Digitaalinen pelaaminen jatkaa kasvuaan – Gigantti tuo syyskiertueen ja Gaming-lähettiläät viidelle paikkakunnalle
8.10.2021 08:34:00 EEST | Gigantti | Uutinen
Pandemian aikana erityisesti digitaalinen pelaaminen on kasvanut entistä voimakkaammin. Gigantti panostaa gaming-osastoihinsa ja sosiaaliseen mediaansa, ja haluaa tuoda esille pelaamisen yhteisöllistä ja yhdenvertaistavaa vaikutusta. 9.10. käynnistyvä Gaming Tour jalkautuu Gigantin myymälöihin Tampereella, Turussa, Raisiossa, Vantaalla ja Espoossa. Peli-iloa jaetaan jokaisella paikkakunnalla myös PlayStation 5 -palkintojen myötä.

Suomalaiset ovat pelikansaa - digitaalisia pelejä pelaa Pelaajabarometri 2020 -tutkimuksen mukaan 78,7 % 10–75-vuotiaista suomalaisista ja aktiivisten digipelaajien määrä (63,6 %) kasvaa vuosi vuodelta. Suomen suurin elektroniikan jälleenmyyjä, Gigantti, on panostanut gaming-osastoihinsa myymälöissään jo pitkään, mutta erityisesti viimeisinä vuosina digipelaaminen on ollut kasvualueena merkittävä.
- Haluamme olla aidosti koko kansan pelitalo ja jalkautua Gigantti Gamingissa sinne, missä ihmiset ovat. Esimerkiksi sosiaalisen mediaan pari vuotta sitten perustettu gaming-yhteisömme on kasvanut räjähdysmäisesti, jo pelkästään Instagramissa ja TikTokissa meillä on noin 70 000 seuraajaa. Toisaalta haluamme satsata myymäläkokemukseemme ja asiantuntijuuteemme; siitä lähti ajatus syksyiseen pelikiertueeseemme. Mikäli pääsemme tuottamaan Gaming Tourin kautta tarpeeksi onnistuneita kokemuksia, kasvatamme sen ensi vuonna koko maan laajuiseksi, kuvailee pelituotteista vastaava Jukka Erkinheimo Gigantista.
- Haluamme karistaa digitaaliseen pelaamiseen turhaan liitettyä eristäytymisen ajattelua – vaikka pandemia vei meitä erilleen, pelaaminen yhdisti monia ja toi piristystä arjen keskelle. Jokainen pääsee löytämään gaming-maailmasta oman juttunsa ja yhteisönsä, oli kyse sitten urheilu-, seikkailu- tai logiikkapeleistä.
Vantaan Tammistosta mahdollisuus ajaa itsensä simulaattorilla Las Vegasiin
Koronarajoitusten purkautuessa myymälöissäkin pääsee kohtaamaan ja asioimaan taas vapaammin, mikä sopii hyvin Gigantti Gamingin syyskiertueen iloiseen ja yhdenvertaiseen sanomaan. Gaming Tour on viiden paikkakunnan ja kuuden myymälän pelikiertue, joka alkaa 9.10. Tampereen Lielahdesta ja päättyy 13.11. Espoon Suomenojaan.
- Gaming Tour tarjoaa joka lauantai myymälöissä niin PC- ja konsolipelailua, ajosimulaattorilla ajoa, kuin pelihaasteitakin. FIFA 22 -jalkapalloturnauksissa palkintoina ovat supersuositut PS5 Digital -konsolit jokaisessa myymälässä. Eri paikkakunnalla on lisäksi omat jujunsa: esimerkiksi Vantaan Tammiston Logitech Challengen kautta 23.10. on mahdollisuus ajaa itsensä Las Vegasin finaaliin. Mukana kiertueella fiilistä nostattamassa ovat myös Gigantti Gaming -lähettiläämme Miiko ja Severi, Erkinheimo summaa.
Gigantti Gaming -lähettiläät mukana kiertueella: ”Ihmisten kohtaaminen on parasta”
Miiko Metsäaho ja Severi Saari ovat parikymppisiä pääkaupunkiseutulaisia, jotka työskentelivät ensin Gigantin myymälöissä, josta hyppäsivät tilaisuuden tullen Gigantti Gamingin maailmaan täyspäiväisinä digipelaamisen lähettiläinä.
- Pidetään tästä hommasta tosi paljon ja meillä on aidosti hauskaa – se kuulemma välittyy hyvin sekä livenä että somevideoilla! Gaming Tourin kohokohta tulee olemaan ehdottomasti se, kun päästään juttelemaan ja pelaamaan ihmisten kanssa, meitä kannattaa tulla rohkeasti moikkaamaan, Metsäaho kuvailee.
- Halutaan jatkossa, että katsojat pääsevät myös Gigantti Gaming -somekanavien kautta paremmin mukaan myymäläarkeen ja oppimaan lisää pelituotteista. Tietenkin palkitaan myös aika ajoin seuraajiamme Instagramissa ja TikTokissa eri tuotteilla – peli-iloon pitää olla kaikilla mahdollisuus, Saari summaa.
Gigantti Gaming Tour 2021:
9.10. klo 11–17 Tampere, Lielahti
16.10. klo 11–17 Turku, Skanssi
23.10. klo 11–17 Vantaa, Tammisto
30.10. klo 11–17 Tampere, Kaleva
6.11. klo 11–17 Raisio*
13.11. klo 11–17 Espoo, Suomenoja
Lisätietoa Gigantin pelikiertueesta täältä.
* Gaming-lähettiläiden tilalla muita Gigantti Gaming -edustajia.
Yhteystiedot:
Gigantti Gaming / Jukka Erkinheimo, jukka.erkinheimo@gigantti.fi, 040 826 0004
Yhteyshenkilöt
Rita Pasanen
Puh:040 826 4664press@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantti kasvattaa Assembly Summer -panostuksiaan – luvassa historian suurin elämysalue ja viralliset jatkobileet12.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gigantti jatkaa näyttävästi pääyhteistyökumppanina heinä-elokuun vaihteessa järjestettävässä Assembly Summer 2026:ssa. Pelaamisen ja eSportsin faneille tarjotaan entistä suurempi Gigantti Gaming -alue, elämyksellinen myymälä, riehakkaita oheistapahtumia, sekä ensimmäistä kertaa mukana oleva Giga Mobiili omalla osastollaan.
Gigantin uusi B2B-johtaja Raul Friman: “Sujuvampi työarki tarkoittaa enemmän aikaa asiakkaille”6.5.2026 15:40:00 EEST | Tiedote
Gigantti Oy on nimittänyt 1.5.2026 Raul Frimanin Head of B2B -rooliin vahvistamaan yritysmyyntiään. Lähes 17 vuotta yrityksessä työskennelleen Frimanin johtoajatus on yksinkertainen: mitä sujuvammat työn puitteet, sitä enemmän aikaa asiakkaille, palvelulle ja yhteistyölle.
Gigantin huhtikuun telecom-katsaus: Samsung dominoi puhelinmyyntiä – urheilukellojen keskuudessa yksi selkeä onnistuja30.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Androidit hallitsivat Gigantin huhtikuun puhelinmyyntiä erityisesti Samsungin Galaxy A -sarjan johdolla. Puhelinten premium-luokassa saatavuus näkyi tasaisena kysyntänä. Kevään eteneminen vauhditti puettavan teknologian myyntiä, erityisesti aktiivisuutta mittaavien urheilukellojen kysyntä kasvoi selvästi. Äitienpäivänä 10.5. alkavan juhlakauden suosikkihankinta on älykello, jonka myynnin odotetaan nousevan toukokuussa huippuunsa.
Vappu käynnistää grillauskauden – nämä asiat suomalaiskodeissa kannattaa tarkistaa nyt29.4.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Vappu toimii monelle grillauskauden avauksena, ja sama näkyy laitteiden kysynnässä. Kaasugrillien ja pizzauunien rinnalla suosiotaan nostavat nyt kompaktit pöytägrillit. Asiantuntijan mukaan onnistunut grillaus syntyy hyvin hoidetuista perusasioista ja omien käyttötarpeiden tunnistamisesta.
Suomalaiset hurahtivat kotitekoiseen jäätelöön – Gigantti myi jäätelökoneet loppuun27.4.2026 15:25:00 EEST | Tiedote
Kotona tehty jäätelö on noussut hitiksi suomalaiskodeissa. Gigantin kevätkampanja ylitti kaikki odotukset, kun asiakkaat ostivat jäätelökonevaraston hetkellisesti tyhjiin. Sosiaalisen median vauhdittama trendi yhdistyy kasvavaan hyvinvointikiinnostukseen - ja näkyy myös muiden kylmien herkkujen, kuten pehmisten ja slushien, suosion kasvuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme