Keskuskauppakamarin pääekonomisti: BKT:n kasvuluvut laiha lohtu – talouden voimakkaan kasvun todennäköisyys lähes olematon
31.8.2023 09:33:57 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Suomen bruttokansantuote kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 0,6 prosenttia suhteessa edelliseen neljännekseen. Suhteessa viime vuoden vastaavaan jaksoon mitattiin kuitenkin 0,4 prosenttia tiputusta, eli kokonaisuudessaan saldo viimeisen vuoden kokonaistuotannon kehityksestä on negatiivinen.
Kaksi viikko sitten julkistetun ennakollisen tiedon yhteydessä Tilastokeskus oli arvioinut bruttokansantuotteen nousseen neljännesvuositasolla 0,7 prosenttia. Jopa hämmentävän hyväksi arvioitu ennakollinen lukema piti siis kohtalaisen hyvin kutinsa tarkistuslaskennassa.
”Tarkennetut luvut eivät muuta suhdannetulkintaa. Edelleen pätee, että alkuvuosi on sujunut odotuksia paremmin. Valitettavasti edelleen pätee myös se, että näköala loppuvuodelle on selvästi vaikeampi”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Bruttokansantuotteen alaerien tarkasteleminen paljastaa Appelqvistin mukaan tosin hyvältä näyttävien kasvulukujen takaa ongelmia. Julkista kulutusta lukuun ottamatta useimmat kysyntäerät supistuivat suhteessa edelliseen neljännekseen. Yksityinen kulutus ei supistunut, mutta se kasvoi vaimeasti eli 0,1 prosenttia. Nettoviennin kasvukontribuutio oli keväällä positiivinen vain siksi, että tuonti supistui vielä selvästi vientiä enemmän.
”Bruttokansantuotteen alaerien tarkasteleminen paljastaa hyvältä näyttävien kasvulukujen takaa heikkoutta. Sekä vienti että investoinnit supistuivat suhteessa edelliseen neljännekseen. Yksityinen kulutus pysyi täpärästi plussalla supistuneesta ostovoimasta huolimatta, mitä voi pitää jonkinlaisena torjuntavoittona, mutta kovin huikea ei tilanne ole. Selvässä kasvussa oli ainoastaan julkinen kulutus, mikä ei pidemmän päälle ole kestävää”, sanoo Appelqvist.
Myös suhteessa viime vuoteen kaikki kysyntäerät julkista kulutusta lukuun ottamatta olivat laskussa. Oleellisempaa on silti se, miltä tilanne näyttää jatkon kannalta.
”Suhdanne heikkenee lähes varmasti, mutta toistaiseksi ei tiedetä, kuinka paljon. Suomen keskeisten kauppakumppanien talouskehitys sakkaa, mikä heikentää viennin näkymiä. Samaan aikaan kotimaassa rakennusinvestoinnit sukeltavat. Palkkojen ostovoiman elpyminen lupaa nostetta kulutukseen pidemmällä aikavälillä, mutta ei vielä tänä vuonna, sillä heikkenevä työllisyystilanne painaa vaakaa toiseen suuntaan. Parhaassa tapauksessa puhutaan silti enemmänkin pysähdyksestä kuin romahduksesta. Sen sijaan voimakkaan kasvun todennäköisyys on lähes olematon, koska siihen ei kerta kaikkiaan löydy juuri nyt eväitä talouden fundamenteista”, arvioi Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajia tarvitaan nyt teollisuudessa ja rakennusalalla – tekijöistä on jo pulaa24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Osaavan työvoiman tarve, rekrytointiaikeet ja osaajapula ovat keskittymässä erityisesti teollisuuden ja rakentamisen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, selviää Kauppakamarikyselystä. Keskuskauppakamari peräänkuuluttaa joustavia polkuja osaamisen kehittämiseen, jotta osaaminen ei muodostu kasvun pullonkaulaksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme