Välittämisen henki vahvistuu Isossakyrössä – Commu ja Isonkyrön kunta aloittavat yhteistyön
5.9.2023 07:50:00 EEST | Commu | Tiedote

Isonkyrön kunnanjohtajan Tero Kankaanpään mukaan yhteistyö Commun kanssa auttaa varmistamaan, että Isokyrön ainutlaatuinen talkoohenki säilyy ja vahvistuu entisestään, tuoden yhä lähemmäksi toisiaan. Kunnan asukkailla on nyt käytettävissään moderni työkalu, joka helpottaa yhteisöllistä toimintaa. Isokyröläiset voivat nyt Commu -sovelluksen kautta auttaa esimerkiksi naapurin lemmikin hoidossa, tarjota juttuseuraa tai apukäsiä arjen askareisiin, kuten puusavottaan tai pihatalkoisiin. Apua voi myös pyytää itselleen.
“Meillä Etelä-Pohjanmaalla talkoita kutsutaan kökäksi. Talkoot ovat kuuluneet kautta aikojen suomalaiseen kulttuuriin, mutta kaupungistumisen myötä ne ovat muuttuneet katoavaksi kansanperinteeksi”, Kankaanpää kertoo. “Kökkähenki elää edelleen vahvana Isossakyrössä ja tätä yhteisöllisyyden kokemusta haluamme vahvistaa Commun avulla.”
Yhteisöllisyydestä pito- ja vetovoimaa kuntaan
Commu -sovelluksen ovat rakentaneet tiimi nuoria yrittäjiä, joiden tavoitteena on madaltaa kynnystä pyytää ja antaa apua. Commu on kasvanut nopeasti Suomen suurimmaksi auttamisen alustaksi ja mahdollistanut jo yli 10,000 hyvää tekoa.
“Apu voi olla pieni tai suuri. Jokaisen avun tarve on tärkeä ja jokaisen avulla on merkitystä”, kertoo Karoliina Kauhanen, joka on yksi Commun perustajista. “Toivon, että tarjoamalla konkreettisen työkalun avun pyytämiseen ja antamiseen, voimme edistää yhteisöllisyyttä Isossakyrössä.”
Isokyrö on yksi ensimmäisistä kunnista Suomessa, joka tarjoaa asukkailleen mahdollisuuden yhteisölliseen toimintaan Commu -alustan kautta. Kauhasen mukaan yhteistyö on osoitus siitä, kuinka tärkeäksi yhteisöllisyys ja sen säilyttäminen koetaan Isossakyrössä ja kuinka se voi lisätä pito- ja vetovoimaa kuntaan.
Isossakyrössä toimii yli 120 rekisteröityä yhdistystä, jotka ovat tärkeitä yhteisöllisyyden rakentajia. Yhteistyöllä pyritään myös tekemään yhdistystoimintaa näkyvämmäksi kuntalaisille ja madaltaa kynnystä osallistua vapaaehtoistoimintaan. Myös yhdistykset voivat ilmoittaa auttamisen mahdollisuuksista Commussa.
“Yhteisöllisyytemme edistää osallisuutta ja akviivisuutta, aitoa ylpeyttä historiastamme ja kökköhengestämme”, Kankaanpää kertoo. “Yhteisöllisyytemme on isokyröläisyyttä parhaimmillaan!”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina Herd
Hyvinvointijohtaja
Isokyrö
nina.herd@isokyro.fi
0503004628
https://isokyro.fi/
Karoliina Kauhanen
Perustaja
Auttamisen tori Commu
karoliina@commuapp.fi
0403614070
Commu on sovellus, joka ladataan älypuhelimille Google Play -kaupasta tai App Storesta. Latauksen jälkeen luodaan maksuton tili, jonka jälkeen sovelluksessa voi pyytää apua tai tarjoutua auttamaan lähialueensa ihmisiä. Sovelluksen kautta voi viestiä lähiyhteisön asukkaiden kanssa turvallisesti, eikä esimerkiksi Facebook -profiilia tai puhelinnumeroa tarvitse jakaa. Halutessaan Commussa voi vahvistaa henkilöllisyytensä pankkitunnistautumisella tai Mobiilivarmenteella, mikä vahvistaa asukkaiden keskinäistä luottamusta.
https://commuapp.fi/
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Commu on Suomen suurin auttamisen alusta, joka yhdistää auttajan ja avun tarvitsijan. Commussa yksityishenkilöt voivat auttaa ja pyytää apua naapurustoissaan ja luoda sosiaalisia turvaverkostoja helposti ja turvallisesti. Yhdistyksille Commu on työkalu vapaaehtoisten löytämiseen ja toiminnan organisointiin. Yrityksille Commu tarjoaa
helpon tavan saavuttaa sosiaalisen vastuullisuuden tavoitteet ja vahvistaa tiimejä, vapaaehtoistoiminnan kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Suomalainen yhteisöalusta kriisinkestävyyden, varautumisen ja demokratian tukena11.6.2026 13:25:35 EEST | Tiedote
Kuntien rooli yhteiskunnan kriisinkestävyydessä on kasvamassa. Samalla kun turvallisuusympäristö muuttuu ja resurssit ovat tiukilla, on löydettävä uusia keinoja vahvistaa asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja varautumista. Digitaalinen yhteisöalusta auttaa rakentamaan luottamusta ja toimintakykyä ennen kriisitilannetta, sen aikana ja sen jälkeen. Se auttaa myös keventämään viranomaisten kuormaa. Yhteiskunnan kriisinkestävyys syntyy ennen kaikkea luottamuksesta, osallisuudesta ja ihmisten kyvystä toimia yhdessä epävarmuuden keskellä.
“Koodaus ei pelota enää” - työpaja innosti nuoria naisia teknologia-alalle26.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Espoon Tyttöjen Talolla järjestetty, teknologiayhtiö Siemensin tarjoama koodaustyöpaja lisäsi maahanmuuttajataustaisten nuorten naisten kiinnostusta teknologia-alaa kohtaan. 88 prosenttia osallistujista kertoo koodaamisen kiinnostavan heitä nyt enemmän kuin ennen tapahtumaa.
Milloin viimeksi autoit naapuriasi? Eurooppalainen Naapuripäivä on oikea hetki aloittaa25.5.2026 08:28:45 EEST | Tiedote
Perjantaina 29.5.2026 vietetään Eurooppalaista Naapuripäivää yli 50 maassa. Tänä vuonna päivän teema on yhteneväisyys, yhteisöllisyys ja turvallisuus. Kotimaisessa auttamisen sovellus Commussa kaipuu yhteisöllisyyteen näkyy joka viikko. Yli 100,000 suomalaista on rekisteröitynyt sovellukseen, jossa voi pyytää ja antaa apua lähialueellaan. Alla neljä heistä kertoo omin sanoin, miten hyvät teot ja naapuriapu ovat muuttaneet heidän elämäänsä.
Uusi työkalu osallistumiseen arjen naapuriapuun Nokialla - Commu vahvistaa yhteisöllisyyttä11.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Nokian kaupunki aloittaa yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa vahvistaakseen asukkaiden välistä yhteisöllisyyttä ja arjen osallisuutta ja naapuriapua. Yhteistyön tavoitteena on tukea kuntalaisten hyvinvointia ja lisätä osallisuuden kokemusta matalalla kynnyksellä.
Missäpäin Suomea autetaan eniten? Yhteisöllisyyskisa nostaa arjen hyvät teot esiin5.5.2026 12:40:09 EEST | Tiedote
Loviisassa joku tarjoaa kyytiä lääkäriin. Ulvilassa järjestetään roskatalkoot puistossa. Iisalmessa jaetaan ruokaa ja seuraa sitä tarvitseville. Näistä teoista rakentuu Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailu, kansallinen ilmiö, joka mittaa jotain olennaista: kuinka hyvin suomalaiset pitävät toisistaan huolta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


