Budjettiehdotuksen veromuutokset ennakoidun laihoja – solidaarisuusvero uhkaa jäädä pysyväksi
28.8.2023 14:43:55 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Vaikka ansiotuloverotusta kevennetään vuonna 2024 työtulovähennystä hieman kasvattamalla, jäävät kokonaisuutena ansiotuloverotuksen kevennykset ensi vuonna ja hallituskauden aikana kuitenkin Keskuskauppakamarin johtavan veroasiantuntijan mukaan toiveita pienemmiksi: työn verotus kevenee hallituskauden loppuun mennessä vain 0,5–1 prosenttiyksiköllä.
Toisaalta budjettiehdotukseen ei sisälly ensi vuodeksi hallitusohjelmassa kaavailtuja arvonlisäverotuksen kiristyksiäkään.
”On tärkeää, että hallitus keventää työn verotusta haastavasta valtiontalouden tilanteesta huolimatta. Työn kireä verotus on rakenteellinen ongelma, jonka lievittämistä tulee jatkaa pitkäjänteisesti suhdanteista riippumatta”, painottaa Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Ehdotukseen sisältyy myös määräaikaiseksi tarkoitetun kahden prosenttiyksikön solidaarisuusveron jatkaminen vaalikauden loppuun saakka 150 000 euron tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtion tuloveroasteikon ylimmällä tasolla marginaaliveroaste asettuu noin 44 prosenttiin. Kun tähän lisätään kunnallisvero ja pakolliset sivukulut, ylimmän veroluokan kokonaismarginaaliveroasteeksi muodostuu jopa yli 60 prosenttia.
”Jopa 60 prosentin marginaaliveroaste on kansainvälisessä vertailussa ennätystasoa. Solidaarisuusveron jatkaminen jo kolmannen hallituksen toimesta uhkaa jättää veronkorotuksen pysyväksi osaksi jo muutoinkin ankaraa ansiotuloverotustamme. Hallitusohjelmaneuvotteluissa hukattiin mahdollisuus päästä vihdoin eroon tästä määräaikaiseksi tarkoitetusta kiristyksestä”, Viitala sanoo.
Hallitusohjelman linjausten mukaisesti yritysten ja omistajien verotus säilyisi ennallaan ensi vuonna.
”Talouskasvun ja investointien näkökulmasta on tärkeää, että hallitusohjelmassa on sitouduttu pitämään yritysverotus kilpailukykyisenä ja ennakoitavana. Tämä on merkittävä käänne edellisen hallituskauden poukkoilevaan veropolitiikkaan”, Viitala sanoo.
Viitala kuitenkin muistuttaa, että sekä OECD:n että EU:n tasolta tulevat lainsäädäntömuutokset pitävät erityisesti suuret konsernit kiireisinä myös tulevina vuosina.
”Ensi vuonna voimaan tuleva suurten konsernien globaalia minimiverotusta koskeva lainsäädäntö lisää yritysten hallinnollista taakkaa merkittävästi, kun ne joutuvat laskemaan ja raportoimaan minimiverosääntelyn mukaisen tuloksensa maakohtaisesti kaikissa toimintavaltiossa. Asiaa koskeva hallituksen esitysluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella”, kertoo Tomi Viitala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi ViitalaJohtava veroasiantuntija
Puh:045 7731 2025tomi.viitala@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Suomen veropolitiikkaan tarvitaan ennakoitavuutta – ”Verosinkojen tai temppudroonien esittely ei edistä Suomen tilannetta”27.8.2026 15:24:47 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari muistuttaa, että julkisen talouden sopeutustarpeesta käytävässä keskustelussa on huolehdittava verotuksen ennakoitavuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme