Eteläiselle ja Pohjoiselle Hesperiankadulle suunnitellaan puiston peruskorjausta ja muutoksia liikenteeseen

Hesperian esplanadi sijaitsee Eteläisen ja Pohjoisen Hesperiankadun välisellä alueella ulottuen Taivallahdelta Mannerheimintielle asti. Historiallinen puisto tarvitsee peruskorjauksen, jota varten kaupunki laatii suunnitteluperiaatteet syksyn aikana. Puiston läpi kulkeva pyöräilyreitti siirretään katualueelle ja sen myötä alueelle tehdään myös liikennesuunnitelma.
Puistoon suunnitellaan peruskorjausta
Suunnittelun tavoitteena on puiston ominaispiirteiden säilyttäminen ja vahvistaminen. Hesperian esplanadin ominaispiirteitä ovat muun muassa katuja ja puistoa rajaavat puurivit, leikatut orapihlaja-aidat, puiston käytävät sekä laajat kenttäalueet.
Suunnitteluperiaatteissa käydään läpi myös puiston valaistus ja kalusteet, hulevesien käsittely, puiston luontoarvot sekä puistossa sijaitsevien muistomerkkien arvonmukainen ympäristö. Työssä otetaan kantaa myös puiston puurivien uudistamisperiaatteisiin. Myös Leikkipuisto Taivallahden tuleva peruskorjaus otetaan huomioon.
Pyöräily siirtyy puistosta katualueelle
Hesperian esplanadin läpi kulkee pyöräilyn pääreitti Taivallahdelta Töölönlahdelle. Puiston läpi kulkeva reitti on ongelmallinen sekä pyöräliikenteen selkeyden että sujuvuuden kannalta. Tavoitteena on poistaa epäselvä pyöräilyreitti puistosta ja siirtää se katualueelle. Jatkossa pyöräliikenne kulkee joko yksisuuntaisilla pyöräkaistoilla tai autoliikenteen kanssa samalla ajoradalla. Muutoksilla myös jalankulun miellyttävyys puistossa paranisi.
Mikäli suunnittelussa päädytään yksisuuntaisiin pyöräkaistoihin, pysäköintipaikkojen määrä vähenisi merkittävästi Pohjoisella ja Eteläisellä Hesperiankadulla. Suunnittelun aikana tutkitaan myös muita vaihtoehtoja. Tavoitteena on, että kaduilta poistuisi mahdollisimman vähän pysäköintipaikkoja.
Puiston viereisillä kaduilla tavoitteena on rauhoittaa autoliikennettä ajonopeuksia hillitsevillä kavennuksilla ja korokkeilla. Suunnittelun aikana tutkitaan myös mahdollisuutta lisätä suojatie Runeberginkadulle helpottamaan jalankulkijoiden liikkumista puiston läpi.
Tervetuloa keskustelemaan liikenteestä ja puistosta 29. elokuuta
Puiston peruskorjauksen ja liikennejärjestelyiden tavoitteista keskustellaan asukaskävelyllä tiistaina 29. elokuuta. Kävely alkaa puiston länsipäästä Taivallahdelta klo 17 ja päättyy puiston itäosaan Mannerheimintien eteen klo 19. Liikkeelle lähdetään puiston avoimelta ruohoalueelta Pohjoisen Hesperiankatu 33 kohdalta. Kävelyn aikana pysähdytään kaksi kertaa: ensimmäisen kerran puiston hiekkakentällä ja toisen kerran Töölöntorinkadun kohdalla. Asukaskävelyn tarkempi ohjelma aikatauluineen löytyy Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista osoitteesta tapahtumat.hel.fi.
Puiston peruskorjauksesta laaditaan suunnitteluperiaatteet, jotka käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa alkuvuodesta 2024. Suunnitteluperiaatteissa käydään läpi puiston korjauksen tavoitteet ja lähtökohdat ja ne ohjaavat puiston jatkosuunnittelua. Puisto peruskorjataan arviolta vuonna 2027—2028.
Liikennejärjestelyistä tehdään vaihtoehtoisia liikennesuunnitelmaluonnoksia. Luonnokset tulevat asukkaiden kommentoitavaksi ja niistä tiedotetaan tarkemmin syksyn aikana. Liikennesuunnitelma tulee päätöksentekoon arvioltaalkuvuodesta 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puistosuunnittelu:
Sini Moilanen
maisema-arkkitehti
Helsingin kaupunki, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu
puh. 040 5934501, sini.moilanen@hel.fi
Liikennesuunnittelu:
Taneli Nissinen
tiimipäällikkö
Helsingin kaupunki, liikenne- ja katusuunnittelu
puh. 09 31076765, taneli.nissinen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme