Kysely: Rekrytoinneilla korvataan poistumaa - osaajatarve kaikilla koulutustasoilla
Yleisimmät syyt yritysten rekrytoinneille ovat poistuman korvaaminen (87 % vastaajista), lisääntynyt työvoiman tarve (60 %) ja tarve uudenlaiselle osaamiselle (45 %). Työpaikan vaihtaminen, uusiin tehtäviin siirtyminen, eläköityminen ja muut vastaavat syyt ovat säilyneet nyt neljättä kertaa tehdyn kyselyn merkittävimpänä tekijänä uudelle rekrytoinnille.
Kyselyssä tiedusteltiin jäsenyritysten odotuksia osaajatarpeen muutoksesta seuraavan viiden vuoden aikana koulutustasoittain. Voimakkaimmin rekrytointitarpeen ennakoidaan lisääntyvän ammatillisen ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta. Noin 15 prosenttia vastanneista yrityksistä ennakoi ammatillisesti koulutettujen rekrytointitarpeen kasvavan merkittävästi seuraavan viiden vuoden aikana. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta rekrytointitarpeen arvelee kasvavan merkittävästi 8 prosenttia ja yliopistojen perustutkintojen osalta 7 prosenttia vastanneista yrityksistä.
”Kyselyn tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että osaajapula koskettaa kaikkia koulutustasoja. Julkisuudessa on puhuttu paljon korkeakoulutettujen määrän lisäämisestä, mutta yritysten rekrytointitarpeet koskevat vähintään yhtä lailla ammatillisesti koulutettuja”, sanoo EK:n asiantuntija Mikko Vieltojärvi.
Osaajatarvetta ei ole kuitenkaan mahdollista paikata pelkästään kotimaisella työvoimalla. Reilu neljännes kyselyyn vastanneista yrityksistä suunnittelee rekrytointia ulkomailta. Kyselyn perusteella suurimmaksi haasteeksi ulkomailta rekrytoimisessa vastanneet yritykset nostivat maahantuloon liittyvän byrokratian (58 % vastaajista), sopivien työntekijöiden löytämisen (48 %) ja Suomen houkuttelevuuden ulkomaisen työvoiman näkökulmasta (40 %).
”Suomella ei ole varaa antaa yhtään tasoitusta kilpailussa kansainvälisistä osaajista. Suomen on panostettava voimakkaasti työhön johtavaan maahanmuuttoon liittyvän byrokratian vähentämiseen ja Suomen maakuvan vahvistamiseen. Tämä on elintärkeää maamme tulevaisuuden ja hyvinvointivaltion turvaamisen kannalta”, Vieltojärvi teroittaa.
EK:n Osaamisavaimen tiedonkeruu toteutettiin toukokuussa 2023. Siihen vastasi 820 EK:n jäsenyritystä. Kysely on toteutettu puolivuosittain nyt neljä kertaa.
Lisätietoja:
asiantuntija Mikko Vieltojärvi, p. 044 534 5294
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
EK:n Vientibarometri: Puolet vientiyrityksistä on hajauttanut toimitusketjuja, puolet kasvattanut varastoja20.9.2023 12:31:04 EEST | Tiedote
Suomalaiset vientiyritykset jatkavat vauhdilla toimitusketjujensa hajauttamista ja kasvattavat varastoja reaktiona maailmankaupan epävarmuuksiin. Sen sijaan vain harva on palauttanut toimintoja Suomeen tai lähialueelle, osoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton Vientibarometri.
EK budjettiriihestä: Hallituksen suunta oikea, julkisen talouden tilanne huolestuttava20.9.2023 09:47:01 EEST | Tiedote
Hallitus pitää kiinni talouslinjastaan ja tavoitteestaan katkaista velkaantuminen. Samalla vahvistetaan ostovoimaa ja panostetaan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Toimet ovat välttämättömiä, jotta Suomi saadaan nostettua takaisin kestävän julkisen talouden tielle.
Suomi on palautettava kestävän julkisen talouden tielle14.9.2023 06:59:00 EEST | Tiedote
Hallituksen ei tule budjettiriihessä pakittaa hallitusohjelman linjauksista, vaan keskittyä talouslinjansa sekä työllisyyttä edistävien rakenteellisten uudistusten toimeenpanoon, toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
KUTSU MEDIALLE 10.10. - Kymenlaakson yritysten eväät vihreään kasvuun!13.9.2023 10:15:17 EEST | Tiedote
Hyvä Kymenlaakson media! Vihreä siirtymä, digi sekä kestävä vastuullinen bisnes ovat nousseet yritystoiminnan isoimmaksi kasvun avaimeksi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK järjestää tähän liittyen yhdessä Cursorin kanssa 10.10. tilaisuuden Kotkassa. Esittelemme keinoja siihen, miten nämä kasvun ajurit saataisiin parhaiten hyödyttämään Kymenlaakson yrityksiä ja pk-sektoria. Olet lämpimästi tervetullut! Asiantuntijamme kuten vihreän siirtymän konkari Ulla Heinonen, yrittäjyystutkija Jari Huovinen tai vastuullisuusasiantuntija Elina Sonninen ovat mielellään käytettävissä myös haastatteluihin samana päivänä Kotkassa. Paikalla on myös kiinnostavia paikallisia kärkiyrityksiä. Pyytäisimme median ilmoittautumiset tiedottaja Satu Toivoselle (puh. 040 8212 097, satu.toivonen@ek.fi). Ystävällisin terveisin Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Cursor Oy ========= KUTSU UUDISTAJAFOORUMIIN: Pk-yritykset kasvuun – kuinka menestyt vihreällä yritystoiminnalla ja vastuullisuudella Aika: ti 10.10. klo 14 -
Työmarkkinakeskusjärjestöt Orpon hallitukselle11.9.2023 13:00:37 EEST | Tiedote
Hallitus on ilmoittanut valmistelevansa lakiesityksiä, jotka toteutuessaan supistavat merkittävästi Työllisyysrahaston rahoitusvastuulla olevia menoja. Tästä seuraisi paine alentaa työttömyysvakuutusmaksuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme