Gigantti

Gigantti avasi suuren keskusvaraston, joka mahdollistaa toimitukset jopa saman päivän aikana

Jaa

Suomen suurin kodinelektroniikkaketju Gigantti on avannut Helsinkiin 15 000 neliön logistiikkakeskuksen. Valtakunnallista jakelukeskusta laajennettiin uudella keskusvarastolla, joka tulee nopeuttamaan toimituksia syksyn myötä merkittävästi. Suurpääkaupunkiseutulaisilla on mahdollisuus saada kodinkone kotiinsa asennettuna jopa saman päivän aikana, muualla Suomessa toimitukset nopeutuvat vähintään päivän verran.

Uudella keskusvarastolla halutaan vastata ennen kaikkea asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin, kertoo Gigantin jälkimarkkinointi- ja logistiikkajohtaja Raul Friman. (Gigantti Oy / Petri Saarelainen)
Uudella keskusvarastolla halutaan vastata ennen kaikkea asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin, kertoo Gigantin jälkimarkkinointi- ja logistiikkajohtaja Raul Friman. (Gigantti Oy / Petri Saarelainen)

Gigantin palvelunopeus ottaa loikan eteenpäin koko maassa lähikuukausien myötä. Suomen uusi keskusvarasto Helsingin Oulunkylässä tulee nopeuttamaan erityisesti toimituksia suurpääkaupunkiseudulla, mutta kiihdyttämään myös kaikkien Uudenmaan reunusmaakuntien toimituksia merkittävästi. Muun Suomen toimituksia se nopeuttaa keskimäärin vähintään päivän verran.

”Haluamme tarjota sekä kuluttaja- että yritysasiakkaillemme entistä nopeampaa ja vaivattomampaa palvelua. Siirrämme kuljetusten painopistettä Ruotsin keskusvarastoltamme kotimaahan, jossa uusi keskusvarasto tulee mahdollistamaan jopa 45 % Suomen toimituksista. Asiakkaillamme on elokuussa mahdollisuus tilata saman päivän toimitus Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Myöhemmin syksyllä toimitusalue laajenee isoissa tuotteissa. Toimitukset nopeutuvat Suomeen myös postipakettien osalta, kun kuljetukset lähtevät keskusvarastoltamme nopeimmillaan jo samana päivänä kumppaniemme matkaan”, summaa Gigantin jälkimarkkinointi- ja logistiikkajohtaja Raul Friman.

Gigantilla on ollut entuudestaan 17 jakelukeskusta, joita se on operoinut ympäri maata yhteistyökumppaneidensa kanssa. Helsingin logistiikkakeskus muodostaa nyt jakeluyksiköiden kanssa entistä tehokkaammin palvelevan verkoston. Oulunkylän jakelukeskuksen yhteyteen noussut uusi keskusvarasto on nykyaikainen laitos, jossa on optimoitu niin tilankäyttö, toiminnalliset ratkaisut kuin energiatehokkuuskin.

”Olemme tehneet useita käytännön uudistuksia, jotka kehittävät parhaalla tavalla koko logistiikkakeskuksemme toimintaa: laajennetuilla lastauslaitureilla voi vierailla vuorokauden aikana vaivatta satoja raskaan liikenteen ajoneuvoja, ja tavara liikkuu lastaus- ja purkutöiden helpottamisen myötä entistä notkeammin eteenpäin, yli tuhannen toimituksen päivävauhdilla. Kattava aurinkosähkövoimala, viiden puristimen jätehuoltojärjestelmä ja pakkauksien systemaattisempi optimointi turhan ilmatilan poistamiseksi tuovat osaltaan parannuksia päivittäiseen energiatehokkuuteen”, Friman kuvailee.

Gigantin uusi keskusvarasto teki ensimmäisen asiakaslähetyksensä 15.8., ja valmistautuu nyt henkilökuntansa voimin loppuvuoden vilkkaaseen korkeasesonkiin. Logistiikkakeskus työllistää kokonaisuudessaan yhteensä 50 Gigantin työntekijää.

Lisätiedot:

Raul Friman, Head of Aftersales & Logistics, Gigantti Oy Ab
S-posti: raul.friman[a]gigantti.fi
P. +358 40 8260 113

Yhteyshenkilöt

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.

Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.

Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gigantti

Gigantin uusi myyntijohtaja Pasi Puputti haluaa entistä parempaa palvelua, huomioivalla otteella: ”Myymme ratkaisuja ihmisille, emme tuotteita tilastoihin”12.9.2023 12:40:04 EEST | Tiedote

Suomen suurin kodinelektroniikan jälleenmyyjä, Gigantti, sai elokuussa uuden myyntijohtajan Pasi Puputin ottaessa vastuulleen yritysmyynnin lisäksi kuluttajamyynnin johtotehtävät. ”Vaikka meille on tärkeää kehittää palveluamme tehokkaammaksi ja saavutettavammaksi, yhä tärkeämpi on pitää kiinni siitä, että meihin luotetaan asiantuntijoina.”

Gigantin elokuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – Elokuu eteni odotusten mukaan “kuin juna kiskoilla”, vakuutusten myynti ponnahti kasvuun1.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Gigantin myydyimpien puhelimien lista koostui elokuussa odotetusti Samsungin ja Applen suosikkilaitteista, mutta listalle nousivat edullisemmat mallit myös Nokialta ja Motorolalta. Elokuussa alkanut Back to school -kampanja oli monelle arvokas tilaisuus hankkia koululaiselle kännykkä alennettuun hintaan. Tuotevakuutusten myyntimäärä nousi elokuussa merkittävästi.

Koko perhe pelaa yhteen – Gigantti ja Pelastakaa Lapset kampanjoivat elokuussa perheiden digihyvinvoinnin puolesta2.8.2023 12:01:00 EEST | Tiedote

Gigantti ja Pelastakaa Lapset aloittavat syksyn kampanjalla, joka tukee perheiden parempaa digiarkea. ”Koko perhe pelaa yhteen” jalkautuu elokuussa aina Gigantin myymälöistä nettikanaviin ja pelitapahtuma Assembly Summer 2023:een. Kampanja tarjoaa asiantuntijavinkkejä digihyvinvoinnin ja -kasvatuksen tueksi, sekä kannustaa perheiden yhteiseen ajanviettoon ja keskusteluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme