Kustannusosakeyhtiö Otava

Iki-ihania iltasatuja Esko Salmisen, Mauri Kunnaksen ja muiden tunnettujen isoisien valitsemana

Jaa
Joka lapsella on oikeus iltasatuun! Isoisien iltasadut on valloittava kokoelma rakastettuja iltasatuja meiltä ja maailmalta isoisien valitsemana. Kirja on koottu yhteistyössä Seura-lehden kanssa ja osa kirjan tuotosta lahjoitetaan Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan.

Ihastuttava, värikkäästi kuvitettu valikoima suomalaisten isoisien mielisatuja.

Karhun kalanpyynti, Kolme pientä porsasta, Koivu ja tähti... Kaksikymmentäyksi suomalaista isoisää on valinnut kirjaan itselleen tärkeän iltasadun.

Teoksessa on esimerkiksi H.C. Andersenin ja Grimmin satuja sekä eri maiden kansansatuja. Mukana on myös kotimaisia tarinoita Sakari Topeliukselta ja Martti Haaviolta.

Valitsijoina on monenlaisia isoisiä, muun muassa Esko Salminen, Mikko Alatalo, Mauri Kunnas ja Kalervo Kummola. Isoisät myös kertovat kirjassa syistä, miksi valittu tarina on hänelle tärkeä.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on laatinut Isoisien iltasatujen esipuheen. Esipuheessaan hän muun muassa muistuttaa isovanhemman ja lapsenlapsen yhteisten lukuhetkien hyödyistä: lukuhetket rakkaan aikuisen kanssa parantavat lapsen kielellisiä valmiuksia ja laajentavat hänen sanavarastoaan.

”Nämä hyödyt ovat kullanarvoisia, mutta ne syntyvät läheisyyden, yhteenkuuluvuuden ja hauskanpidon sivutuotteina”, Sinkkonen toteaa tekstissä.

Kirja on koottu yhteistyössä Seura-lehden kanssa.

Osa kirjan tuotosta lahjoitetaan Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan.

Isoisien iltasadut ilmestyy 7.9.2023 ja se on saatavana kovakantisen lisäksi sähkökirjana ja Markus Bäckmanin lukemana äänikirjana. Kirjan on kuvittanut Väinö Heinonen.

Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme