Uusi Yamarin 80 DC yhdistää pohjoismaisen käytännöllisyyden välimerelliseen veneilykulttuuriin

”Veneemme ovat aina olleet hyvin suosittuja Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, mutta uuden daycruiserin suunnittelussa oli lähtökohtana, että sen pitää palvella hyvin myös Välimeren, Floridan ja Australian veneilijöitä”, Yamarinin myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen kertoo.
Uusi Yamarin 80 DC eroaa tyypillisistä pohjoismaisista daycruisereista ja myös Yamarinin muista malleista erityisesti keulakanneltaan, jonka kautta veneeseen kuljetaan sivulta. Käynti suojaisesta matkustamosta keulaan on sijoitettu paapuurin laidalle, kun nykyaikaisissa daycruisereissa kulku on tyypillisesti keskeltä venettä.
Uutuusmallin avotilan vasemmasta etukulmasta avautuu keulaan saakka jatkuva suojaisa, kanteen upotettu syvennys, joka on suojattu lisäksi kaiteella. Muilta osin keulakansi on aivan tasainen, joten keulassa on helppo liikkua rantautumisen aikana. Myös aurinkopatjalle muodostuu erinomainen paikka.
”Kulku sivulta keulaan mahdollisti myös suuremman keulahytin oviaukon verrattuna perinteisiin ratkaisuihin. Tämä helpottaa liikkumista keulakajuutan ja avotilan välillä”, markkinointipäällikkö Johan Finnberg toteaa.
Uusien ratkaisujen avulla uusi Yamarin 80 DC on pystytty sovittamaan ilman kompromisseja hyvinkin erilaisiin veneilykulttuureihin. Pohjoismaissa rantaudutaan usein mataliin rantoihin keula edellä, jolloin turvallinen kulkureitti eteen on tärkeä. Suurella daycruiserilla tehdään myös parin päivän retkiä, jolloin matkaveneen ominaisuudet ja mukavat yöpymismahdollisuudet ovat tärkeitä.
Välimeren olosuhteissa taas rantaudutaan laituriin perä edellä, jolloin keulakansi on ensisijaisesti yksi oleskelutiloista, mutta siellä on pystyttävä liikkumaan vaivatta myös ankkuria tai mooring-köysiä kiinnitettäessä. Keulakajuutta palvelee vaatteiden vaihtopaikkana ja mukavana lepopaikkana siirtymien aikana.
Yamarin kumppaneineen haastaa pohjoismaiset perinteet
Uutuusmallin suunnittelu alkoi kaksi vuotta sitten. Yamarinin omaa suunnittelutiimiä vahvistivat erityisesti rungon suunnitteluun ja toimivuuteen keskittynyt R2 Marine, ajoneuvosuunnittelun ja designin osaaja, muotoilija Miika Heikkisen Northern Works sekä roomalainen venesuunnittelija Marco Casalli.
”Marco Casalli toi pöytään uusia ajatuksia ja haastoi perinteisen pohjoismaisen daycruiserin designratkaisun. Hänen ansiotaan on erityisesti walkaroundin ja daycruiserin hyvien puolien yhdistäminen, jolla pystyttiin hyödyntämään keulakantta entistä monipuolisemmin tinkimättä kuitenkaan keulakajuutan tiloista ja tuulilasin suojaavudesta”, Niittynen kertoo.
Keulassa on avara makuukajuutta, joka on suurten runkoikkunoiden ansiosta hyvin valoisa. Kannella on lisäksi avattava luukku. Paapuurin puolella kulkusyvennyksen alla on mukava divaani, josta avautuvat upeat näkymät ulos vieressä olevasta runkoikkunasta. Lisäksi keulassa on erillinen, tilava wc. Keulakajuutasta on pääsy myös avotilan alle sijoittuvaan toiseen tilavaan makuukajuuttaan, jossa kaksi aikuista yöpyy mukavasti.
Veneen sydän on avara avotila
Veneen varsinainen sydän on kuitenkin avara avotila, jossa mahtuu seurustelemaan mukavasti jopa kahdeksan henkeä. Paapuurin puolella on pentteri, joka on varustettu liedellä, jääkaapilla ja altaalla sekä hyvillä säilytystiloilla. Ruuanlaiton ajaksi pentterin kansi avautuu aputasoksi.
”Veneen avotilan seurustelualue kasvaa merkittävästi, kun kuljettajan tuplapenkin selkänoja käännetään eteen. Takaosan sohvan selkänoja puolestaan kääntyy taaksepäin laajentaen istuimen aurinkotasoksi”, Johan Finnberg luettelee.
Yamarin Q -älynäyttö on kiinteä osa venettä, samoin Yamahan F300 V6-perämoottori. Vakiovarusteena on yksi 16" Q-näyttö elektronisilla Navionics-kartoilla, lisävarusteena näytön saa tuplattua.
”Vene on suunniteltu näiden komponenttien ympärille. Tämä mahdollistaa myös selkeästi jäsennetyn ohjaamon, johon on suunniteltu luontevat paikat näytöille, Yamahan mittareille ja moottoria ohjaavalle joystickille sekä latauspaikka puhelimelle”, Finnberg kertoo.
Keulan lisäksi veneeseen on selkeä ja tasainen kulkureitti myös takaa. Hyvin pitävällä ja paljaillekin jaloille mukavalla Softdeck-pinnoitteella päällystetyt uimatasot ulottuvat pitkälle koneen sivuille. Moottorin edessä on väljä kuomutalli, johon veneen kuomu on helppo laskostaa.
Vakiovarusteisiin kuuluvat mm. sähköinen wc, jääkaappi, 16" Yamarin Q -älynäyttö, Navionics-kartat ja avotilan Softdeck-pinnoitteet. Lisävarusteina on saatavana mm. toinen 16" näyttö, lämmitys tai ilmastointi, bimini tai kuomu, avotilan pöytä, aurinkopatja ja bimini keulakannelle.
Yli 50 vuotta Yamarin-veneitä
Yamarin-veneitä on valmistettu vuodesta 1972 lähtien ja ne on aina varustettu Yamahan perämoottoreilla. Uutuusmalli täydentää mallistoa ja sijoittuu kahden modernin daycruiserin, Yamarin 67 DC:n (6,76 m / 250 hv) ja lippulaiva Yamarin 88 DC:n (8,8 m / 425 hv) väliin. Myös suosittu Yamarin 79 DC (8,02 m / 300 hv) säilyy mallistossa uutuuden rinnalla.
Yamarin-mallistoon kuuluu kaikkiaan kuusi daycruiseria, kolme bowrideria ja kaksi sivupulpettivenettä. Malliston pienin vene on monikäyttöinen, reilun 4,6 metrin pituinen Yamarin 46 SC sivupulpettivene ja suurin lähes yhdeksänmetrinen, kahdella makuukajuutalla varustettu Yamarin 88 DC.
Yamarin 80 DC esitellään ensimmäisen kerran Helsingin Uivassa venenäyttelyssä 17.–21. elokuuta Lauttasaaressa. Sen jälkeen uutuusmalli on nähtävillä Oslossa 31.8. avautuvassa Båter i Sjøen -venenäyttelyssä, syyskuussa Englannissa Southamptonin venenäyttelyssä ja lokakuussa Floridassa Fort Lauderdalen venenäyttelyssä.
Yamarin 80 DC 2024
- Henkilömäärä 10
- Paino 2200 kg
- Kokonaispituus 8,3 metriä
- Leveys 2,6 m
- Moottorin tehoalue 225–300 hv
- Suurin nopeus noin 43 solmua
- Taloudellisin nopeusalue noin 27 kn (1,6 litraa / mpk)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan Finnbergmarkkinointipäällikkö
Puh:+358405551877johan.finnberg@yamarin.comKuvat









Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yamarin Boats
Nye Yamarin 80 DC kombinerer praktisk bruk i Nordiske farvann med båtkultur i Middelhavet15.8.2023 14:54:25 EEST | pressemelding
Yamarins utvalg av store båter utvides med en 8-meters daycruiser designet for det globale markedet. Den nye modellen kombinerer innovativt de beste egenskapene til en daycruiser og en walkaround.
Nya Yamarin 80 DC är en kombination av praktisk, nordisk funktion och influenser från båtlivet kring Medelhavet15.8.2023 14:54:24 EEST | Tiedote
Yamarin utökar sitt modellprogram med en 8-meter lång Day Cruiser, designad för den globala marknaden. Den här nya modellen är en innovativ kombination av en Day Cruiser och en Walkaround båt.
New Yamarin 80 DC combines Nordic practicality with Mediterranean boating culture15.8.2023 14:54:23 EEST | Press release
Yamarin's range of large boats is expanding with the addition of an 8-metre day cruiser designed for the global market. The new model innovatively combines the best features of a day cruiser and a walkaround.
En ny, mångsidig och rymlig Yamarin med sidokonsol11.5.2023 11:01:00 EEST | Tiedote
Yamarin lanserar ytterligare en ny båtmodell för säsongen 2023. Det senaste tillskottet till modellprogrammet är Yamarin 59 SC, en rymlig 6-metersbåt med sidokonsol. Den här praktiska, öppna båten har en riktigt tilltalande design, är enkel att gå ombord på och passar perfekt att pendla med i skärgården och längs kusten.
Allsidig og romslig ny sidekonsollmodell fra Yamarin11.5.2023 11:01:00 EEST | pressemelding
Yamarin introduserer nok en spennende nyhet for 2023-sesongen. Siste tilskudd i den nye modellserien er den romslige, seks meter lange sidekonsollmodellen Yamarin 59 SC. Dette er en åpen båt, med en praktisk og brukervennlig layout, godt egnet for pendling i skjærgården og langs kysten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme