä toimimaan mielenterveysongelmista kärsiviä ja kadulla asuvia lapsia auttavassa järjestössä. Sittemmin hän perusti Hargeisaan myös siivoustempauksia järjestävän ryhmän, jonka toiminnasta hän jakaa aktiivisesti tietoa sosiaalisessa mediassa.
Nuorten unelmat ja haasteet ovat samanlaisia Suomessa ja Somalimaassa
”Kolmen vuoden aikana Vamos-valmennuksiin on osallistunut Hargeisassa 500 nuorta. Valmennuksen lisäksi tarjoamme nuorille ammatillisia kursseja ja mahdollisuuksia työssä oppimiseen, aivan kuten Suomen Vamoksessakin”, Mohamed kertoo.
Diakonissalaitoksen Vamos-valmentajat ovat kouluttaneet Mohamedin sekä kolme muuta somalimaalaista kouluttajaa. Suomen vierailunsa aikana Somaliland Y-Peerin henkilöstö pääsee vaihtamaan kokemuksia Vamoksen muun suomalaisen henkilöstön kanssa ja tutustumaan suomalaiseen nuorisotyöhön laajemminkin.
”Nuorten unelmat ja haasteet ovat Somalimaassa ja Suomessa pitkälti samoja. Nuoret toivovat mielekästä tekemistä, töitä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vamos-työ tukee näiden tavoitteiden saavuttamista. Se, että nuori voi kokea, että hänet kohdataan omana itsenään ja häntä kuunnellaan, luo vahvan perustan nuoren tukemiselle”, somalimaalaisia ja etiopialaisia Vamos-valmentajia kouluttanut Emmi Hynninen Vamos Helsingistä kertoo.
Kohtaamiseen perustuva työ on tutkitusti vaikuttavaa
Vamos on Diakonissalaitoksella kehitetty palvelukokokonaisuus, joka tukee koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria. Malli perustuu kiireettömään kohtaamiseen ja arjen perusasioista lähtevään tukeen.
Itlan vuonna 2021 julkaiseman tutkimuksen mukaan Vamos on vaikuttava keino saada nuoret takaisin opinto- ja työpoluille. Vuonna 2022 Suomessa valmennukseen osallistuneista nuorista 56 % eteni työelämään tai koulutukseen. Inhimillisen merkityksellisyyden lisäksi syrjäytymistä ehkäisevä työ tuottaa Itlan laskelmien mukana miljoonien eurojen yhteiskunnallista hyötyä.
Vamos toimii Suomessa 11 paikkakunnalla. Mallia on sovellettu Somalimaan lisäksi Italiassa, Jordaniassa, Namibiassa ja Etiopiassa. Somalimaassa Vamos-työtä rahoitetaan ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.
Somaliland Y-Peerin Vamos-kouluttaja Samiira Mohamed, toiminnanjohtaja Mohamed Dama, talouspäällikkö Samiira Muse ja projektipäällikkö Mohamed Askar vierailevat Helsingissä 13.–18.8.
Lisätietoa Vamos-työstä Somalimaassa:
Tulevaisuuden etsijät on hankkeemme Pohjois-Somaliassa (hdl.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt & lisätietoa:
Laura Järvilehto, viestinnän asiantuntija, kansainvälinen toiminta, laura.jarvilehto@hdl.fi, +358 50 350 9180
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Ettei kukaan jäisi yksin – Diakonissalaitoksen Vamos 15 vuotta nuorten rinnalla19.9.2023 10:19:59 EEST | Tiedote
”Mihin ohjata elämänsä suuntaa hakeva nuori? Miten varmistaa, että nuori todella saa tarvitsemansa tuen ja pääsee eteenpäin?” Tällaiset kysymykset pohdituttivat Diakonissalaitoksen etsiviä nuorisotyöntekijöitä viisitoista vuotta sitten. Tähän tarpeeseen syntyi nyt 15 vuotta täyttävä Vamos, sosiaalinen innovaatio.
Nuorten huumekuolemat saatava vähenemään – keinoja on olemassa12.9.2023 16:27:26 EEST | Tiedote
Nuorten huumekuolemat lisääntyvät hälyttävästi: alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa Suomi on jo kärjessä Euroopassa. Tilanne pahenee entisestään, ellei asiaan puututa riittävän tehokkaasti ja nopeasti. Päihderiippuvuus on sairaus, ja sitä on hoidettava sellaisena. Lääketiede ja päihdetyötä tekevien kokemus tarjoavat toimivia keinoja, jos todella haluamme ratkaista ongelman.
Diakonissalaitos kutsuu värikkääseen Korttelijuhlaan18.8.2023 12:26:55 EEST | Tiedote
Jo viidettä kertaa järjestettävä Korttelijuhla on elämänmakuinen ihmisten juhla Helsingin Alppikadulla 24. elokuuta. Esiintymässä ovat mm. Atomirotta, Litku Klemetti sekä Tumppi Varonen & Problems.
Paperittomien oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin ei saa poistaa9.8.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan poistettavaksi paperittomien oikeutta muihin kuin kiireellisiin sote-palveluihin. Tämä perustuu hallitusohjelman kirjaukseen, jossa hallitus aikoo kumota edellisen hallituksen tekemän päätöksen paperittomien sote-palvelujen laajentamisesta. Muutos johtaa epätoivoisiin tilanteisiin ja pahimmillaan vahvistaa jo nyt olemassa olevaa suojatonta varjoyhteiskuntaa.
Blogi: Kannabista kansalle?4.7.2023 09:00:00 EEST | Blogi
Hallitusohjelmassa ei ole mainintaa kannabiksesta, vaikka kansalaisaloite kannabiksen laillistamiseksi keräsi huhtikuussa vaaditut 50 000 nimeä ja etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Kannabis on Suomessa eniten käytetty huume, joka yleistyy koko ajan. Käytön rangaistavuus ei ole muuttanut tilannetta, kirjoittaa blogissa Diakonissalaitoksen konsernin lääketieteellinen johtaja Jarmo Kantonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme