S-ryhmän ravintoloiden ja Foodoran yhteistyö laajenee valtakunnalliseksi
16.8.2023 09:01:21 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
S-ryhmän ravintolat ja Foodora ovat tehneet sopimuksen valtakunnallisesta yhteistyöstä. Nyt jo lähes 120 S-ryhmän valtakunnallisen ketjuravintolan, uniikkiravintolan ja franchising-ravintolan kotiinkuljetukset on saatavilla vain Foodorasta elokuusta alkaen.

Kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttui koronan aikana, kun ruoan kotiin kuljetuksista tuli osa päivittäistä arkea. Trendi ei pysähtynyt koronan jälkeen, vaan se kehittyy edelleen ja kuluttajat hakevat tai tilaavat ruokaa kotiin erityisesti viikonloppuisin. Taloustutkimuksen vuonna 2022 tekemän Suomi syö* -tutkimuksen mukaan 37 prosenttia vastaajista hakee tai tilaa kotiin ruokaa vähintään kuukausittain. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua on 7 prosenttiyksikköä.
S-ryhmän ravintolabrändit ovat suomalaisille tuttuja ja ravintoloissa käydään ahkerasti sekä juhlana että arkena. Alkanut yhteistyö Foodoran kanssa mahdollistaa suosikkiravintoloiden ruokien tilaamisen kotiin nyt ympäri maan.
– Me olemme tietysti tyytyväisiä S-ryhmän päätöksestä vahvistaa yhteistyötään Foodoran kanssa. S-ryhmä on luotettava kumppani, jolla on useita suomalaisille tutuiksi tulleita ravintoloita. Monissa kaupungeissa näillä ravintoloilla on suhteellisen suuri vakiintunut asiakaskuntansa, joita voimme palvella entistä paremmin, sanoo Foodoran toimitusjohtaja Joonas Kuronen.
Foodora toimii tällä hetkellä yli sadalla paikkakunnalla ympäri Suomen ja tilaus toimitetaan keskimäärin puolessa tunnissa kotiovelle.
Jatkossa S-ryhmän ravintolakotiinkuljetukset vain Foodorasta
Monelta eri paikkakunnalta löytyy Rosso, Amarillo, Pizza & Buffa, Bistro, Coffee House, Spaghetteria, Trattoria, VENN ja ABC. Näiden lisäksi mukana on paljon myös S-ryhmän uniikkeja ravintoloita eri puolilta Suomea. Yhteensä ravintoloista on nyt mukana noin viidennes.
– Mukana tässä yhteistyössä ovat lähes kaikki alueosuuskaupat. Tavoitteenamme on monipuolisen ravintolatarjontamme kautta tuoda vaihtoehtoja asiakkaiden arkeen ja myös helpottaa ravintolahenkilöstön päivittäistä työtä. Jatkossa suosikkiruoat on helppo tilata kotiin yhdestä kanavasta, sanoo johtaja Juha Lindholm SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.
Suomi syö 2022* -tutkimuksen mukaan 79 prosenttia kuluttajista hakee tai tilaa ruokaa kotiin arkisin. 1 prosentti vastanneista päivittäin, 10 prosenttia viikoittain, 26 prosenttia kuukausittain ja 42 prosenttia harvemmin.
Foodoran toimitusalueet löytyvät os. foodora.fi. SOK:n ravintolat löytyvät os. raflaamo.fi. Listaus Foodorassa olevista S-ryhmän ravintoloista tiedotteen lopussa. Foodoran kautta tehdyistä S-ryhmän ravintoloiden tilauksista ei toistaiseksi saa Bonusta.
* Suomi syö -tutkimukseen osallistui yli 7000 vastaajaa ikäryhmästä 15–79-vuotiaat. Tutkimus toteutettiin 2.–13.5.2022.
S-ryhmällä on kaikkiaan 18 valtakunnallista ravintolaketjua, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa osana asiakkaiden arkea ja juhlaa. Ketjuista vanhin on Rosso, joka on palvellut asiakkaita jo useassa sukupolvessa, yli 40 vuotta. Ketjujen lisäksi ryhmällä on uniikkeja ravintoloita, ja kaikkiaan lähes 500 ravintolaa eri puolilla Suomea. Vuoden 2023 aikana avataan noin 60 uutta tai uudistettua ravintolaa.
Suomen ja Pohjoismaiden suurin ruoka- ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista. Foodora toimii kahdeksassa Euroopan maassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Tanskassa, Unkarissa, Norjassa, Ruotsissa ja Slovakiassa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodoran tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa.
Yhteistyössä nyt mukana olevat ravintolat:
(Löydät ajantasaisen listauksen Raflaamosta, alla olevaa luetteloa ei päivitetä.)
Espoo
• Deli Pohjois-Tapiola
• Fafa’s Pohjois-Tapiola
Helsinki
• Fafa’s Jumbo
• Fafa’s Pohjois-Tapiola
• Memphis Hakaniemi
• Pauli’s Pizza & Grill
• Salve
• Spaghetteria Kaari
Hyvinkää
• Amarillo
Hämeenlinna
• Amarillo
• ABC Tiiriö
• Pizza & Buffa
Imatra
• Rosso
Jyväskylä
• Revolution
Kaarina
• Presso Piispanristi
Kajaani
• Rosso
• Ravintola Sulo
Kempele
• Rosso
Kotka
• Amarillo
• Frans & Rosalie
• Rosso Express Pasaati
• VENN
Kouvola
• Amarillo
• Coffee House
• Frans & Rose
• Pizza & Buffa Prisma
• Rosso
Kuopio
• Amarillo
• Döner 26
• Ehta
• Hesburger Sokos
• Raisu
• Pizza & Buffa Prisma
• Presso
• Rosso
• Rosso Express Ykkösrasti
• Wanha Satama
Lahti
• Alex Food & Café
• ABC Kivimaa
• ABC Renkomäki
• Beat Kitchen & Café
• Coppa Eatery
• Holma Kitchen & Café
• Kuja Street Food
• PizzaBuffa Laune
• Trattoria Seurahuone
Lappeenranta
• Amarillo
• Angus Steak & Wine
• Lamppu
• Pizza & Buffa Prisma
• Rosso Isokristiina
• VENN
Lohja
• Antonio Lohja
• Kahvila Kuulas
• SSO Liikennemyymälä Tytyri
• Toasti
Mikkeli
• Amarillo
• Babista
• Frans & Michelle
• Gastropub Eino
• Pizza & Buffa Prisma
• Pruuvi
• Rosso Pizza
Oulu
• Amarillo
• Pizza & Buffa Limingantulli
• Pizza & Buffa Linnanmaa
• Rosso
Pori
• Amarillo
• Coffee House
• Rosso
Raisio
• Coffee House Mylly
• Hesburger Raisio ABC
• Hesburger Raisio Mylly
• Kulman Kuppila Mylly
• Rapido Mylly
• Rosso Mylly
• Tsiken Mylly
Rovaniemi
• Amarillo
• Pizza & Buffa Ravintolamaailma
• Rosso
Salo
• ABC SSO Liikennemyymälä Salo Antonio Salo
• Figaro
• Pizza & Buffa Prisma Halikko
• Rikala Bar&Grill
Savonlinna
• Cafe Mertala
• Perlina di Castello
• Ravintola Majakka
Seinäjoki
• Amarillo
• Pizza & Buffa Prisma
• Rosso
Tampere
• Pizza & Buffa Prisma Kaleva
• Liikenneasema Kaleva
• Ravintola Puisto
• Sokos4
• Sport & Bar Koppi
Turku
• Bistro Elli ja Deli
• Coffee House Wiklund
• Grill it! Marina
• Gunnar Eatery & Bar, Turun Seurahuone
• Hesburger Turku ABC Koulukatu
• Hesburger Turku Itäharju
• Hesburger Turku Tampereentie Prisma
• Hesburger Turku Wiklund
• Trattoria Wiklund
• Wine Bar Axel W, Wiklund
Vantaa
• Amarillo
• Fafa’s Jumbo
• Spaghetteria Jumbo
Ylöjärvi
• ABC Teivo
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. #parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme