’’Airfryer koukuttaa kiireisen kotikokin ’’ – Gigantin asiantuntijat kertovat mitä paketeista löytyi tänä vuonna
Joulu on juhlittu ja lahjat avattu. Mutta mitä myynnin ammattilaiset itse löysivät tänä vuonna kuusen alta? Jututimme kahta Gigantin asiantuntijaa, Jaswinder Pablaa ja Miikka Lampista, jokakodin toivepaketeista, lahjavalinnoista ja lempituotteista.
Jaswinder ”Jassu” Pabla on Pohjoismaiden suurimman Gigantin, Vantaan Tammiston, kiitelty tuoteryhmäpäällikkö ja asiakaspalvelun ammattilainen, jolle omaa sydäntä lähinnä ovat erityisesti keittiön laitteet. Yrityksen päätoimitiloissa Helsingin Sanomatalolla työskentelevä pienkoneiden apulaismyyntipäällikkö Miikka Lampinen tunnetaan paitsi pitkänlinjan giganttilaisena, myös tuoteryhmätiedon kunkkuna, jolta työkaverit kysyvät, mitä kotiin kannattaisi hommata ja millä perusteella. Pienkoneiden ohella Lampisen sydän sykkii erityisesti isoille kodinkoneille ja viihde-elektroniikalle.
Molemmille jokakodin toivelahja tulee kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä: kiertoilmakypsennin eli airfryer.
’’Olen hullaantunut airfryereihin, sillä ne säästävät turhaa uuninkäyttöä ja sähköä, sekä valtavasti aikaa. Jos luokseni on tulossa vieraita, airfryer valmistaa ruoan helposti ja nopeasti samalla kun itse voin keskittyä muuhun järjestelyyn. Mikäli lähtisin suosittelemaan laitetta omien kokemusten perusteella, niin Philipsin XXL-laitetta parempaa airfryeria ei ole vielä tullut vastaan’’, paljastaa Pabla.
’’Olen itsekin jäänyt koukkuun airfryeriin, sillä se sopii kiireiselle ja kompaktille kotikokille mainiosti. Toinen suosikkini on niin sanottu tyhjiökypsennylaite, eli SousVide, joka kypsentää ruoan hitaasti täsmälleen haluttuun lämpötilaan. Tätä suosittelen kaikille ruoanlaittoa harrastaville kavereilleni, sillä sen kanssa on vaikea mokata ja yleensä lopputulos on täyttä ravintolatasoa’’, innostuu Lampinen.
Asiantuntijuus helpottaa lahjavalintoja ja kodin arkiratkaisuja
’’Kun tein arjen myyntityötä myymälässä ja törmäsin uuteen tuotteeseen, saatoin alkaa myydä sitä itselleni omassa mielessäni - halusin selvittää kaiken ja tarjota myös asiakkaalle täyden tietotaidon. Kun sitten hankintatarve tuli omassa elämässä, niin olin jo ehtinyt analysoida monet laitteet perinpohjaisesti’’, taustoittaa Lampinen asiantuntijuutensa hyötyjä.
’’Alan kokemuksen ja myyntityön kautta olen oppinut löytämään paitsi asiakkaille, myös itselleni sopivat tuotteet, sillä osaan nopeasti arvioida laatua, käyttöikää ja sopivuutta kodin tarpeisiin sekä persoonallisiin vaatimuksiin. Gigantti antaa ammattilaisuudelle hyvän tukiverkoston: vaihdamme työkavereiden kesken huomioita, ja monen eri laitealueen vastuuasiantuntijoilta pääsee kysymään neuvoa’’, lisää Pabla.
Tämänhetkistä kodinelektroniikan ykköstrendiä, eli niin sanottua ”helpompaa arkea”, arvostavat myös alan asiantuntijat.
’’Itse rakastan mutkattomia ratkaisuja yli kaiken, siksi käytän kotona esimerkiksi langattoman verkon wifi-järjestelmää puhelimen, television ja kaiuttimien välillä. Joululahjalistallani on jäljellä vielä yksi jälkihankinta, jonka teen itselleni: Sonos-kaiutin, jonka pääsen yhdistämään sekä wifi-järjestelmään että perinteisen Bluetooth-yhteyden kautta. Loppiaisena voin kuunnella lempibiisejäni rauhassa, vaikka saunassa’’.
Paketeista kaveri siivoukseen, laadukkaampaa ilmanlaatua ja rentoutusta lihasjumeihin
Velvoitesiivous on suomalaisille tuttu käsite. Siisteyttä arvostavana ihmisenä Pabla haluaa antaa erityismaininnan viime vuoden läpimurtohitille, robotti-imurille, ja paljastaa hankkineensa laitteen omaan kotiinsa jo etujoukoissa.
’’Siivouksen ei tarvitse olla enää tuskainen suoritus viikonloppuisin. Ihmiset viettävät paljon aikaa kotona arkisin, etenkin etätöiden vuoksi. Robotti-imuri on uskollinen apuri, jonka voi pistää rauhassa rullailemaan taustalle. Sekä airfryer että robotti-imurit tulivat markkinoille kiitolliseen aikaan, sillä kysyntä on ollut koronan aikana suurta, eikä suosion hiipumiselle näy vieläkään loppua.’’
Mutta nyt on tullut aika - mitkä olivatkaan asiantuntijoidemme suosikit tänä vuonna omien joulupakettien joukosta?
’’Ilmankostutin! Kyseessä on sellainen laite, jota ilman ei pysty elämään, kun siihen on kerran tottunut. Olen myös suositellut sitä ystävilleni, jotka kärsivät kuivasta ihosta. Ilmankostutin on edullinen tapa parantaa hengitysilmaa ja hyvinvointia merkittävästi, ja uskon, että kodin ilmanlaatuun panostaminen vain kasvaa trendinä lähitulevaisuudessa.’’
Pabla taas on innostunut omasta hierontalaitteestaan, joka on tehty lihasten jumeja purkamaan. Laitteiden kysyntä on ollut vilkasta koko talven, mutta jouluna niille on erityisesti aikaa, kun ihmiset rentoutuvat kotonaan pyhien aikana.
’’Oma laitteeni ei taatusti jää kaappiin, vaan on erinomainen palautuskeino viikonloppuihin, kun takana on pitkä työviikko ja liikuntaharrastukset. Jo viime vuonna trendanneet hierontavasarat jatkavat suosiotaan, eikä ihme: ne ovat tehokkaita, helppokäyttöisiä, eivätkä vie paljon tilaa.’’
Lisätiedot:
Tuoteryhmäpäällikkö Jaswinder Pabla, jaswinder.pabla@gigantti.fi (Gigantti Tammisto, Vantaa / pienkoneet)
Apulaismyyntipäällikkö Miikka Lampinen, miikka.lampinen@gigantti.fi (Gigantti, pienkoneet)
Yhteyshenkilöt
Rita Pasanen
Puh:040 826 4664press@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin syyskuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – OnePlus-puhelinten myynti noussut kohisten1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin synttäritarjoukset ovat siivittäneet puhelinten myyntiä syyskuussa. OnePlus-mallien esiinmarssi on kirjoittanut uusiksi listan kärjen: listalta löytyy myös uuden lippulaivamallin kevennetty versio. Applen uusin iPhone-malli tuli myyntiin syyskuussa ja nousi saman tien listalle.
Gigantin Forssan, Hyvinkään ja Riihimäen myymälöiden toiminta päättyy – asiakaspalvelumme auttaa kaikissa asioissa12.9.2024 15:15:00 EEST | Tiedote
Gigantin Forssan, Hyvinkään ja Riihimäen myymälät lopettavat toimintansa ja ovat viimeistä päivää auki 12.9.2024. Liikkeet ovat toimineet franchising-sopimuksella. Myymälöitä paikkakunnilla operoiva franchise-yritys on jättänyt tänään 12.9. konkurssihakemuksen.
Gigantti juhlii 25-vuotissyntymäpäiviään - Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa4.9.2024 11:59:00 EEST | Tiedote
Gigantti on palvellut suomalaisia kodinelektroniikan asiakkaita edullisilla hinnoilla jo 16.9.1999 alkaen. Syyskuussa yritys juhlistaa 25-vuotista taivaltaan tuhansilla syntymäpäivätarjouksilla ja kampanjalla, joka tuo takaisin jo kulttuuriseksi käsitteeksi muodostuneen sloganin “Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”.
Gigantin elokuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – Kestosuosikki OnePlus CE3 litelle uusia haastajia1.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Elokuussa Gigantin myydyimpien puhelinten keskihinta oli reippaassa nousussa. Pixel, Googlen ensimmäinen virallinen puhelinlanseeraus Suomessa, herättää kiinnostusta.
Gigantin tilikausi 2023–2024 päätökseen: “Äärimmäisen haastavaan vuoteen vastattiin mittavilla kehitystoimilla”16.8.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Gigantti julkaisi huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden 2023–2024 tuloksensa. Vuosi on tuonut kodinelektroniikka-alan alhossa monenlaisia haasteita, joihin on tartuttu asiakas- ja työntekijätyytyväisyyden pitkäjänteisillä kehitystoimilla. Positiivisia signaaleja on saatu markkinaosuuksien voittamisen myötä keväällä ja kesällä. Myös yrityksen strategia tullaan päivittämään syksyn kuluessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme