Ihanne lapsiperheestä muuttuu: Nuoret haluavat yhä useammin olla lapsettomia

Väestöliiton vuosina 2007-2018 keräämiin toistuviin ja kattaviin kyselytutkimuksiin perustuvaan tutkimukseen osallistui 20-45-vuotiaita miehiä ja naisia viidestä syntymäkohortista: 1970-1974, 1975-1979, 1980-1984, 1985-1989 ja 1990-1994. Osallistujat ilmoittivat henkilökohtaisen ihannelapsilukunsa eli sen, kuinka monta lasta he haluaisivat saada. Tätä verrattiin eri syntymäkohorttien kesken samassa iässä (esimerkiksi vuosien 1970-1974 syntymäkohorttiin kuuluvien 30-vuotiaiden vastauksia verrattiin uudempien syntymäkohorttien 30-vuotiaiden vastauksiin).
Lasten ihannelukumäärä laskee ja lapsettomuuden ihanteet kasvavat
– Päähavainto oli, että uudempiin syntymäkohortteihin kuuluvilla ihmisillä oli alhaisempi ihanteellinen lapsiluku verrattuna aikaisempiin kohortteihin, Kateryna Golovina Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista toteaa.
Ihannelapsiluvun lasku johtui lapsettomuusihanteiden kasvusta vuoden 1985 jälkeen syntyneiden lapsettomien keskuudessa. Esimerkkinä mainittakoon, että 25 prosenttia 25-vuotiaista vuosina 1985-1989 ja 1990-1994 syntyneistä miehistä ja 26 prosenttia 25-vuotiaista vuosina 1985-1989 ja 1990-1994 syntyneistä miehistä ilmoitti, että heidän ihanteellinen lapsilukunsa on nolla, kun taas 25-vuotiaista vuosina 1975-1979 ja 1980-1984 syntyneistä miehistä vastaava luku oli 4 prosenttia ja 5 prosenttia. Naisten vastaavat prosenttiluvut olivat 22 ja 21, kun ne aikaisemmin olivat 2 ja 9.
Sosioekonomisilla tekijöillä on vähäinen merkitys
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, voisiko ihannelapsiluvun lasku liittyä vuoden 2008 talouskriisistä johtuneeseen taloudelliseen epävarmuuteen.
– Vaikka koulutuksen, tulojen ja työllisyystilanteen sekä ihannelapsiluvun välillä havaittiin jonkin verran yhteyttä, erot ihannelapsiluvussa eri syntymäkohorttien välillä pysyivät merkittävinä, Golovina sanoo.
Tämä viittaa siihen, että hedelmällisyysihanteiden laskun taustalla on syvempi kulttuurinen muutos kuin vuoden 2008 talouskriisistä johtuva tilapäinen muutos.
Asenteet lasten hankkimista kohtaan ovat muuttuneet Suomessa
Kaiken kaikkiaan tutkimustulokset osoittavat, että asenteet lastenhankintaa ja perhe-elämää kohtaan ovat muuttuneet Suomessa. Vaikka aihetta ei ole suoraan tutkittu, laajemmat kulttuuriset muutokset yhteiskunnassa saattavat olla lapsettomuusihanteiden jyrkän kasvun taustalla. Tämä puolestaan saattaa olla yksi syy siihen, että syntyvyys on laskenut.
– Nykyaika on muuttanut perinteisiä elämänpolkuja, joihin lasten hankkiminen on aiemmin kuulunut. Valinnanvapaus voi lisätä tietoisia päätöksiä lapsettomuudesta mutta myös epävarmuutta lasten hankkimisesta, tutkimuksessa mukana ollut psykologian professori Markus Jokela pohtii.
Golovinan mukaan olisi tutkittava, tapahtuuko muissa maissa samanlaisia muutoksia hedelmällisyysihanteissa, ja selvittää näiden muutosten taustalla olevia syitä.
Artikkeli Evidence from repeated cross-sectional surveys in Finland on julkaistu European Sociological Review -lehdessä
Artikkelin kirjoittajat:
Golovina, K., Nitsche, N., Berg, V., Miettinen, A., Rotkirch, A., Jokela, M. (2023).
Yhteystiedot:
Kateryna Golovina, kateryna.golovina@helsinki.fi, +358 50 407 5216 (mieluiten englanniksi)
Markus Jokela, markus.jokela@helsinki.fi +358 50 448 4193
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme