Oulun erityisosaaminen Parkinson-potilaiden syväaivostimulaatiohoidossa on mahdollistanut myös lasten liikehäiriöiden hoidon
1.9.2023 06:45:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Tuoreessa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) syväaivostimulaatiolla hoidettujen Parkinson-potilaiden hoitotuloksia vuosina 2014-2018 ja 2017-2021 sekä verrattiin tuloksia aiempaan Oulun yliopiston tutkimustietoon vuodelta 2006.
Tutkimustulos osoittaa, että Parkinson-potilaiden DBS-hoidon tulokset ovat merkittävästi parantuneet viimeisen 15 vuoden aikana. Vaikka potilasvalinta DBS-hoitoon on pysynyt samana, ovat kuvantaminen, laitetekniikka, hoidon kohdentaminen ja leikkauksen jälkeinen seuranta merkittävästi edistyneet OYSissa tehdyn kehitystyön seurauksena. Uusia kuvantamismenetelmiä, kuten esimerkiksi valkoisen aivoaineen radastokuvantamista, voidaan käyttää apukeinona DBS-hoidon yksilöllisessä kohdentamisessa.
OYSissa leikattujen Parkinson-potilaiden liikehäiriöiden määrä väheni vuoden aikana keskimäärin 62 % ja päivittäinen toimintakyky parani 41 % stimulaatiohoidon aloituksen jälkeen vuoden seuranta-aikana. Levodopa-lääkitystä päästiin keventämään 62-74 % verrattuna lähtötilanteeseen, ja siten lääkityksen aiheuttamat haittavaikutukset lievittyivät. Viidesosa Parkinson-potilaista ei tarvinnut levodopa-lääkitystä, kun vuosi leikkauksesta oli kulunut.
OYSissa tehty pitkäjänteinen DBS-hoidon kehitystyö on mahdollistanut myös lasten ja nuorten syväaivostimulaatioleikkaukset Oulussa vuodesta 2016 lähtien. OYSin lasten- ja nuorten DBS-hoitokäytäntö on julkaistu ja tunnustettu kansainvälisesti, ja hoitotulokset ovat rohkaisevia kannustaen lasten ja nuorten vaikeiden liikehäiriöiden aktiiviseen hoitoon sekä hoitojen kansalliseen keskittämiseen.
"Tämän tutkimustyön juuret ulottuvat Oulun vahvaan erityisosaamiseen DBS-kirurgiassa sekä aiempaan kansallisesti ainutlaatuiseen tutkimustyöhön. Tutkimus osoittaa, kuinka yksilöllisesti räätälöity DBS-hoito, oikean potilasvalinnan ohella, toimii avaimena erinomaisiin hoitotuloksiin. Erityisen merkityksellistä on se, kun potilaat ja heidän läheisensä kertovat, miten DBS-hoito on antanut heille uuden elämän", sanoo väittelijä, neurokirurgian erikoislääkäri Maija Lahtinen.
Lahtinen väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 8. syyskuuta. Väitöstä on mahdollista seurata myös etäyhteydellä. Lisätietoa väitöksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijä, neurokirurgian erikoislääkäri, LL Maija Lahtinen
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
p. 08 315 2667
maija.lahtinen@ppshp.fi
Pääohjaa ja kustos, dosentti Jani Katisko
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
p. 044 509 09 72
jani.katisko@ppshp.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tekoälyinnovaatiot ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vauhdittavat digitaalisen suunterveydenhuollon kehitystä23.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston koordinoima DSS Oral –hanke esitteli verkkoseminaarissaan merkittäviä edistysaskeleita digitaalisten ja tekoälyavusteisten ratkaisujen kehittämisessä suunterveydenhuollon tueksi. Hankekumppaneiden tutkijoiden esityksissä käsiteltiin muun muassa suunterveyden riskinarvioinnin kehitystä, syväoppimiseen perustuvia seulontamenetelmiä älypuhelinkuvien avulla, automaattista hampaiden tunnistusta sekä uusia lähestymistapoja luotettavien ennustemallien rakentamiseen rajallisen aineiston pohjalta.
Tutkijat etsivät uusia keinoja HPV-seulontaan ja varhaiseen syöpäriskin tunnistamiseen22.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Papilloomaviruksiin (HPV) liittyvien syöpien ennaltaehkäisy on muutoksessa. HPV-rokotukset ovat jo vähentäneet merkittävästi kohdunkaulan syöpää eniten aiheuttavien virustyyppien esiintyvyyttä ja kohdunkaulan syövän esiasteita nuorissa ikäluokissa, mutta samaan aikaan osa muista papilloomaviruksiin liittyvistä syövistä, kuten suunielusyövät, ovat yleistyneet erityisesti rokottamattomassa aikuisväestössä.
Uusia satamatyökoneita Oulun yliopiston raskaan sarjan automaatiolaboratorioon22.4.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston raskaan sarjan laboratorio OuluZonessa vahvistuu myös satamalogistiikan tutkimus- ja koulutusympäristöksi. Konttien nostotyökone ja ohjaushytitön terminaalitraktori ovat esimerkkejä, joissa kuljettajan korvaavat automaatio ja etäohjaus. Uusien työkonehankintojen ja tutkimuksen avulla Oulussa tehdään suuri siirto satamalogistiikan automatisaatiossa. Kyseessä on osa laajempaa Port Automation -investointihanketta, jonka tavoitteena on kehittää Suomeen ensimmäinen avoin ja kokeellisen tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristö merikonttien käsittelyyn, varastointiin, purkamiseen ja kuormaukseen automaattisesti ohjatuilla työkoneilla.
Oulun yliopisto rakentaa Suomeen johtavaa autonomisten työkoneiden tutkimusympäristöä - häiriönsietotestaus yhtenä kärkenä22.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Autonomiset työkoneet ja järjestelmät ovat tulossa työmaille. Miten ne toimivat, jos paikannus tai tiedonsiirto häiriintyy? Oulun yliopisto on käynnistänyt itsenäisiin työkoneisiin liittyvän hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa autonomisten laitteiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta vaativissa ja häiriöherkissä olosuhteissa.
6G-professori Mehdi Bennis mukana arvostetussa IEEE Mimno -palkinnon saaneessa terahertsitaajuuksien tutkimuksessa21.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, johon kuuluu professori Mehdi Bennis Oulun yliopiston 6G Flagship -ohjelmasta, on saanut Harry Rowe Mimno -palkinnon langattoman tietoliikenteen kehittämistyöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
