Aluehallitus käsitteli tammi-kesäkuun 2023 osavuosikatsauksen: talousarviossa pysyminen edellyttää toiminnallista ja rakenteellista uudistumista
Vuoden 2023 ennuste on talousarvion mukainen. Henkilöstön saatavuus ja kasvavat ostopalvelukustannukset haastavat.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 29.8.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli Pohteen osavuosikatsauksen 1–6/2023.
Osavuosikatsaus sisältää arvion sekä vuoden 2023 talousarvion että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman toimenpiteiden toteutumisesta. Pohde raportoi järjestämissuunnitelman etenemisestä puolivuosittain valtiovarainministeriölle, koska suunnitelma myös on ministeriön myöntämän lisälainanottovaltuuden ehtona oleva tuottavuus- ja talouden tasapainottamisohjelma.
Toiminnan käynnistämisestä suunnitelmalliseen uudistumiseen
Alkuvuoden keskeisenä tavoitteena on ollut hyvinvointialueen hallittu ja turvallinen käynnistäminen niin palvelujen kuin muun muassa palkanmaksun, tietojärjestelmien, kriteereiden harmonisoinnin ja laskutusten osalta. Tavoitteessa on pääosin onnistuttu, ja toiminta on vakaantunut erityisesti alkuvuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Kehitystyö jatkuu. Pohteen erityispiirre on toiminnan käynnistyessä ollut lukuisten sote-organisaatioiden yhteensovittaminen sekä kahden pelastuslaitoksen yhdistyminen.
Palvelurakenteita, johtamis- ja toimintamalleja on uudistettu hyvinvointialuestrategian, sote-järjestämissuunnitelman, pelastustoimen palvelutasopäätöksen ja talousarvion mukaisesti. Muutokset ovat edenneet pääosin suunnitelmien mukaisesti. Kotiin vietäviin palveluihin on tehty satsauksia ja vastaavasti muun muassa sairaala- ja akuuttihoidon, tehostetun palveluasumisen sekä laitoshoidon paikkamääriä on suunnitellusti vähennetty.
Vuoden 2023 talousarvio toteutuu osavuosikatsauksen perusteella – alijäämäennuste pysyy 60 miljoonassa eurossa
Ensimmäiset toimintavuodet ovat lähes kaikilla hyvinvointialueilla taloudellisesti haastavia – näin on myös Pohteella. Alkuvuoden 2023 toteuman perusteella näyttää siltä, että kansallinen rahoitus olisi Pohteen osalta paranemassa budjetoidusta, mutta vastaavasti talousarviossa on ylityspaineita. Kokonaisuudessaan vuoden 2023 ennuste on edelleen talousarvion mukainen.
Pohteen vuoden 2023 talousarvion toimintakate on 1 692,4 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus, muut rahoituserät ja poistot huomioiden talousarvio on 55,9 miljoonaa alijäämäinen. Toimintakatteen toteuma tammi-kesäkuun seurannassa on 863,7 miljoonaa eli 51,0 % talousarvion toimintakatteesta. Käyttösuunnitelman mukainen tilanne ylittyy noin 9 % eli 7,4 miljoonaa.
Ennusteessa huomioidaan kohonneet ostopalvelukustannukset sekä arvio valtion rahoituksen paranemisesta. Erityisesti tulojen toteumassa on alkuvuoden osalta epävarmuutta. Myös valtion rahoituksessa on vielä epävarmuutta.
Tammi-kesäkuun toteutumaan perustuva talouden ennuste sisältää riskejä, joista suurimpina näyttäytyvät henkilöstön heikentynyt saatavuus, kohonneet ostopalvelukustannukset sekä sote-järjestämissuunnitelman toimenpiteiden täytäntöönpano suunnitellussa aikataulussa.
Hallitusohjelman vaikutukset Pohteen toimintaan ja talouteen tarkentuvat. Myös kansallisen rahoituksen taso tarkentuu vuoden 2023 aikana. Tarkempi ennuste saadaan viimeistään seuraavassa osavuosikatsauksessa.
Tasapainoisen talouden sekä henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi toiminnallinen ja rakenteellinen uudistuminen on välttämätöntä. Hyvinvointialueella on myös investointitarpeita, joita ei voida rahoittaa käyttötaloudesta tai muulla tulorahoituksella. Pohde on ilmoittanut valtiovarainministeriölle tarpeen vuoden 2024 lainanottovaltuuden uudelleen arviointiin. Lainanottovaltuuden ehtona on tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma eli sote-järjestämissuunnitelma, joka ohjaa osaltaan uudistamistyötä.
Muut kokousasiat
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
- Pitkäaikaisen lainan kilpailutus ja valtuutuksen antaminen
- Hankinnan käynnistäminen: Kuvantaminen, salassapidettävä (JulkL 621/1999)
- Viran perustaminen OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito -toimialueelle
- Jäsenmuutoksia hyvinvointialueen toimielimissä
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 12.9.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiAnu VuorinenStrategia- ja talousjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 365 5473anu.vuorinen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja on joutunut mahdollisesti vääriin käsiin22.9.2023 19:57:58 EEST | Tiedote
Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin, sillä Essity Oy:n tuotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on ilmoittanut henkilötietojen vaarantuneen kyberhyökkäyksessä elokuussa. Tilaajien tietoja on mahdollisesti vuotanut ulkopuolisten tietoon.
Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset21.9.2023 14:19:54 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tiedotti 14.9.2023 niin sanottuihin kyläkyyteihin tulevista muutoksista Pudasjärvellä. Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja sekä palo- ja pelastuspalveluja Pohjois-Pohjanmaan asukkaille.
Tulevaisuuslautakunta päätti turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista21.9.2023 12:55:19 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta teki kokouksessaan 20.9. päätöksen turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista. Perusteet tulevat voimaan 1.11.2023 alkaen. Tuolloin myös jo palvelun piirissä oleville asiakkaille aletaan tehdä uudet palvelutarpeen arvioinnit uusien myöntämisen perusteiden mukaan. Näissä arvioinneissa huomioidaan, että Pohteelle on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastaavia palveluita koskevia sopimuksia, jotka jatkuvat sellaisenaan sopimuksien päättymiseen saakka tai kunnes ne irtisanotaan.
Henkilöstöjaosto teki ratkaisun lääkäriryhmän palkka-asiassa: Pitkään jatkunut soveltamiskäytäntö on muodostunut vakiintuneeksi tulkinnaksi – työnantajalla ei ole oikeutta takaisinperintään21.9.2023 12:09:38 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaosto käsitteli yksittäisen lääkäriryhmän palkanmaksuasiaa kokouksessaan 21.9.2023. Kyseessä on viiden vuoden ajan sovellettu paikallinen sopimus ja mahdollinen palkkojen takaisinperintä. Ratkaisun mukaan takaisinperintää ei tehdä, koska paikallisen sopimuksen tulkinta on katsottava vakiintuneeksi ja sellaisena työnantajaa velvoittavaksi toteutuneen soveltamiskäytännön vuoksi.
Aluehallitus keskusteli hoidon jatkuvuusmallista. Päätöksiä tehtiin toimistotilojen käytön tehostamisesta ja potilastietojärjestelmien yhdistämisestä.20.9.2023 14:14:26 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 19.9.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitukselle esiteltiin Tuirassa pilotoidun hoidon jatkuvuusmallin tilannetta. Päätösasioina aluehallitus käsitteli muun muassa hallinto- ja toimistotilojen käytön tehostamista sekä Lifecare-potilastietojärjestelmän muutoksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme