HSY parantaa asiointia Kivikon Sortti-asemalla – asema suljettu suurelta osin syys-marraskuun

Uusien tilojen myötä asiointi asemalla sujuvoituu ja jätteiden tuominen kierrätykseen on entistä helpompaa ja turvallisempaa.
- Tarjoamalla toimivat puitteet asiointiin, asukkaiden on helppo tuoda jätteitään Sortti-asemillemme. Me huolehdimme sen jälkeen, että kaikki mahdollinen materiaali saadaan kiertoon ja siitä syntyy aina jotain uutta tai hyödyllistä, HSY:n Sortti-asemien toimintovastaava Eetu Keinänen perustelee hanketta.
Vaikka Sortti-asema on kiinni ja normaali kulkureitti on suljettu, pääsee remontin aikana toisen portin kautta tuomaan risuja, omenoita, puutarhajätteitä, kiviaineksia sekä vaarallista jätettä. Alueella on opasteet tätä varten.
- Järjestämme vastaanoton muutamalle syksyn sesonkijätteelle, jotta muut Sortti-asemat eivät ruuhkaudu. Muista Sortti-asemista Ruskeasannan ja Konalan Sortti-asemat ovat lähimmät. Myös Koivukylän Sortti-pienasemalle voi viedä useita jätteitä, kertoo Keinänen.
Kivikon Sortti-asema on asemista vilkkain
Viime vuonna kaikilla viidellä asemalla kävi noin 550 000 asiakasta, ja näistä noin 155 000 juuri Kivikossa.
- Kävijämäärät Sortti-asemilla ovat nousseet lähes vuosittain. Oletettavaa on, että asukkaat tuovat yhä enemmän jätteitään kiertoon, mikä näkyy asiakasmäärien kasvuna myös tulevina vuosina. Kivikon remontin aikana on hyvä tutustua esimerkiksi Ruskeasannan Sortti-asemaan, joka on avarampi ja asiakasmäärältään maltillisempi. Se on avoinna myös viikonloppuisin, Keinänen kannustaa.
Asiakkaat voivat hyödyntää eSortti.fi-palvelua ja maksaa jätekuorman ennakkoon. Myös asemilla olevien itsepalvelulaitteiden käyttö nopeuttaa asiointia ruuhkatilanteissa.
Sortti-asema pyritään rakentamaan mahdollisimman ekologisesti huomioiden käytettävien materiaalien ja ratkaisujen elinkaari, kierrätettävyys, energiatehokkuus sekä valmistuksen ja käytönaikaiset päästöt. Tästä esimerkkeinä ovat Kiasmasta puretut sinkkipellit, joita käytetään rakennusten julkisivuissa sekä betonirakenteissa käytettävä ympäristöystävällinen vihreä betoni.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eetu KeinänenToimintovastaava
Puh:0503832646eetu.keinanen@hsy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
WC-pytyt valtaavat Kansalaistorin – HSY:n Haitalliset aineet -projekti huipentuu tapahtumaan 7.5.20257.5.2025 08:27:07 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää 7.5.2025 klo 11–19 Kansalaistorilla Pytyllä on asiaa -tapahtuman. Tempauksessa kymmenistä WC-pytyistä rakennettu Itämeren portit -teos herättelee keskustelua arjen kemikaalikuormasta. Tapahtuman tavoitteena on lisätä asukkaiden ymmärrystä haitallisista aineista ja innostaa tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja omassa arjessaan.
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme