Habitarematerials esittelee digitaalisen työkalun materiaalien ympäristövaikutusten vertailuun ja haastaa pohtimaan mitä on uudenlainen, kestävämpi estetiikka

Habitarematerials on NEMO arkkitehtien Maria Klemetti Laineen ja Jussi Laineen suunnittelema ja kuratoima, ensi kertaa Habitaressa 2019 nähty materiaalikirjasto, joka tarjoaa kävijöille tilaa ja vapauden käydä läpi materiaaleja sekä tutustua omaan makuunsa kokeilemalla eri pintojen ja värien yhdistelmiä. Tuotemallien takana on tuotetiedot, jotka voi kuvata ja saada siten mukaansa hankintoja varten.
“Habitarematerialsissa on ollut aina kyse oman maun, omien preferenssien ja sitä kautta kestävien valintojen tekemisestä ja tätä toivomme joka vuosi”, Maria Klemetti Laine kertoo ja lisää: “Olemme paljon puhuneet siitä, että tämä aika, rajalliset resurssit, ilmastokriisi ja talouden murros näiden myötä vaativat meiltä uudenlaista estetiikantajua ja uudenlaista estetiikkaa. Toivoisin, että näyttelyvieraat voisivat haastaa tätä ja miettiä mitä se uusi estetiikka on.”
Pinta-alaltaan kolminkertaistuneessa näyttelyssä pilotoidaan tänä syksynä neljä uutta ominaisuutta, joihin lukeutuu näyttelykokemusta ja tiedollista ulottuvuutta syventävä, alustapalveluyritys Materialistingin kanssa toteutettu digitaalinen ominaisuus.
Materialistingin kanssa toteutettu työkalu ohjaa ympäristöystävällisempiin valintoihin
Materialistingin tarjoama työkalu käsittelee kaikkia ns. EPD- eli Environmental Product Declaration -luokituksen datapisteitä. Se huomioi laajasti erilaiset ympäristövaikutukset: hiilijalanjäljen lisäksi muun muassa vaikutukset vesistöihin, ilmakehään ja luontokatoon sekä kierrätettävyyden.
“Tätä laajempaa dataa ei ole aikaisemmin ollut järkevästi vertailtavassa muodossa. Materialisting tuo tähän helppokäyttöisen palvelun”, Maria ja Jussi sanovat.
Habitarematerialsissa uusi ominaisuus näkyy mallipalojen taakse tulevissa QR-koodeissa. Koodi vie Materialistingin palveluun, josta voi hakea halutun materiaalin tiedot.
”Olemme äärimmäisen onnellisia yhteistyöstämme Materialistingin kanssa. Sen myötä kokemuksellista tietoa materiaalien yhdistelemisestä, siitä syntyvistä tunnereaktioista ja esteettisistä elämyksistä voi peilata ympäristötietoon. Pitkällä aikavälillä tämä pakottaa yrityksiä tuottamaan ympäristölle kestävämpiä vaihtoehtoja.”
Habitarematerialsissa 2023 pilotoitavat uudet ulottuvuudet:
1 Kohtaamispaikka
Habitarematerials-alusta tarjoaa mukana oleville materiaaliyrityksille ja asiakkaille kohtaamispaikan, jolle on luotu oma tila näyttelyssä. Yritysten edustajien paikallaolokalenteri on näkyvillä osoitteessa habitarematerials.com.
2 Käsikirjasto
Näyttelyn käsikirjasto kutsuu syventämään ja laajentamaan omaa materiaalitietoisuutta ja -tietämystä. Esillä on näyttelyn materiaaleihin liittyvää kirjallisuutta, mallikansiosta ja esitteitä.
3 Digitaalinen työkalu
Etenkin suunnittelijoille tärkeä työkalu tarjoaa dataa, jonka avulla voi vertailla materiaalien ympäristövaikutuksia. Habitaressa pilotoidaan Materialistingin täysversiosta yksinkertaistettu versio, jossa on vähemmän datapisteitä.
4 Studionurkkaus kuvaamiseen
Näyttelyvieraat ovat tähän saakka kuvanneet tekemiään materiaaliyhdistelmiä kollaasipöydällä ylhäältä alas. Uusi studionurkkaus mahdollistaa kuvien ottamisen siten, että materiaalimallipalat ovat kolmiulotteisessa tilassa. Seinämateriaalin voi asettaa pystyyn ja lattiamateriaalin vaakasuuntaan.
Habitarematerials-näyttelyn kumppanit ovat Asun-lehti ja Materialisting.
Habitarematerials-kuvat ovat ladattavissa täältä.
Lisätiedot:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, pia.sievinen@messukeskus.com, +358 40 559 9155
@habitarematerials / @architectsnemo / @asunlehti
Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 13.–17.9.2023. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamiseen sekä kodin ja tilojen toiminnallisuuteen ja visuaalisuuteen. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. | habitare.fi | @habitarefair | facebook.com/habitare | #habitare2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, pia.sievinen@messukeskus.com, +358 40 559 9155
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Cyber Security Nordic 2025 – two days of insight, innovation, and collaboration29.9.2025 08:00:00 EEST | Press release
Cyber Security Nordic returns to Helsinki Expo and Convention Centre on 4–5 November 2025, bringing together leading experts, decision-makers, and innovators worldwide to address the most pressing challenges in cybersecurity. The event offers a comprehensive program spanning strategic discussions, technical deep dives, and future-focused initiatives, reflecting the rapidly evolving cyber landscape. The exhibition space is sold out.
Helsingin Kirjamessut kutsuu koko perheen viihtymään - suursuosittu hahmoparaati järjestetään nyt kahdesti25.9.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen lastenalue kutsuu perheet mukaan satumaiseen juhlaan. Tänä vuonna lastenalueen teemana on Helsingin Kirjamessujen 25-vuotisjuhlan kunniaksi juhlat: luvassa on tarinoita, tunnetaitoja, tubettajia, askartelua ja paljon muuta – sekä lapsille että aikuisille suunnattua ohjelmaa lastenkirjallisuuden äärellä. Suosittu hahmoparaati järjestetään kahdesti. Helsingin Kirjamessut on koko perheen yhteinen tapahtuma 23.- 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Messukeskus ja Cadentia tuovat tekoälyn tapahtumakävijöiden avuksi25.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus pilotoi teknologiayritys Cadentian teknologialla toteutettua tekoälyavusteista messuopasta, joka auttaa kävijöitä ennen tapahtumaa ja sen aikana. Opas vastaa kysymyksiin ohjelmasta, näytteilleasettajista ja Messukeskuksen palveluista sekä auttaa suunnittelemaan käynnin yksilöllisesti – edelläkävijöiden joukossa Suomessa. Syyskuussa käynnistyvää pilotointia laajennetaan vaiheittain Messukeskuksen tapahtumissa.
Suomen Messut Oyj:n toimitusjohtajaksi Veronica Lindholm23.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
KTM Veronica Lindholm on nimitetty Suomen Messut Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2026.
Viini & Ruoka 2025 – herkullisia elämyksiä, tastingejä, kisoja ja ajankohtaisia ruokakirjoja23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan, jakavat tarinoita reseptien takaa ja maistattavat yleisölle parhaita paloja. Suositut tastingit ja kisat ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 23.–26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme