Kansantalous kasvoi toisella neljänneksellä – bkt:n vuosimuutos silti negatiivinen
31.8.2023 08:02:49 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Suomen kansantalous kasvoi vuoden toisella neljänneksellä. Bruttokansantuotteen (bkt) volyymi oli huhti-kesäkuussa 0,6 % edellistä vuosineljännestä suurempi. Vuodentakaiseen verrattuna bkt kuitenkin laski: työpäiväkorjattu bkt oli toisella neljänneksellä 0,4 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.
”Talouden kehitys oli Suomessa suotuisampaa kuin EU-alueella keskimäärin. Eurostatin ennakkotietojen mukaan EU-alueen bruttokansantuote pysyi huhti-kesäkuussa edellisen neljänneksen tasolla”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Samu Hakala sanoo.
Talous kasvoi toisella neljänneksellä etenkin julkisen ja yksityisen kulutuksen vetämänä. Julkiset kulutusmenot kasvoivat 1,6 % edellisestä neljänneksestä. Yksityinen kulutus kasvoi 0,1 % tammi-maaliskuun tasolta. Kulutusmenot etenkin kestokulutustavaroihin kasvoivat.
”Investoinnit sen sijaan supistuivat ja vienti väheni. Laskevat hinnat pienensivät ulkomaankaupan käypähintaista arvoa sekä viennissä että tuonnissa”, Hakala kertoo.
Toimialojen arvonlisäyksen volyymi kasvoi 1,0 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 0,7 prosenttia vuotta aiemmasta.
”Teollisuudessa kehitys oli laskevaa kaikilla muilla aloilla paitsi kemianteollisuudessa. Suurinta lasku oli metsäteollisuudessa, jonka volyymi väheni 5,4 prosenttia tammi-maaliskuuhun verrattuna.”
Kaupan toimialat sen sijaan kasvoivat. Myös useilla palvelutoimialoilla nähtiin selvää kasvua.
”Suurinta kasvu oli rahoituksen ja vakuutuksen toimialoilla. Nämä alat hyötyivät korkotason kovasta noususta. Informaation ja viestinnän toimialalla sekä liike-elämän palveluissa tasainen kasvu on jatkunut jo viime vuoden alusta lähtien”, Hakala toteaa.
Työllisten määrä pysyi 2023 huhti-kesäkuussa edellisen vuosineljänneksen tasolla. Kansantaloudessa tehtyjen työtuntien määrä väheni 0,5 %.
Kansantalouden nimellinen palkkasumma kasvoi 1,7 % edellisen neljänneksen tasolta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samu HakalaYliaktuaari
Puh:029 551 3756samu.hakala@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Yhä harvempi työskentelee selkeissä miesten tai naisten ammateissa – johtajista jo 41 % naisia19.3.2026 07:53:19 EET | Tiedote
Töiden jakautuminen sukupuolen mukaan eli segregaatio on Suomessa yhä vahvaa, mutta etenkin ammattien ääripäissä on tapahtunut vähittäistä lientymistä viime vuosina. Merkkinä tasa-arvon edistymisestä voi pitää myös sitä, että palkansaajien keskuudessa johtajan ammatin voi nykyisin luokitella tasa-ammatiksi: naisten osuus on ylittänyt 40 %.
Konkurssiluvut yhä korkealla – vuosisumma jälleen kerran 2000-luvun ennätykseen12.3.2026 08:03:20 EET | Tiedote
Helmikuu ei tuonut käännettä konkurssiaaltoon. Kuukauden aikana haettiin konkurssiin kaikkiaan 379 yritystä, mikä on 51 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.
Korjaus tiedotteeseen "Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut"9.3.2026 13:47:40 EET | Tiedote
18–29-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi vuonna 2024 kaikkiaan 36 000 henkilöllä, ei 56 000:lla, kuten tiedotteessa aiemmin virheellisesti kirjoitettiin.
Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut6.3.2026 08:06:34 EET | Tiedote
Yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä. Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. Myös 30–49-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on noussut, eläkeikäisten taas pienentynyt.
Kuluttajien luottamus yhä alempana helmikuussa – odotukset inflaatiosta nousussa26.2.2026 08:02:13 EET | Tiedote
Kuluttajien luottamus vajosi entistäkin matalammalle helmikuussa, kun arviot oman talouden nykytilasta ja myös odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin huonot. Kuluttajahintojen arvioitiin nousseen ja nousevan jatkossa entistä nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme