"Valtiontaloudesta etsitään säästökohteita, mutta oikeusturvasta ei voi tinkiä" – Juristiliitto tyytyväinen oikeudenhoidon lisäpanostuksiin
Juristiliitto on pitänyt kovaa ääntä oikeudenhoidon kriisirahoituksen tarpeesta.
Oikeusministeriö esittää Oikeudenhoidon selonteossa todetun rahoitusvajeen korjaamiseen 30 miljoonan euron lisämäärärahaa ensi vuodelle. Lisärahoitus jakautuu oikeusministeriön hallinnonalan eri viranomaisille. Tuomioistuinten ruuhkien purkuun ja asioiden käsittelyn nopeuttamiseksi tuomioistuimille esitetään seitsemän miljoonan ja Syyttäjälaitokselle miljoonan euron lisäystä.
– Juristiliitossa olemme pitäneet kovaa ääntä oikeudenhoidon kriisirahoituksen tarpeesta. Lisäksi olemme olleet tiiviissä vuorovaikutuksessa oikeusministeriön kanssa. Lisärahoitus on välttämätön, vaikka näinä aikoina ei lainkaan itsestään selvä. Valtiontaloudesta etsitään säästökohteita, mutta oikeusturvasta ei voi tinkiä, toteaa Juristiliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander.
– Olemme tyytyväisiä, että vaikuttamistyömme näkyy ja toivoa sopii, että panostukset oikeudenhoitoon säilyvät myös tulevassa budjettiriihessä.
Tilander korostaa, että nyt ennakoidut lisäpanostukset eivät yksin ratkaise oikeudenhoidon eri sektoreilla näkyviä ja kasautuneita ongelmia. Rahaa tarvittaisiin kipeästi lisää niin tuomioistuimiin, syyttäjälaitokseen, oikeusapuun kuin täytäntöönpanoon.
– Erityisen tyytyväisiä olemme oikeusministerin lupauksiin kiinnittää huomiota henkilöstöresursseihin. Tämän tulisi tarkoittaa lisärekrytointeja jo ensi vuonna. Oikeudenhoidon ongelmia ei ratkaista muulla kuin panostamalla oikeudenhoidon ammattilaisiin, Tilander korostaa.
Yhteyshenkilöt
Janne LaukkanenJohtaja, viestintä ja vaikuttaminen
Puh:040 588 1925janne.laukkanen@juristiliitto.fiJore TilanderToiminnanjohtaja
Puh:041 458 0030jore.tilander@juristiliitto.fiJuristiliitto – Juristförbundet
Juristiliitto – Juristförbundet on kaikkien juristien ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö. Meitä on yhteensä jo 16 000! Rakennamme oikeudenmukaista Suomea, jossa #OikeusKuuluuKaikille.
Juristiliitto – Juristförbundet
Uudenmaankatu 4–6 B
00120 HELSINKI
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Juristiliitto - Juristförbundet
Lukiolaiset kilpailevat tänään Oikeusgurun alkukilpailussa – pääpalkintona opiskelupaikat oikiksesta8.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Lukiolaiset kilpailevat tänään Oikeusguru-kilpailun ensimmäisessä vaiheessa ympäri Suomen. Alkukilpailun perusteella kahdeksan parasta pääsee kilpailemaan finaalissa. Kaksi finaalissa parhaiten menestynyttä saa palkinnoksi opiskelupaikan oikeustieteellisestä. Kilpailu järjestetään jo viidettä kertaa.
Juristipäivässä palkittiin korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi, asianajaja Kimmo Oila ja asianajotoimisto Castrén & Snellman13.10.2023 16:30:00 EEST | Tiedote
Juristiliiton vuodesta 1989 jakama K.J. Ståhlberg -mitali myönnetään henkilölle, jonka toiminnalla on ollut huomattava merkitys kansallisesti tai kansainvälisesti yhteiskunnalle, juristikunnalle, oikeuselämälle tai oikeustieteelle.
Juristiliitto: Alle 15-vuotiaiden värvääminen rikolliseen toimintaan on säädettävä rangaistuksen koventamisperusteeksi13.10.2023 12:45:00 EEST | Tiedote
Juristiliitto vaatii rikoslain muuttamista rangaistusten koventamisperusteiden osalta. Liitto vaatii kovempia rangaistuksia niille, jotka yllyttävät ja värväävät alle 15-vuotiaita lapsia osalliseksi esimerkiksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, katujengien väkivaltaiseen toimintaan ja huumerikoksiin. Liitto vastustaa nuoren rikosvastuun alentamista nykyisestä 15 vuodesta.
Juristiliitto: Nopeutetusta yrityssaneerauksesta apua yrityksille, kriisiytyneiden asunto-osakeyhtiöiden osalta selvitettävä yhteiskunnallisen luototuksen mahdollisuuksia13.10.2023 12:45:00 EEST | Tiedote
Juristiliitto esittää toimia tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten ja pysyviin talousvaikeuksiin ajautuneiden asunto-osakeyhtiöiden auttamiseksi. Pahimpaan tilanteeseen joutuneiden taloyhtiöiden osalta tulisi selvittää yhteiskunnallisen luototuksen mahdollisuuksia.
Mediakutsu: Lasten ja nuorten värvääminen rikolliseen toimintaan rangaistuksen koventamisperusteeksi11.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Viimeaikainen jengi- ja nuorisorikollisuus on synnyttänyt keskustelua rikosvastuun nykyisestä 15 vuoden ikärajasta. Juristiliitto vastustaa rikosvastuun ikärajan alentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme