Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Yritysten näkymät hieman parantuneet, nousseet korot peruvat investointeja

25.8.2023 08:00:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa

Yrittäjät kokevat yritystensä taloustilanteen hieman kohentuneen viime keväästä. “Yrittäjät arvioivat yrityksensä taloudellisen tilanteen kohtuullisen myönteisesti. Vaikka tilanne on hieman parantunut, taso on yhä alle toukokuun 2022 mittauksen. Yrityksiä painavat osin samat tekijät kuin kotitalouksia: korkeat korot iskevät velallisiin yrityksiin ja kohonneet kustannukset rokottavat monen kannattavuutta”, johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.

Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus. Valokuvaaja: Jetro Stavén
Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus. Valokuvaaja: Jetro Stavén

Hieman yli puolet (58 %) yrityksistä arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Arvion ”ei hyvä eikä huono” antaa 29 prosenttia ja melko tai erittäin huonon 14 prosenttia, osoittaa tuore Yrittäjägallup. Tilanne on paras yli 10 henkeä työllistävissä ja heikoin yksinyrittäjien yrityksissä.

”Mitä pienempi yritys on, sitä heikommaksi tilanne arvioidaan. Yrityksen koko onkin tärkein erottava tekijä – alueelliset tai toimialakohtaiset erot ovat yllättävän vähäisiä”, Brotherus toteaa.

Kolmannes (32 %) yrityksistä arvioi yrityksen taloudellisen tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana. Uudellamaalla odotetaan eniten tilanteen paranevan (38 %).

”Tulevaisuususko ei ole onneksi yrittäjien joukossa rapistunut pitkittyneestä matalasuhdanteesta huolimatta, vaan luottamus seuraavaan vuoteen on pysynyt ennallaan. Moni odottaa uudelta hallitukselta lupauksien lunastamista hallitustaipaleen alussa, joten ensi vuoden budjettiin ja työmarkkinauudistuksiin liittyy suurta mielenkiintoa”, Brotherus toteaa.

Koko Suomessa heikentymistä tai lopettamista odotetaan 19 %:ssa yrityksistä. Luku on suurin Pohjois- ja Itä-Suomessa (23 %).

”Inflaatio kohtelee yrityksiä epätasaisesti: osa kykenee nostamaan hintojaan ja kannattavuuttaan, kun toiset eivät pysty siirtämään kohonneita kustannuksia omien tuotteiden hintoihin. Huolestuttavaa on, että inflaation vuoksi peräti joka viides yritys on perunut tai lykännyt investointejaan. Tämä tarkoittaa yrityksen ja koko kansantalouden kasvupotentiaalin rapistumista.”

Korot jarruttavat yritysten kasvua ja investointeja

Korot tuntuvat yrityksissä. Korkeampien korkojen vaikutuksesta kannattavuus on heikentynyt 27 prosentilla, investointeja on lykännyt tai perunut 17 prosenttia ja kasvuhakuisuus on vähentynyt 15 prosentilla.

“Inflaation ohella korot vievät investointi- ja kasvuhaluja. Lukemat kertovat, että inflaatio- ja korkopiikillä voi olla odotettua pidempi negatiivinen vaikutus yritysten ja talouden tulevaan kehitykseen”.

Tällä hetkellä yrityksistä 39 prosenttia on velallisia. Yleensä vakuutena on asunto tai muu kiinteistö. 51 prosenttia kertoo, että koroilla ei ole vaikutusta yrityksen toimintaan.

Yli puolella (59 %) yrityksistä ei ole lainkaan velkaa: teollisuudessa osuus on 44 %, asiantuntijapalveluissa 78 %. Eniten velkaisia yrityksiä löytyy Pohjois- ja Itä-Suomesta.

”Velallisilla yrityksillä yli puolella on vakuutena asunto tai kiinteistö. Siksi asunto- ja kiinteistömarkkinoiden kehitys onkin keskeistä koko pk-yrityskentän investointikyvylle.”

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä. 

Yrittäjägallupiin vastasi 1207 pk-yrityksen edustajaa 9.–16.8.2023 välisenä aikana. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 2,8 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Kantar Public Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.  

Lisätietoja: johtaja, pääekonomisti, Juhana Brotherus, p. 050 3849479, juhana.brotherus@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät

Korjattu 25.8. kello 9.45: Yrityksistä 14 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteen melko tai erittäin huonoksi, ei 17 prosenttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Hallituksen veropolitiikka tukee kasvua ja työllisyyttä1.9.2026 20:37:44 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä. – Yhteisöveron alentaminen, ansiotuloverotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen ovat tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja. Ne tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.

Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta1.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.

Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote

Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote

Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye