Järjestöt: Hallituksen peräännyttävä vapaan sivistystyön leikkauksista
Työmarkkina- ja koulutusalan järjestöt vaativat maan hallitusta perääntymään kaavailluista leikkauksista, jotka koskisivat kansanopistoja, kansalaisopistoja, kesäyliopistoja, opintokeskuksia ja liikunnan koulutuskeskuksia. Toteutuessaan leikkaukset vaarantaisivat oppilaitosverkoston kattavuuden.
Hallitusohjelmassa kohdennetaan 25 miljoonan euron säästöt vapaan sivistystyön oppilaitoksiin, jotka järjestävät koulutusta kaikille suomalaisille. Alan rahoitus on yhteensä noin 180 miljoonaa euroa, eli rahoituksen vähennys olisi peräti 14 prosenttia.
Erityisen rankasti kohdeltaisiin kesäyliopistoja ja opintokeskuksia, joihin kaavaillut leikkaukset olisivat jopa 40 prosenttia oppilaitosten koko rahoituksesta.
Vapaan sivistystyön sektorilla toimii 291 oppilaitosta, jotka järjestivät 81 000 koulutusta 1,1 miljoonalle suomalaiselle esimerkiksi vuonna 2021.
Järjestöt vaativat hallitusta peräytymään leikkaussuunnitelmistaan syksyn budjettiriihessä. Säästöt vaarantaisivat kattavan ja monipuolisen oppilaitosten verkoston sekä sen lakisääteisten tehtävien hoitamisen. Opiskelijoilta perittävien maksujen korotuksilla ei voida kattaa julkisen rahoituksen nopeaa supistumista.
Oppilaitosverkosto kaventuisi ja kattavat koulutuspalvelut häviäisivät varsinkin pienistä kunnista. Rahoitusleikkaukset vaarantaisivat suomalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen. Työikäisten opiskelu vaikeutuisi monilla paikkakunnilla. Kuntien mahdollisuudet edistää kuntalaisten hyvinvointia ja osaamista vaikeutuisivat. Järjestötoimijoiden ja vapaaehtoisten koulutus vähenisi ja osaava kansalaisyhteiskunta rapautuisi.
Leikkaukset heikentäisivät myös opetushenkilökunnan sekä hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön työllisyyttä koko Suomessa, sillä 25 miljoonan leikkaus on suunniteltu tulemaan voimaan täysimääräisesti heti 2024 vuodesta lähtien. Tämä ei mahdollista hallittua rakenteellista kehittämistä. Henkilöstön palkat ovat tilojen ja materiaalien ohella suurin menoerä.
Hallitusohjelmassa tunnistettuja Suomen keskeisiä haasteita ovat nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi, työttömyys ja toisaalta työvoimapula, koulutustason laskeminen, osaamisvaje, puutteelliset perustaidot, ikääntyminen ja sote-palvelujen kasvava tarve sekä demokratian vahvistaminen ja kansalaisyhteiskunnan elinvoimaisuuden varmistaminen.
Järjestöt korostavat, että vapaan sivistystyön koulutuksissa näihin haasteisiin vastataan hyvin ja kustannustehokkaasti. Kaavaillut rahoitusleikkaukset vaarantaisivat hallituksen itse asettamien tavoitteiden saavuttamisen ja heikentävät sivistyksellisten oikeuksien toteutumista kaikille kansalaisille.
Allekirjoittajat
Aikuisopettajien liitto AKOL
Akava
Bildningsalliansen
Finlands svenska lärarförbund FSL
Kansalaisopistojen Liitto KOL
Suomen Kansanopistoyhdistys
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Opintokeskukset
Sivistystyönantajat
STTK
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Suomen kesäyliopistot
Vapaa Sivistystyö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika Sahamiesjohtava asiantuntija
Puh:+358505305366miika.sahamies@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Budjettiriihessä ei rakennettu riittävästi pohjaa osaamis- ja koulutustason nostolle19.9.2023 22:21:25 EEST | Tiedote
Akava pitää hyvänä, että budjettiriihen linjauksilla varmistetaan valtion lupaus tutkimus- ja kehitysinvestointien julkisesta rahoituksesta. TKI-osaajien saatavuuden turvaamiseksi on myönteistä, että rahoitusta kohdennetaan korkeakouluille enemmän kuin ennen riihtä oli esitetty. Akava on pettynyt siihen, että tarvittavat panostukset osaamis- ja koulutustason nostoon jäivät pitkälti tekemättä.
Akava: Työmarkkinoiden kriisiytyminen pitää välttää – ehdotamme sopimisen tietä maan hallitukselle11.9.2023 18:30:03 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että maan hallituksen suunnittelemat työelämäuudistukset vähentävät ennennäkemättömällä tavalla palkansaajien mahdollisuuksia neuvotella tärkeistä työehdoista ja puolustaa oikeuksiaan. Akava suhtautuu hallituksen työelämälinjauksiin kriittisesti ja erittäin torjuvasti, mutta ehdottaa sopimisen tietä, jotta työmarkkinoilla ei ajauduta kriisiin. Akavan hallitus käsitteli ajankohtaista tilannetta ja määritteli kantansa työlainsäädäntöesityksiin kokouksessaan 11. syyskuuta Helsingissä.
Kutsu medialle: Tervetuloa Akavan mediatilaisuuteen maanantaina 11.9.2023 kello 18.308.9.2023 15:10:11 EEST | Kutsu
Suomen hallituksen suunnittelemat työelämäuudistukset muuttavat toteutuessaan työmarkkinoita ennen näkemättömällä tavalla. Akavan hallitus keskustelee kokouksessaan 11. syyskuuta ajankohtaisesta tilanteesta sekä tekee linjauksia työelämän lainsäädäntöhankkeisiin.
Akava: Sairauspoissaolojen vähentämiseksi tarvitaan uusia keinoja8.9.2023 07:00:52 EEST | Tiedote
Akava esittää työturvallisuuslain täsmentämistä ja uuden asetuksen säätämistä psykososiaalisesta kuormituksesta. Lainsäädännössä pitää määritellä täsmällisemmin psykososiaalisten kuormitustekijöiden mittaamisesta, arvioinnista ja toimenpiteistä sekä ennaltaehkäisevästä toiminnasta. Nykyinen työturvallisuuslaki ei sisällä riittävän tarkkaa sääntelyä näistä.
Akava: Syrjimätön työelämä edellyttää toteutuakseen konkreettisia lainsäädäntötoimia6.9.2023 12:02:05 EEST | Tiedote
Akava pitää hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden lisäämiseksi oikeansuuntaisena, mutta jatkotyötä jää paljon. Tiedonannosta, jota eduskunta käsittelee 6. syyskuuta, puuttuvat konkreettiset lainsäädäntömuutokset ja rahoituspäätökset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme