
VNTRS tuo innovatiivista yrittäjyyttä Suomeen - uusi venture studio avaa toimintansa Open Creative Housella elokuun lopussa
Tervetuloa juhlistamaan avajaisia Keilaniemeen pe 30.8.2023!

Suomessa on paljon ideoita ja lahjakkaita yrittäjiä. Kun startupit yhdistävät voimansa, syntyy lisää kannattavia innovaatioita.
Näin ajatellaan VNTRS:issa, joka laajentaa toimintansa Suomeen elokuun lopussa. Venture studio tarkoittaa liiketoimintamallia, jossa yritys rakentaa useita itsenäisiä yrityksiä. Suomen laajentumisesta vastaa Suomen johtaja Ronny Eriksson, venture-arkkitehti, jolla on viiden vuoden kokemus yrittäjänä sekä innovaatio- ja kiihdytysprojektien johtajana. Neuvonantajina toimivat Kustaa Valtonen ja Peter Vesterbacka liittyvät myös hallitukseen.
VNTRS:n konseptissa tuodaan yhteen ihmisiä eri taustoista ja asiantuntemusalueilta. Hyviä ideoita muutetaan menestyksekkäiksi teknologiayrityksiksi, joilla on myönteinen vaikutus maailmaan.
Eriksson on innoissaan VNTRS:n saapumisesta Suomeen. ”Tämä avaa mahdollisuuden hyödyntää Suomen innovatiivista ilmapiiriä ja yrittäjälahjakkuutta, ja se taas tukee startup-ekosysteemin kasvua. Uskon, että VNTRS:n kanssa voimme tukea startupeja kohti menestystä."
Kustaa Valtonen ja Peter Vesterbacka ovat arvostettuja konkareita Pohjoismaiden startup-maailmassa. Valtonen on menestyvä enkelisijoittaja, ja Vesterbacka tunnetaan Angry Birds & Slush -hankkeista. Molemmat ovat myös mukana Bay Area -tunneliprojektissa.
VNTRS tekee yhteistyötä 30 eri alan bisneksen kanssa Pohjoismaissa ja Baltiassa - niihin kuuluvat muun muassa Strawbees, Beleco, Combify, Votemo, Commu ja Preglife.
"VNTRS on jo luonut hienoja yrityksiä Ruotsissa ja Virossa. Odotan innolla yhteistyötä Ronnyn ja kanssa tässä mielenkiintoisessa hankkeessa." sanoo Valtonen. Samoilla linjoilla on myös Vesterbacka, joka painottaa, että Finest Bay Area -alueen vetovoimaa on tärkeä vahvistaa.
Osallistu VNTRS Finlandin lanseeraustapahtumaan 30. elokuuta!
Paikka: Open Creative House, Keilasatama 2 A, 02150 Espoo
Aika: klo 16.00–24.00
Illan aikana kuullaan, kuinka VNTRS auttaa yrityksiä menestymään sekä verkostoidutaan pääoma- ja enkelisijoittajien, startup-yrittäjien ja muiden ekosysteemin toimijoiden kanssa.
Samalla tutustutaan Open Creative Houseen, ja sään salliessa kuullaan live-musiikkia.
Lisätietoja: https://vntrs.com/
Lehdistöyhteydet: Ronny Eriksson Ronny.eriksson@vntrs.com +358505177908
Yhteyshenkilöt
Laura AiraksinenCommunications ManagerOpen Creative House Oy
Puh:+358503007381laura.airaksinen@opencreativehouse.comKuvat

Lisätiedot:
Seuraa Open Creative Housea:
Facebook Instagram Kotisivut
Open Creative House (OCH) on uusi luovien alojen keskittymä, joka yhdistää tekijät, yritykset ja organisaatiot toimimaan uudella tavalla yhteistyössä saman katon alla.
Open Creative House (OCH) on uusi luovien alojen keskittymä, joka yhdistää musiikki-, filmi- ja pelialan tekijät, yritykset ja organisaatiot toimimaan uudella tavalla yhteistyössä saman katon alla. OCH tarjoaa 10 huippuluokan studiota, neuvottelu- ja tapahtumatiloja sekä palveluita luovan alan toimijoille. Samalla se rakentaa siltoja digikulttuuriin ja globaaliin kasvuun.
Open Creative House
Keilasatama 2D
02150 Espoo
http://www.opencreativehouse.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Open Creative House
Tekoälyn käyttö lisääntyy musiikkialalla ja nykyisin kappaleita yleisölle laulava artistikin voi olla tekoälyartisti22.4.2024 14:20:47 EEST | Tiedote
Tekoälyn tutkijana toimiva Mika Ruokonen halusi toteuttaa haaveensa oman musiikin tekemisestä. Hänen taustansa harrastelijamuusikkona tarjosi hyvän pohjan kappaleen tekemiselle, mutta hän tarvitsi apua kappaleen toteuttamiseen ja artistibrändin kehittämiseen. Apu löytyi alan ammattilaisten ja tekoälyn yhdistelmästä.
Ohi mennyt unelmien sähköposti sai 20 vuoden jälkeen kuittauksen Alan Wake 2:n ehdokkuuden ansiosta – indiebändi Poets of the Fallin tie maailman isoimmille lavoille28.3.2024 10:39:14 EET | Artikkeli
Yhtye palkittiin aikanaan parhaasta pelimusiikista yhdessä maailman suurimmista pelitapahtumista, mutta pystin pokkaaminen paikan päällä jäi vahingossa toteutumattomaksi haaveeksi.
Pelintekijät, uuden ajan idolit?4.1.2024 13:11:41 EET | Artikkeli
Alan Wake 2 -pelin menestys perustuu pitkälti paitsi rohkeuteen korostaa suomalaisuutta, myös maailmallakin ennennäkemättömään yhteistyöhön musiikkialan kanssa. Vuoden lopulla pidetyssä Open Creative House x SHINE! -tapahtumassa käsiteltiin luovia keinoja yhdistää peli-, musiikki- ja av-teollisuus. Jatkoimme aiheesta Remedyn pää-äänisuunnittelijan Ville Sorsan kanssa 100 miljoonaa katsojaa tavoittaneen Game Awards -gaalan jälkeen.
Peter Joukaisen pitkään työstetty albumi Nuori mies ei pelkää vaikeitakaan aiheita24.11.2023 14:33:30 EET | Tiedote
Lempääläläinen lauluntekijä puhuu tänään 24.11.2023 julkaistavalla kontrastien levyllään ajankulusta, kuolemasta ja perhe-elämästä. Vaikka aiheet ovat kipeitä, laulut ovat sovituksiltaan rouheita ja helposti lähestyttäviä, Joukainen pohtii.
Open Creative House x SHINE! tutkii uudenlaisia rahoitusmalleja luoville aloille ja keskustelee tekoälyn uhista ja mahdollisuuksista24.11.2023 09:03:52 EET | Tiedote
Slushin oheistapahtumassa Espoon Keilaniemessä musiikin, AV- ja pelialan huippuasiantuntijat kokoontuvat pohtimaan muun muassa rahoitusmalleja, joilla viedään luovat alat kukoistukseen. Tarkastelussa myös AI:n aikakauden skenaariot.