Maaseudun yritys- ja hanketukien haku on auki – Uudellamaalla rahaa etenkin investointeihin ja kehittämiseen

EU:n maaseuturahoituksen yritys- ja hanketukien haut rahoituskaudelle 2023–2027 alkoivat kesäkuun lopussa.Rahoitusta myöntävät Uudenmaan ELY-keskus ja alueen Leader-ryhmät. Tänä vuonna ELY-keskus voi myöntää rahoitusta laajempiin yritys- ja kehittämishankkeisiin noin 2,75 miljoonaa euroa ja Leader-ryhmät paikallisiin ja pienempiin hankkeisiin noin 1,1 miljoonaa euroa.
Jatkuva sähköinen haku
Maaseudun rahoitustukia voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset ratkaistaan valintajaksoittain. Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä lähes kaikki kehittämishankkeiden tuet. Viimeiset hanketukimuodot tulevat hakuun syksyn aikana. Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn aikana.
Rahoitusta on saatavilla etenkin yritysten kehittämiseen ja toimintaympäristön kohentamiseen ydinmaaseudulle
EU:n maatalouspolitiikan keskeisenä tavoitteena on pitää maaseudun elinkeinoelämä vireänä ja lisätä työpaikkoja. Etenkin halutaan kehittää ja turvata alkutuotannon toimintaedellytyksiä, mutta myös maaseudun muun yritystoiminnan uudistumista ja kasvua tuetaan.Maaseuturahoitusta suunnataan etenkin harvaan asutulle maaseudulle ja ydinmaaseudulle, joihin kuuluu Uudellamaalla vainRaasepori ja Hanko sekä osa maaseutukuntien saaristoalueista. Maaseuturahoitusta voidaan myöntää myös muille alueille, mutta ELY-keskus kaipaa lisää hakemuksia etenkin näiltäpääkohdealueilta.
- Maaseuturahoituksen avulla voidaan tasoittaa pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan maaseutualueiden välisiä kehityseroja. Kuntakohtaiset tunnuslukujen valossa monet uusimaalaiset maaseutukunnat kohtaavat nimittäin vastaavanlaisia haasteita kuin Itä- ja Pohjois-Suomen maaseutukunnat, toteaa johtava asiantuntija Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskuksesta.
Yleishyödyllisten kehittämishankkeiden avulla yhteisöt voivat puolestaan tukea esimerkiksi kestävää kehitystä ja tiedonkulkua ja yrittäjien osaamista.Tukimuotoja on monenlaisia, joten niihin kannattaa tutustua.Uudellamaalla ELY-keskus ja paikalliset Leader-ryhmät valitsevat rahoitettavat kohteet ja neuvovat tukien haussa. Rahoitusta ohjaavat Uudenmaan maaseudun kehittämissuunnitelma ja Leader-ryhmien paikalliset strategiat. Tuleville vuosille hallitusohjelmaan on kirjattu maaseudun kehittämistoimiin leikkauksia, mutta nyt haut ovat auki normaalisti.
Ohjeet ja yhteystiedot
Yritys- ja hanketukihakemukset tehdään uudistuneessa Hyrrä-asiointipalvelussa. Hakemus tulee heti vireille, kun sen lähettää Hyrrässä. Ohjeita ja neuvontaa saat Uudenmaan ELY-keskuksesta ja alueesi Leader-ryhmästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava asiantuntija Maria Konsin-Palva, Uudenmaan ELY-keskus, puh. 0295 021 081
Uudenmaan Leader-ryhmien toiminnanjohtajat (suluissa ryhmien toiminta-alueet)
EMO ry (Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Tuusula, Hyvinkää, Nurmijärvi, Vantaa ja Espoo), toiminnanjohtaja Esko Pietari, puh. 050 573 2972
Pomovästrf (Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Kirkkonummi), toiminnanjohtaja Gunilla Wasström, puh. 019 2413 921 tai 044 721 3920
Kehittämisyhdistys SILMU ry (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo), toiminnanjohtaja Anette Vihanto, puh. 041 442 6602
Ykkösakseli ry (Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti), toiminnanjohtaja Maarit Teuri, puh. 0400 982 236
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
NTM-centralen i Nyland tar bort sammanlagt 11 övergångsställen i år9.5.2025 10:45:00 EEST | Pressmeddelande
På de vägar som förvaltas av NTM-centralen i Nyland samt i Egentliga Tavastland och Päijänne-Tavastland finns det cirka 2 000 övergångsställen. Av dessa kommer 11 att tas bort i år.
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Jättebergs tunnel (Hiidenkallion tunneli) på Ring II i Esbo är stängd för trafik på nätterna mellan 14.–16.5.20257.5.2025 08:16:00 EEST | Pressmeddelande
Jättebergs tunneln på Ring II kommer att stängas för natten mellan onsdag och torsdag samt mellan torsdag och fredag den 14–16 maj från kl. 22.00 till 05.00.
Espoossa Kehä II:n Hiidenkallion tunneli suljetaan liikenteeltä kahtena yönä 14.5. – 16.5.20257.5.2025 08:16:00 EEST | Tiedote
Kehä II:lla sijaitseva Hiidenkallion tunneli suljetaan ensi keskiviikon ja torstain sekä ensi torstain ja perjantain välisiksi öiksi 14.–16.5. klo 22.00–05.00.
Stenhagens tunnel i Helsingfors stängs för trafik under två nätter 12.–14.5. kl. 22.00–05.005.5.2025 08:16:00 EEST | Pressmeddelande
Stenhagens tunnel på Skogsbackavägen (landsväg 100) i Helsingfors stängs för trafik 12.–14.5. kl. 22.00–05.00 för tunneltvätt och underhållsarbete. Trafiken omdirigeras under denna tid till tunnelns alternativa rutt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme