Välittämisen henki vahvistuu Isossakyrössä – Commu ja Isonkyrön kunta aloittavat yhteistyön

Isonkyrön kunnanjohtajan Tero Kankaanpään mukaan yhteistyö Commun kanssa auttaa varmistamaan, että Isokyrön ainutlaatuinen talkoohenki säilyy ja vahvistuu entisestään, tuoden yhä lähemmäksi toisiaan. Kunnan asukkailla on nyt käytettävissään moderni työkalu, joka helpottaa yhteisöllistä toimintaa. Isokyröläiset voivat nyt Commu -sovelluksen kautta auttaa esimerkiksi naapurin lemmikin hoidossa, tarjota juttuseuraa tai apukäsiä arjen askareisiin, kuten puusavottaan tai pihatalkoisiin. Apua voi myös pyytää itselleen.
“Meillä Etelä-Pohjanmaalla talkoita kutsutaan kökäksi. Talkoot ovat kuuluneet kautta aikojen suomalaiseen kulttuuriin, mutta kaupungistumisen myötä ne ovat muuttuneet katoavaksi kansanperinteeksi”, Kankaanpää kertoo. “Kökkähenki elää edelleen vahvana Isossakyrössä ja tätä yhteisöllisyyden kokemusta haluamme vahvistaa Commun avulla.”
Yhteisöllisyydestä pito- ja vetovoimaa kuntaan
Commu -sovelluksen ovat rakentaneet tiimi nuoria yrittäjiä, joiden tavoitteena on madaltaa kynnystä pyytää ja antaa apua. Commu on kasvanut nopeasti Suomen suurimmaksi auttamisen alustaksi ja mahdollistanut jo yli 10,000 hyvää tekoa.
“Apu voi olla pieni tai suuri. Jokaisen avun tarve on tärkeä ja jokaisen avulla on merkitystä”, kertoo Karoliina Kauhanen, joka on yksi Commun perustajista. “Toivon, että tarjoamalla konkreettisen työkalun avun pyytämiseen ja antamiseen, voimme edistää yhteisöllisyyttä Isossakyrössä.”
Isokyrö on yksi ensimmäisistä kunnista Suomessa, joka tarjoaa asukkailleen mahdollisuuden yhteisölliseen toimintaan Commu -alustan kautta. Kauhasen mukaan yhteistyö on osoitus siitä, kuinka tärkeäksi yhteisöllisyys ja sen säilyttäminen koetaan Isossakyrössä ja kuinka se voi lisätä pito- ja vetovoimaa kuntaan.
Isossakyrössä toimii yli 120 rekisteröityä yhdistystä, jotka ovat tärkeitä yhteisöllisyyden rakentajia. Yhteistyöllä pyritään myös tekemään yhdistystoimintaa näkyvämmäksi kuntalaisille ja madaltaa kynnystä osallistua vapaaehtoistoimintaan. Myös yhdistykset voivat ilmoittaa auttamisen mahdollisuuksista Commussa.
“Yhteisöllisyytemme edistää osallisuutta ja akviivisuutta, aitoa ylpeyttä historiastamme ja kökköhengestämme”, Kankaanpää kertoo. “Yhteisöllisyytemme on isokyröläisyyttä parhaimmillaan!”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina Herd
Hyvinvointijohtaja
Isokyrö
nina.herd@isokyro.fi
0503004628
https://isokyro.fi/
Karoliina Kauhanen
Perustaja
Auttamisen tori Commu
karoliina@commuapp.fi
0403614070
Commu on sovellus, joka ladataan älypuhelimille Google Play -kaupasta tai App Storesta. Latauksen jälkeen luodaan maksuton tili, jonka jälkeen sovelluksessa voi pyytää apua tai tarjoutua auttamaan lähialueensa ihmisiä. Sovelluksen kautta voi viestiä lähiyhteisön asukkaiden kanssa turvallisesti, eikä esimerkiksi Facebook -profiilia tai puhelinnumeroa tarvitse jakaa. Halutessaan Commussa voi vahvistaa henkilöllisyytensä pankkitunnistautumisella tai Mobiilivarmenteella, mikä vahvistaa asukkaiden keskinäistä luottamusta.
https://commuapp.fi/
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Commu on Suomen suurin auttamisen alusta, joka yhdistää auttajan ja avun tarvitsijan. Commussa yksityishenkilöt voivat auttaa ja pyytää apua naapurustoissaan ja luoda sosiaalisia turvaverkostoja helposti ja turvallisesti. Yhdistyksille Commu on työkalu vapaaehtoisten löytämiseen ja toiminnan organisointiin. Yrityksille Commu tarjoaa
helpon tavan saavuttaa sosiaalisen vastuullisuuden tavoitteet ja vahvistaa tiimejä, vapaaehtoistoiminnan kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Corporate volunteering: How Framery, the world's leading manufacturer of soundproofed workspaces, organised a charity event with more than 60 employees20.9.2023 08:04:43 EEST | Tiedote
Framery, the world's leading manufacturer of soundproofed workspaces, organised a charity event in partnership with Commu. More than 60 Framery employees took part in the charity event in Tampere, helping the local community in a variety of ways.
Yritysvapaaehtoisuuden suosio kasvaa - Framery järjesti historiansa suurimman hyväntekeväisyystapahtuman20.9.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Tamperelainen Framery, maailman johtava äänieristettyjen työtilojen valmistaja järjesti hyväntekeväisyystapahtuman yhdessä Commu -sovelluksen kanssa. Tampereella järjestettävään auttamisen tempaukseen osallistui yli 60 Frameryn työntekijää, jotka auttoivat paikallista yhteisöä monin eri tavoin.
Karstula edistää yhteisöllisyyttä konkreettisin keinoin - kunta aloittaa yhteistyön kotimaisen auttamisen sovellus Commun kanssa12.9.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Karstulan kunta aloittaa yhtenä ensimmäisistä kunnista Suomessa strategisen yhteistyön Commu -sovelluksen kanssa kuntalaisten hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä helpottaa avun tarjoamista ja saamista kaikille kuntalaisille.
Harjavalta ja Commu yhdistävät voimansa vahvistaakseen yhteisöllisyyttä7.9.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Harjavalta on aloittanut yhtenä ensimmäisistä kunnista Suomessa yhteistyön auttamisen sovellus Commun kanssa paikallisyhteisön vahvistamiseksi. Innovatiivinen yhteistyö tarjoaa asukkaille mahdollisuuden pyytää ja tarjota apua naapureilleen mobiilisovelluksen välityksellä. Yhteistyön tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä ja positiivista vuorovaikutusta kuntalaisten kesken.
Ruoka -avun tarve kasvanut ympäri Suomen - nuoret yrittäjät keksivät ratkaisun vertaisauttamiseen1.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Commu on kolmen nuoren yrittäjän perustama auttamisen sovellus, joka tarjoaa helpon ja turvallisen ratkaisun vertaisauttamiselle ja naapuriavulle. Ruoka -avun tarve on kasvanut ympäri Suomen ja siksi alusta tarjoaa nyt mahdollisuuden pyytää ja antaa ruoka -apua mahdollisimman turvallisesti. Commulla on yli 40,000 käyttäjää ympäri Suomen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme