Tullin valvomat luomuviinit todella olivat luomua – ei jälkiä torjunta-aineista tai petosyrityksistä
30.8.2023 08:30:00 EEST | Tulli | Tiedote
Yksi Tullin perustehtävistä on Suomeen tuotavien elintarvikkeiden turvallisuuden ja laadun valvonta. Alkoholittomat luomuviinit ovat Tullin jatkuvassa valvonnassa, mutta tänä vuonna Tulli valvoi ensimmäistä kertaa alkoholillisten luomuviinien torjunta-ainejäämiä. Vuosittain Tulli valvoo kolmen sadan erilaisen ruoka- ja juomatuotteen luonnonmukaisuutta.
Kevään valvonnan luomuviininäytteet olivat peräisin Australiasta ja Chilestä. Tullin tutkimat luonnonmukaiset puna- ja valkoviinit täyttivät luomukriteerit, sillä niistä ei löytynyt kemikaalijäämiä. Luonnonmukaisesti tuotetut tuotteet tulee tuottaa ilman kemiallisia torjunta-aineita, eikä niiden jäämiä siksi löydy aidoista luomutuotteista.
– Luomutuotteet ovat usein muita vaihtoehtoja hintavampia, joten ne voivat olla houkutteleva kohde ruokapetoksen tekemiselle. Ruokapetokset ovat erityisesti maailmalla yleinen rikollisuuden muoto, joten valvomme Suomeen tuotavia luomuelintarvikkeita suunnitelmallisesti, tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling kertoo.
Ruokien ja juomien luonnonmukaisuus varmistetaan sadoilla laboratoriotesteillä
Tullin valvomat luomuelintarvikkeet tutkitaan tarkemmin Tullilaboratoriossa. Laboratoriomenetelmillä viineistä voitiin tutkia jopa noin 350 eri yhdisteen tarkkoja määriä.
– Monijäämämenetelmällämme voidaan tutkia yhdestä näyteuutteesta kahdella eri analyysitekniikalla satoja eri torjunta-aineita. Päivitämme menetelmän torjunta-ainevalikoimaa yleensä vuosittain, jotta voimme vastata jatkuvasti muuttuvan valvonnan ja lainsäädännön tarpeisiin, kertoo Tullilaboratorion jaostopäällikkö Suvi Ojanperä.
Jos valvotuista luomuviineistä olisi analyyseissa löytynyt torjunta-ainejäämiä, löydös olisi käynnistänyt tuotteen valmistajaan kohdistuvan selvitystyön alkuperämaassa. Toisinaan syy liiallisiin tai vääränlaisiin ainesosiin on puhtaasti vahinko tai huolimattomuutta ruokatuotannossa. Joissain tapauksissa kemikaaleja, lisäaineita tai muita aineita on kuitenkin voitu lisätä tai jättää pois tietoisesti, petosmielessä.
Luomuvalvontaa tehdään hyvässä viranomaisyhteistyössä
Suomessa luomuvalvontaa tekee kolme viranomaista, ja viranomaisyhteistyö on tiivistä. Tullilla on lakiin perustuva velvollisuus valvoa kaikkia Suomeen tuotavien luomutuotteiden luonnonmukaisuutta. Kotimaisen luomutuotannon valvonnasta vastaa Ruokavirasto ja alkoholijuomien luomuvalvonnasta Valvira ja Tulli.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonna Neffling
tuoteturvallisuuspäällikkö
puh. +358 40 332 3325
Suvi Ojanperä
jaostopäällikkö, Tullilaboratorio
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta:
viestinta@tulli.fi ja/tai puh. +358 295 527 150
Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Näitkö jotain epäilyttävää? Tullille voi antaa vihjeen verkossa27.8.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Näitkö netissä myynnissä tuotteita, joiden alkuperä tai laillisuus herätti epäilyksiä? Näitkö epäilyttävää toimintaa satamassa tai lentokentällä? Tullille voi ilmoittaa havainnoistaan helposti ja nopeasti verkossa. Myös pieneltä tuntuva havainto voi auttaa täydentämään Tullin tilannekuvaa ja kohdentamaan valvontaa.
EU:n ulkopuolelta tilattujen Suomessa tullattujen halpatuontilähetysten kokonaisarvo laski kolmanneksen heinäkuussa19.8.2026 15:53:12 EEST | Tiedote
Suomalaisten EU:n ulkopuolelta tilaamien Suomessa tullattujen halpatuontilähetysten tavaraerien yhteismäärä tippui heinäkuussa 66,5 prosenttia kesäkuuhun verrattuna, mutta itse lähetysten määrä laski vain noin 20 prosenttia. Heinäkuun 2026 alusta alkaen kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista on täytynyt maksaa tullimaksu. Muutoksen vaikutusta määrien laskuun pystytään arvioimaan tarkemmin kuitenkin vasta syksyllä.
Tulli valvoo jatkossa myös junaliikennettä Torniossa6.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tullivalvonta Torniossa laajenee, kun junaliikennöinti Suomen ja Ruotsin välillä alkaa 10.8.2026. Jatkossa Suomen tulli valvoo myös junalla maahan saapuvien matkustajien tuomisia. Haaparannalla tullivalvontaa tekee Ruotsin tulli.
EU:n 21. Venäjä-pakotepaketti hyväksytty24.7.2026 08:55:42 EEST | Tiedote
Euroopan unioni on asettanut uusia pakotteita, jotka heikentävät Venäjän kykyä käydä hyökkäyssotaa Ukrainassa. Uusi pakotepaketti laajentaa entisestään tuonti- ja vientikieltolistoja. Pakotteet tulevat voimaan heti eli 23.7.2026.
Tullivalvontalaitteita uusitaan Torniossa – asennustöitä tehdään neljässä kohteessa9.7.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Tulli uusii valvontalaitteitaan Torniossa heinäkuusta alkaen. Uusilla valvontalaitteilla parannetaan Tullin kykyä suojata yhteiskuntaa ja laillista kauppaa. Asennustöistä aiheutuu tilapäistä haittaa liikenteelle, mutta vaikutusten arvioidaan jäävän vähäisiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
