STTK ry.

STTK:n puheenjohtaja Eurooppa-foorumilla: Vain yhteistyö pelastaa Euroopan

Jaa

Euroopan on pidettävä kiinni arvoistaan ja Eurooppaa on rakennettava niihin perustuen. Erityisen tärkeää se on nyt, kun maailmanpolitiinen tilanne on kiristynyt muun muassa Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan takia. Myös ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt koettelevat valtioita ja asukkaita, ja inflaatio kurittaa taloutta ja luo toimeentulo-ongelmia.

─ Demokraattiselle maailmanjärjestykselle ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoa, sillä vain siten Eurooppa ja Suomi sen osana voivat menestyä. Se edellyttää ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamista myös kauppasuhteissa ja globaaleissa tuotantoketjuissa. Panostukset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopolitiikkaan ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola painottaa.

Hän osallistuu tänään Turun Eurooppa-foorumilla yhdessä muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa järjestettävään paneeliin, jonka teema on Euroopan menestymisen rakennuspalikat. Paneelissa mukana on myös komissaari Jutta Urpilainen.

STTK:n mielestä Euroopassa tarvitaan enemmän valtioiden välistä yhteistyötä.
─ Suomalaisen ay-liikkeen vaikutusmahdollisuudet toimia yksin ovat pienet, ja tarvitsemme eurooppalaista yhteistyötä. Euroopalle yhteistyö on myös ainoa mahdollisuus pärjätä globaalissa kilpailussa ja suurten toimijoiden kuten Kiinan ja USA:n rinnalla. Yhdessä kannattaa tehdä asioita, joilla etsitään ratkaisuja suuriin kysymyksiin ja joita kukaan ei edes kykene ratkomaan yksin. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi tehtävät toimet. Myös sota Ukrainassa edellyttää Euroopalta yhteistyötä jatkossakin. Sodalle kun ei loppua näy, Palola toteaa.

Jatkuvan muutoksen myllätessä maailmaa ja Eurooppaa on muistettava pitää ihmisestä huolta. Myös seuraavan komission on jatkettava Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanoa ja vähimmäislainsäädännön uudistamista.
─ Vain vahvojen hyvinvointivaltioiden yhteistyö voi myllerryksessä onnistua. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että heistä pidetään huolta vanhemmuuden, sairauden, vanhuuden tai muun elämään vaikuttavan murroksen yhteydessä. Työelämässä tämä tarkoittaa mahdollisuutta jatkuvaan oppimiseen, työhyvinvointiin ja muutosturvaan. Sisämarkkinoille on luotava reilut pelisäännöt järjestelmiä yhteensovittaen, ei harmonisoiden.

Suomessa, missä väestö vanhenee vauhdilla, tarvitaan huoltosuhteen heiketessä työperäistä maahanmuuttoa.
─ Suomen on nyt ja jatkossa oltava kaikille ja myös tänne muuttaville hyvä maa olla, asua ja elää, Palola painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää7.4.2025 13:09:04 EEST | Tiedote

Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen. Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. - Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan. - Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa. STTK:n hallitus muist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye