Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikkenevä suhdanne tarttumassa työmarkkinoille

Työllisyysaste oli edelleen historiallisesti ajatellen korkealla heinäkuussa, mutta Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan yhä selkeämmin on havaittavissa heikentyneen suhdanteen merkkejä. Suhdanne on heikentynyt kesällä erityisesti teollisuudessa ja rakentamisessa eikä konkursseilta ole vältytty. Heikkenevä suhdanne alkaa heijastua myös työllisyyteen.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli työllisenä heinäkuussa 2 626 000 henkeä, mikä on 62 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Perinteinen 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi oli 74,2 prosenttia. Työllisyyden trendi 20–64-vuotiaille laski jokseenkin voimakkaasti ja päätyi 77,8 prosenttiin.
”Heinäkuun lukemat vahvistavat pelkoja siitä, että heikkenevä suhdannetilanne alkaa enenevässä määrin heijastua työmarkkinoille. Työllisyys on kääntynyt voimakkaaseen laskuun miehillä, jotka usein työskentelevät enemmän suhdannevaihtelulle alttiilla toimialoilla”, arvioi Appelqvist.
Voimakkaan maahanmuuton hidastuminen uhkaa hyydyttää kasvua
Työttömänä oli heinäkuussa 195 000 henkeä, mikä on 5000 enemmän kuin vuosi sitten. Vuositasolla työttömyyden nousu oli maltillista, mutta vertailuvuoden lukema oli jo valmiiksi
melko heikko.
Säännöllistä kausivaihtelua ja kuukausittaista satunnaisvaihtelua tasoittava työttömyysteen trendilukema oli 7,2 prosenttia. Alimmillaan työttömyysasteen trendi oli vuoden 2022 keväällä 6,5 prosenttia, eli nousua on kertynyt asteittain jo 0,7 prosenttiyksikköä.
”Juuri nyt ennusteet loppuvuoden suhdannekehityksestä ovat niin heikkoja, ettei se voi olla vaikuttamatta työmarkkinoihin. Epävarmuutta liittyy siihen, kuinka paljon. Toistaiseksi palvelualojen hyvä tilanne on riittänyt pitämään työllisyyden korkealla. Yksi iso kysymysmerkki jatkon osalta on se, missä määrin heikkenevä suhdanne tarttuu myös palvelualojen työllisyyteen loppuvuoden ja talven aikana. Toinen kysymysmerkki on se, kuinka vaikeaksi suhdanneherkkien toimialojen tilanne muodostuu vientiteollisuudessa ja rakentamisessa”, sanoo Appelqvist.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin heinäkuun aikana TE-toimistoihin 50 100 mikä on 24 600 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan heinäkuussa oli avoinna 101 800 työpaikkaa, mikä on peräti 59 200 vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.
”Avoimien työpaikkojen määrä on suorastaan romahtanut heinäkuussa, mikä kertoo työvoiman kysynnän äkkijarrutuksesta. Jatkossa avoimena olevien paikkojen lasku tulee enenevässä määrin heijastumaan myös toteutuneisiin rekrytointeihin. Työllisyyttä on nostanut Suomessa viime vuosien voimakas maahanmuutto, jota on ajanut työvoimapula ja kysyntä työntekijöistä, joka on näkynyt avoimien työpaikkojen poikkeuksellisen korkeana tasona. Nyt tämä kasvumoottori uhkaa hyytyä, kun työvoiman kysyntä hiipuu ja avoimien työpaikkojen määrä supistuu”, sanoo Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme