I love me:ssä kuullaan kasvikunnan ravinnetiheimmistä ruoista ja itsemyötätunnosta, opitaan tunnetaidoista ja palautumisesta, tutustutaan parisuhdecoachingiin ja maalataan intuitiivisesti

Syksyn odotetuin hyvinvointitapahtuma I love me tuo yhteen hyvinvoinnin, kauneuden ja muodin brändit, esittelee tuoreimmat ilmiöt ja tarjoaa kävijöille ajankohtaisen ja inspiroivan ohjelman. Kolmen päivän aikana kuullaan asiantuntijoita, saadaan vinkkejä sisäiseen ja ulkoiseen hyvinvointiin ja kokeillaan uutta.
“Kun ihminen ei palaudu, hän ei monesti ole itse siitä tietoinen”, hyvinvoinnin suunnannäyttäjiin lukeutuva Marja Putkisto on todennut. Hän kertoo Palaudu 5 viikossa -luennollaan, miten uupumus näkyy usein kasvoissa ja tuntuu selkärangassa, mutta myös sen, mistä tunnistaa palautumisen. Luento kuullaan Klinikka-lavalla lauantaina 21.10. klo 13.30.
Mielen hyvinvointi näkyy I love me:n ohjelmassa tänä syksynä entistä vahvemmin. Tapahtuman pääyhteistyökumppani on MIELI Suomen mielenterveys ry, jonka asiantuntijat puhuvat tapahtumassa läpi viikonlopun ja antavat kävijöille henkilökohtaisia vinkkejä hyvinvointiin osastollaan.
I love me:ssä kuullaan myös Hidasta elämää -kirjailijoita. Itsemyötätunnosta puhuu Reija Könönen, hyvän parisuhteen elementeistä Eevi Vuoristo ja äitihaavasta Katri Syvärinen. Peloista, rohkeudesta ja asenteesta puhuvat Eija Hinkkala ja Harri-Pekka Pietikäinen.
Suomen menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Elastinen astelee I love me:n Areena-lavalle perjantaina 20.10. klo 17.30. Myönteisestä asenteestaan tunnettu tähti kertoo Eteen ja ylös -puheenvuorossaan, mitä positiivisella energialla voi luoda ja miten sitä vaalitaan.
Kestävämmän elämän vinkeistä luonnonkosmetiikan valmistamiseen
Hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija sekä tietokirjailija Jaakko Halmetojan luento tarjoaa laajan läpileikkauksen kasvikunnan ravintotiheimpien ruoka- ja rohdoskasvien hyötyihin, historiaan ja käyttötapoihin. Luento kuullaan Klinikka-lavalla lauantaina 21.10. klo 13.
Kestävämmästä elämästä puhuu kestävän elämän siirtymäliike Jalotuksen perustaja Anna Evilä, joka jakaa oman tarinansa. Miten elää yltäkylläistä elämää maapallon kantokyvyn rajoissa? -puheenvuoro kuullaan Lounge-lavalla lauantaina 21.10. klo 15.30.
Kauneuden ilmiöistä kuullaan Forum-lavalla lauantaina 21.10. Teemoina ovat muun muassa ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisy ja minimalistinen ihonhoito eli skinimalismi. Lounge-lavalla perehdytään muun muassa värien käyttöön pukeutumisessa. Muotiaiheisen ohjelman juontaa Sami Sykkö.
Huippusuositulla I love jooga -alueella kokeillaan muun muassa barre-treeniä ja pilatesta sekä joogaillaan Roots Helsingin opettajien johdolla.I love me:n työpajoissa valmistetaan luonnonkosmetiikkaa ja maalataan intuitiivisesti. Varaukset tunneille ja työpajoihin tehdään paikan päällä Messukeskuksessa. Uutuuksiin kuuluu myös luv coaching, joka tarjoaa parisuhdeterapiaa tapahtumassa.
I love me:n koko ohjelma löytyy osoitteesta: iloveme.fi
Lisätiedot:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
I love me tuo yhteen hyvinvoinnin, kauneuden ja muodin kiinnostavimmat brändit ja esittelee tuoreimmat ilmiöt 20.–22.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Pohjois-Euroopan suurin hyvinvointitapahtumainspiroi ja innostaa kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. iloveme.fi | @iloveme_official | #iloveme2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release
Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.
Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote
Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme