Ilmarinen

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski yli kahden vuoden nousun jälkeen

Jaa

Työntekijämäärä laski heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista kasvoivat ainoastaan teollisuus sekä viestintä ja tietotekniikka. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski Itä-, Pohjois- ja Länsi-Suomessa ja pysyi ennallaan Etelä-Suomessa.

Kuva: Sami Kelhä, Ilmarinen

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä laski heinäkuussa -1,4 prosenttia (kesäkuu -0,3 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan viestintä- ja tietotekniikka (+2,8 %) ja teollisuus (+1,3 %) olivat nousussa.

– Ilmarisen suhdanneindeksin kasvuvauhti hiipui jo huhti-toukokuussa lähelle nollaa. Kesäkuussa indeksi kääntyi laskuun yli kahden vuoden nousun jälkeen, ja heinäkuussa laskuvauhti kiihtyi. Kuluvana vuonna Suomen taloudessa on riittänyt haasteita, ja nyt myös työntekijämäärät heijastavat pienellä viipeellä näitä talousnäkymiä, Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo.

Suhdanneindeksin toimialoista laskussa olivat henkilöstövuokraus (-8,2 %), rakentaminen (-7,7 %), majoitus- ja ravitsemusala (-3,8 %), kauppa (-2,9 %) ja kuljetus (-2,4 %).

– Kustannusten nousu sekä kysynnän hiipuminen ovat vaivanneet yritysten kannattavuutta jo usean kuukauden ajan. Talouden turbulenssi näkyy nyt hyvin henkilöstövuokrauksen alalla. Rakentamisen hiipuminen on ollut puolestaan otsikoissa koko alkuvuoden ajan. Henkilöstövuokrauksen liiketoimintaa vaikeuttaakin heikko taloustilanne ja tulevaisuuden näkymät työvoimavaltaisilla rakentamisen, majoituksen ja ravitsemuksen aloilla, Jouni Vatanen arvioi.

Työntekijämäärät laskivat lähes koko Suomessa

Alueellinen tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys pysyi ennallaan Etelä-Suomessa (+0,0 %). Laskua oli Itä-Suomessa (-3,2 %), Pohjois-Suomessa (-2,3 %) ja Länsi-Suomessa (-2,0 %).

Heinäkuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

- Etelä-Suomi (+0,0 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+3,7 %) ja teollisuudessa (+2,9 %). Laskussa olivat rakentaminen (-7,8 %), henkilöstövuokraus (-7,1 %), majoitus- ja ravitsemusala (-2,4 %), kauppa (-1,8 %) ja kuljetus (-1,5 %).

- Länsi-Suomi (-2,0 %): Kasvua tuli viestintä- ja tietotekniikassa (+3,3 %) ja teollisuudessa (+0,4 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-9,5 %), majoitus- ja ravitsemusala (-6,9 %), rakentaminen (-6,7 %), kauppa (-5,1 %) sekä kuljetus (-2,2 %).

- Itä-Suomi (-3,2 %): Kaikki seuratut toimialat olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-18,9 %), kauppa (-5,8 %), rakentaminen (-4,7 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,0 %), viestintä- ja tietotekniikka (-3,1 %) sekä kuljetus (-1,2 %) ja teollisuus (-0,3 %).

-  Pohjois-Suomi (-2,3 %): Kaikki seuratut toimialat olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-17,8 %), rakentaminen (-10,5 %), kuljetus (-8,5 %), kauppa (-3,6 %), majoitus- ja ravitsemusala (-3,4 %), viestintä- ja tietotekniikka (-2,9 %) ja teollisuus (-2,4 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Suhdanneindeksin kuvaliite (pdf)
Suhdanneindeksi

Lisätietoja

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi

Avainsanat

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 58 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: 
www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Tilastoilla toivoa – Suomen eläkejärjestelmässä piilee paljon hyvää uutista20.10.2025 12:50:23 EEST | Tiedote

Suomen eläkejärjestelmässä on paljon enemmän myönteistä kehitystä kuin uutisvirta usein antaa ymmärtää. Euroopan tilastopäivän kunniaksi nostimme esiin Ilmarisen ja koko työeläkealan datasta hyviä uutisia. Suomen eläkejärjestelmä näyttää tilastojen valossa yllättävän vahvalta: eläkevarallisuus on lähes kolminkertaistunut 20 vuodessa, työkyvyttömyyseläkkeiden alkaminen on puolittunut ja yhä useampi jatkaa työssä alimman vanhuuseläkeiän ylityttyä.

Ilmarisen Mikko Mursula: Eläkeiän nostoa tärkeämpää on, että jaksamme sinne asti10.10.2025 11:28:05 EEST | Blogi

Ilmarisen toimitusjohtaja Mikko Mursula kirjoittaa blogissaan, että julkisuudessa esitetty ajatus eläkeiän nostamisesta 70 vuoteen jakaa mielipiteitä. Samalla tilastot kertovat, että suomalaiset jatkavat jo nyt työelämässä entistä pidempään. Ennen kuin puhumme uusista korotuksista, meidän pitäisi varmistaa, että työelämä tukee työkykyä ja antaa mahdollisuuden tehdä töitä pidempään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye