Michael Korsin älykello, VR-lasit ja digitaalinen reMarkable-muistikirja – Gigantti listasi kevään 2022 kiinnostavimmat lahjat valmistuville
Vapaus opinnoista koittaa kevätlukukauden päätteeksi monille kouluistaan valmistuville 4. kesäkuuta. Kokosimme vinkit tämän kevään kiinnostavimpiin suosikkilahjoihin Gigantin myyntipäälliköiden avustamina. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Michael Korsin elegantti älykello, jokaisen gamerin unelma VR-lasit tai tulevien opintojen tueksi digitaalinen reMarkable-muistikirja?

Tyylitietoiselle liikkujalle
Urheilu- ja älykelloissa ei enää tarvitse tehdä kompromissia ominaisuuksien ja ulkonäön välillä. Erityisesti juoksijoille suunnattujen Polarin laatumallien, Pacerin ja Pacer Pron, muotoilussa on panostettu keveyteen ja yksityiskohtiin. Ylellisyyttä arvostavan ranteeseen puolestaan istuu muotibrändi Michael Korsin älykello, jonka voisi bongata yhtä hyvin Voguen sivuilta kuin huippu-urheilijan ranteesta.
Tuleviin opintoihin
Monen valmistujan mielessä siintävät jo juhlahumussa tulevat opinto- ja urasuunnitelmat. Maailman ohuin tabletti, vain 4,7 mm:n paksuinen reMarkable, on digitaalinen muistikirja, jonka käyttäminen tuntuu kuin kirjoittaisi kynällä paperille. Sen avulla voi koota muistiinpanot yhteen, lukea PDF:iä ja e-kirjoja, ja muuttaa kirjoitetut muistiinpanot editoitavaksi tekstiksi, joita voi lähetellä sähköpostitse. Superkätevän reMarkable 2:n maailmaan pääsee sukeltamaan myös esittelyvideolta täältä.
Elämyksellistä gamerille
Mikäpä ilahduttaisi innokasta pelaajaa enemmän kuin pelaamiseen tarkoitettu uusin teknologia! Gaming-kokemuksen uudelle tasolle vievät VR-tuotteet, kuten Oculus Quest 2 VR-lasit, ovat takuuvarma hittituote. Jos virtuaalitodellisuus ei iske lahjottavan gamerin pelihermoon, on uusi pelinäyttö käytännöllisen takuuvarma valinta. Esimerkiksi kaarevan näytön avulla pelaaja pystyy seuraamaan koko pelikenttää helposti rikkomatta keskittymistään.
Musiikin aisapariksi
Oli kyse sitten musiikista, äänikirjoista tai podcasteista, on kannettavuus nykyään kuuntelukokemuksessa valttia. Kuulokkeista suosituimpia malleja ovat Gigantissa jo pitkään olleet täysin langattomat nappikuulokkeet, joita löytyy useasta eri hintaluokasta. Sangallisissa kuulokkeissa puolestaan arvostetaan vastameluominaisuutta, joka sulkee häiriöäänet ulkopuolelle. Kaiuttimissa erityisesti kesää vasten suosittuja ovat kannettavat mallit, jotka kulkevat mukana niin puistoon, mökille kuin vaikkapa purjehtimaan.
Lahjojen klassikkoainesta
Klassikkolahjat ovat varmoja valintoja silloinkin, kun lahjan saaja ei ole se tutuin. Puhelinmalleista erityisen kiitettyjä ovat tällä hetkellä Samsung Galaxyn A-sarja ja Applen iPhone13-puhelimet. Toivottuun puhelimeen hyvä lisä on näytönsuoja, suojakuoret tai Gigantin myymälöistä saatava puhelimen nanokalvoitus, joka suojaa kosketusnäyttöä kolhuilta ja naarmuilta. Mikäli ennalta valitun tuotteen ostaminen epäilyttää, voi hyvä vaihtoehto olla lahjakortti. Gigantin lahjakortti on voimassa peräti 36 kuukautta ostopäivästä, ja sen voi käyttää niin myymälässä kuin verkkokaupassakin.
Lisätiedot / Gigantti Oy, myyntipäälliköt:
Juuso Ketolainen, juuso.ketolainen@gigantti.fi (puhelimet, älykellot)
Jukka Erkinheimo, jukka.erkinheimo@gigantti.fi (gaming, VR)
Anssi Saari, anssi.saari@gigantti.fi (digitaaliset muistikirjat)
Toni Kiekkinen, toni.kiekkinen@gigantti.fi (kuulokkeet, kaiuttimet)
Yhteyshenkilöt
Rita Pasanen
Puh:040 826 4664press@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin kesäkuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – ykköseksi nousi suomalaisten kestosuosikki, asiantuntijan vinkit kastuneen puhelimen pelastukseksi1.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin kesäkuun puhelinmyynnissä näkyy kesäalet. Useat Android-merkit pääsivät hyville sijoituksille, Samsungin suosion hieman laantuessa. Kesä voi olla vahinkoaltista aikaa puhelimille. Mitä tehdä, jos puhelin tipahtaa järveen?
Gigantin toimitusjohtaja vaihtuu30.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Niko Sandström siirtyy pois Gigantti Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja aloittaa emoyhtiö Elkjøp Nordicin palveluksessa 1.10.2025 alkaen.
Gigantin muutosneuvottelut päätökseen26.6.2025 16:00:22 EEST | Tiedote
Gigantti Oy:n huhtikuussa 2025 käynnistämät muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen tavoitteena oli selkeyttää ja uudistaa yhtiön johtamis- ja toimintamalleja sekä sopeuttaa toimintoja vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta ja taloudellisia realiteetteja. Muutosneuvotteluiden merkittävimmät muutokset liittyvät pääkonttorin organisaatiorakenteen keventämiseen, tavaratalojen johtamismallin suoraviivaistamiseen ja tukitoimintojen uudelleenjärjestelyyn. Muutosneuvottelujen lopputuloksena organisaatiosta väheni 34 roolia, joiden lisäksi uusia rooleja tuli 10. Gigantti Redin myymälään liittyvien muutoksien lopulliset päätökset tullaan tekemään heinäkuun loppuun mennessä. Toteutettavien muutoksien tarkoituksena on tukea Gigantin pitkän aikavälin kilpailukykyä ja toiminnan tehokkuutta nopeasti muuttuvassa markkinassa.
Gigantin Vuoden Myymälät 2025 ovat Kuopio ja Porvoo - tiimihenki, tinkimättömyys ja kehityshalu ratkaisivat16.6.2025 17:16:46 EEST | Tiedote
Gigantti jatkoi pitkää palkitsemisperinnettään julkistamalla jälleen tilikautensa parhaat myymälät. Vuoden Myymälä -tunnustuksen sai Kuopio ja Vuoden Franchise-Myymälän tittelin Porvoo. Molemmissa yhdistyvät valintaraadin mukaan vahva suoriutuminen, jatkuva kehittäminen ja poikkeuksellinen työyhteisön henki. Palkinnot jaettiin Elkjøp-konsernin kansainvälisen Campus-tapahtumassa yhteydessä Oslossa 12.6.2025.
Gigantin toukokuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – suomalaiset ovat yhä valmiimpia vaihtamaan eri merkkien välillä, älykellot kiinnostavat kesätreenaajia1.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin toukokuun puhelinmyynnissä korostui Apple-tuotteiden vahva suosio – myydyimpien listalla on peräti neljä eri iPhone-mallia. Listalta kuvastuu paitsi kuluttajien uteliaisuus uuteen, myös suomalaisten motivaatio ostopäätöksiin hinta-laatusuhteen perusteella. Kesälomakauden lähestyessä älykellot kiinnostavat yhä enemmän, ja niitä hankitaan yhä lajispesifimpään treenaukseen, kuten golfiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme