HUSin isotooppiyksikön uusi PET-magneettikuvauslaite tuo merkittäviä etuja potilaille
22.8.2023 10:32:36 EEST | HUS | Tiedote

Uusinta PET-teknologiaa edustava laite asennettiin Meilahden isotooppiyksikköön toukokuussa.Sillä on mahdollista tehdä sekä yliopistosairaalan vaatimustasoa vastaavaapotilaskuvantamista että korkeatasoista tieteellistä tutkimusta.
PET-magneetilla tehdään samanaikaisesti sekä PET-kuvaus että magneettikuvaus siten, että aineenvaihduntaa kuvaava PET-kuva on yhtenevä rakenteellisen magneettikuvan kanssa.
”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuloksena on kuvien fuusio. SiinäPET-kuvassa näkyvätaineenvaihdunnalliset muutokset kohdentuvatsuoraan magneetin rakenteelliseen kuvaan, eli esimerkiksi imusolmukkeisiin tai haiman poikkeavaan pesäkkeeseen. Tämä on merkittävä ero verrattuna tilanteeseen, jossatehdään erikseenPET-ja magneettikuvaukset”, ylilääkäri Antti Loimaala kertoo.
Kun yhdellä kuvauskerralla saadaan kaksi tutkimusta, voidaan diagnoosi tehdä nopeammin. Myös potilaille on mukavampaa, että kaksi pitkäkestoista kuvausta hoituu samanaikaisesti.
”Etenkin lapsipotilaille yhden kuvauskerran säästyminen on merkittävä parannuserityisesti silloin kun heidät nukutetaan kuvausta varten. Merkittävää on sekin, että tietokonetomografiansäteilyannos jää tutkimuksessa pois, kun rakenteellinen kuvantaminen tehdään magneetilla.”
Uuden laitteen PET-osan korkean herkkyyden ansiosta potilaille annettavan merkkiaineen aktiivisuutta voidaan vähentää ja potilaan saama säteilyrasitus väheneemyös tämän ansiosta.
”Se on huomattava etu lapsipotilaiden lisäksi myösniille potilaille, joiden sairauden seurantaan kuuluu useita PET-tutkimuksia”.
PET-magneetti on hyödyllinen monien eri syöpien kuvantamisessa
HUSissa on aiemmin ollut käytössä PET-TT-laite.Noin 80–85 prosenttiasillä tehdyistä tutkimuksista on liittynyt syöpätapauksiin. Kuvauksilla kartoitetaan esimerkiksi syövän levinneisyyttä.Erityisesti pään ja kaulan alueen syövissä on tehty potilaille sekä magneettikuvaus että PET-TT-tutkimus, kun arvioidaan hoitovastetta.
”PET-tutkimuksella ja magneettikuvauksella on omat heikkoutensa herkkyyden ja tarkkuudensuhteen. Kun tutkimukset tehdään yhtäaikaisesti, ne täydentävät toisiaan ja epävarmuus vähenee. Tuloksena on tarkempi diagnostiikka, joka vähentääjatkotutkimuksia ja useissa tapauksissa johtaa muutoksiin hoidossa”, Loimaala sanoo.
Magneettikuvauksen hyvä kudoserotuskyky yhdistettynä PET:n herkkyyteen parantaa huomattavasti sekä lasten että aikuisten syöpien diagnostiikkaa ja hoidon seurantaa.
”Kalliiden syöpähoitojen tehon seurannassa ja sädehoidon suunnittelussa tarkka menetelmä on keskeinen, jotta hoidot voidaan kohdistaa oikein ja välttää tehottomia hoitoja”.
Magneettikuvaus on tietokonetomografiaa parempi vaihtoehto pääosin pehmytkudosta olevien kasvainten kohdalla.Tällaisia ovat esimerkiksi gynekologiset syövät, eturauhassyöpä,maksa- tai suolistosyöpä sekä aivokasvaimet.
Syöpäkuvantamisen lisäksi PET-magneettikuvaus soveltuu sydämen kuvantamiseen, etenkin sydänlihassairauksien ja -tulehdusten luokitteluun. Laitteella voidaan myös paikantaa epileptisen kohtauksen aiheuttava alue aivoissa ennen epilepsiakirurgiaa.
Isotooppiyksikön PET-kapasiteetti kasvaa
PET eli positroniemissiotomografia on isotooppikuvausmenetelmä, jolla saadaan tietoa elimistön toiminnasta, aineenvaihdunnasta ja biologiasta. Tutkimus perustuu lyhytikäisiin säteileviin merkkiaineisiin. Nykyisin PET-kuvauslaitteeseen on yhdistettynä joko tietokonetomografia- tai magneettikuvauslaite, jolla saadaan samanaikaisesti tarkka kuva elimistön rakenteesta.
PET-magneettikuvaus on hieman kalliimpi kuin PET-TT-tutkimus. Aikaa ja kustannuksia säästyy kuitenkin silloin kun potilaalle tehtäisiin erikseen pitkäkestoiset PET-TT- ja magneettitutkimukset.
”Laite lisää merkittävästi Meilahden isotooppiyksikön PET-kapasiteettia ja osa yksikön PET-TT-tutkimuksista vaihtuu tulevaisuudessa PET-magneettitutkimuksiksi. Laite auttaa toivottavasti myös hoitotakuun aikarajoissa pysymisessä”, Loimaala sanoo.
PET-magneettilaite otettiin potilaskäyttöön elokuussa. Ensimmäisinä vuosina sillä kuvataan arviolta 700–1000 potilasta vuosittain. PET-TT-tutkimuksia tehtiinHUSissa vuonna 2022 noin 4000 ja tutkimusten kasvu on vuosittain noin 10 prosenttia. PET-magneettia käytetään erityisesti potilaskuvaukseen, mutta se tukee osaltaan myös HUSin tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Loimaala
ylilääkäri
HUS Diagnostiikkakeskus, isotooppiyksikkö
p. 050 427 1445
antti.loimaala@hus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS delårsrapport för januari–mars 202621.5.2026 13:15:57 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens delårsrapport för januari–mars 2026: antalet patienter som väntat länge på vård har minskat i mycket betydande grad.
HUSin osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 202621.5.2026 13:15:57 EEST | Tiedote
HUS-yhtymän osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 2026: pitkään hoitoa odottaneiden määrä vähentynyt erittäin merkittävästi.
HUS förbättrade sitt rykte mest i undersökningen Luottamus&Maine 2026 inom social- och hälsovårdssektorn21.5.2026 11:23:14 EEST | Pressmeddelande
Enligt undersökningen Luottamus&Maine 2026 inom social- och hälsovårdssektorn var HUS den organisation som förbättrade sitt rykte mest av alla granskade organisationer. HUS rykte stärktes speciellt inom delområdena arbetsplats, ekonomi, ledning och förvaltning.
HUS paransi mainettaan eniten sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksessa21.5.2026 11:23:14 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksen mukaan HUS paransi mainettaan tutkituista organisaatioista eniten. HUSin maine vahvistui erityisesti työpaikka, talous, johtaminen ja hallinto -osa-alueilla.
Identifiering av våld inom hälso- och sjukvården utvecklas – HUS och Brottsofferjouren stärker arbetet med att ta upp våld till samtal20.5.2026 10:25:46 EEST | Pressmeddelande
Inom hälso- och sjukvården möter man dagligen konsekvenserna av våld, men själva upplevelsen av våld tas inte alltid upp till samtal. HUS och Brottsofferjouren utvecklar arbetet med att identifiera våld och att tala om det.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
