Vihreiden Sofia Virta: Hallituksen politiikka syventää köyhyyttä ja katsoo menneisyyteen

– Hallitus leikkaa kaikista vaikeimmassa asemassa olevilta, pienituloisilta ja lapsiperheiltä mikä ei ole reilua - ja siltikin velkaantuminen jatkuu, Virta toteaa.
– Hallituksen tulopolitiikka on höveliä eikä ota huomioon talouden tilanteen vakavuutta. Lisätään tukiaisia ja tehdään veroaleja, jotka eivät hyödytä taloutta. Ihmettelen, miksei vihreä verouudistus ja esimerkiksi kiertotalouden edistäminen ole osa keinovalikoimaa, sanoo Virta.
Virta kritisoi hallituksen valitsemia leikkauskohteita.
– Hallituksen kaavailemat leikkaukset osuvat koulutukseen, vammaisten palveluihin, pienituloisiin lapsiperheisiin sekä kaikkiin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin. Vihreiden tavoitteena on inhimillinen ja aidosti välittävä Suomi, toteaa Virta.
Virran mukaan hallitus ei myöskään ole panostamassa riittävästi osaavan työvoiman kouluttamiseen ja maahan houkuttelemiseen.
– Osaajapula on kasvun este. Tarvitsemme kipeästi lisää hoitajia, varhaiskasvatuksen ammattilaisia, Vihreän siirtymän toteuttajia ja osaajia. Samaan aikaan uusiin koulutuspaikkoihin tai jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin ei ole penniäkään rahaa. Osaajapulaa ei auta myöskään se, että hallitus on kiristämässä työperäistä maahanmuuttoa ja ajamassa ulos maasta tänne jo muuttaneita osaajia.
Myös Luonnonsuojelussa ja ilmastotoimissa otetaan Virran mukaan takapakkia.
– Sadan miljoonan pääomasijoitus Ilmastorahastolle leikataan, polttoaineveroa lasketaan sekä ympäristön- ja luonnonsuojelusta viedään 70 miljoonaa euroa. Jääkö hallituksen sitoutuminen ilmastolakiin vain paperille, Virta kysyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Hallitus työntää ihmisiä pois työn syrjästä28.9.2023 14:31:32 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Riina Lumme kritisoivat hallituksen työllistämispolitiikkaa. Hallitus sanoo haluavansa kannustaa työn vastaanottamiseen ja työllistää enemmän osa- ja täsmätyökykyisiä henkilöitä. Sen politiikkatoimet sen sijaan tekevät työllistymisestä vaikeampaa. Vihreiden puoluevaltuusto hyväksyi työvoimapoliittisen avauksen kokouksessaan 24.9.2023.
Vihreät julkaisi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman27.9.2023 18:19:36 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kertovat puolueen uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman korostavan kokonaisvaltaista turvallisuuskäsitystä, ilmastonmuutokseen varautumista, kestävää kehitystä ja vähemmistöjen oikeuksia. Vihreät hyväksyi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa sunnuntaina 24.9. puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.
Vihreiden Virta ja Hyrkkö esittävät opintorahan korottamista25.9.2023 10:08:39 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaativat Orpon hallitusta vastaamaan opiskelijoiden hätään. Opiskelijat ovat vallanneet oppilaitoksia eri puolella Suomea ja kritisoineet voimakkaasti Orpon hallituksen kaavailuja jäädyttää opintotuen indeksikorotukset. Vihreät osoittaa tukensa mieltään osoittaville opiskelijoille ja aikoo esittää eduskunnassa indeksijäädytysten perumista sekä parannuksia opiskelijoiden toimeentuloon.
Sofia Virta: Voisi olla paikallaan kysyä hallitukselta, miten meni noin omasta mielestä?23.9.2023 12:04:27 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta puhui Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 23.9.2023. Virta kyseenalaisti hallituksen väitteen siitä, että kaikki leikkaukset sosiaalitukiin parantaisivat työllisyyttä. Virta osoitti tukensa mieltäänosoittaville opiskelijoille ja lastensuojelun piirissä oleville nuorille.
Atte Harjanne: Vain riittävä suojellun luonnon määrä ja laatu voi pysäyttää luontokadon23.9.2023 11:57:22 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne puhui Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina Helsingissä. Harjanne korosti puheessaan ilmastokriisin ja luontokadon kriittistä tilaa sekä suojelualueiden määrän ja ekologisen kompensaation merkitystä luontokadon torjunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme