Ilmastorahasto Oy

Ilmastorahastolta 10 M€ pääomalaina Papticille muovia korvaavien pakkausmateriaalien käyttöönoton vauhdittamiseksi

Jaa

Ilmastorahasto on myöntänyt enintään 10 miljoonan euron pääomalainan puupohjaisia pakkausmateriaaleja valmistavalle Paptic Oy:lle. Rahoituksen avulla vauhditetaan yhtiön vaahtoteknologian kehittämistä uusien ympäristöystävällisempien pakkausmateriaalien käyttöönottamiseksi. Puukuidusta valmistetut ja kierrätettävät materiaalit korvaavat fossiilista muovikalvoa mm. erilaisissa joustopakkauksissa.

Fossiilisesta raakaöljystä valmistettavilla muoveilla on huomattava hiilijalanjälki ja globaalisti myös vakavia ympäristövaikutuksia muovijätteen päätyessä usein luontoon. Muovin kysynnän on arvioitu kaksin- tai jopa nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, minkä takia vaihtoehtoisten materiaalien kehittäminen on tärkeää.

Puupohjaisista pakkausmateriaaleista tunnettu Paptic on kehittämässä uutta teknologiaa ympäristöystävällisempien joustopakkausmateriaalien valmistamiseksi. Vaahtoteknologialla tuotetulla pakkausmateriaalilla pystytään korvaamaan LDPE-muovia, joita käytetään esimerkiksi tuote-, hygienia- ja elintarvikepakkauksissa. Rahoituksen avulla vauhditetaan Papticin vaahtoteknologian kehittämistä ja käyttöönottoa teollisessa mittakaavassa.

Ilmastorahaston pääomalaina mahdollistaa uuden teknologiamme käyttöönoton teollisessa mittakaavassa merkittävästi nopeammin kuin se muuten olisi mahdollista. Rahoitus nopeuttaa huomattavasti ilmastopäästöjen pienentämistä, resurssitehokkuuden parantamista ja muovinkäytön vähentämistä pakkausratkaisuissa. Tämä hyödyttää koko arvoketjua metsästä kuluttajalle saakka”, sanoo Papticin toimitusjohtaja, perustajaosakas Tuomas Mustonen.

Kehitettävät materiaalit ovat kierrätettäviä kartonkijakeessa, jolloin kuidut käytetään raaka-aineena seuraavien kuitupohjaisten materiaalien valmistuksessa. Euroopassa kuitupohjaiset pakkaukset kiertävät tehokkaasti ja puukuitu voidaan käyttää useita kertoja.

Paptic auttaa asiakkaitaan siirtymään uusiutuviin ja kierrätettäviin pakkausmateriaaleihin. Ilmastorahaston tehtävänä on nopeuttaa uusien, merkittäviä ilmasto- ja ympäristövaikutuksia omaavien ratkaisujen käyttöönottoa ja korkean jalostusasteen biomateriaalit ovat tärkeä osa tätä”, Ilmastorahaston sijoitusjohtaja Toni Mikkonen kuvailee rahoituspäätöstä.

Papticin ratkaisu:

Paptic on 2015 perustettu suomalainen yritys, joka valmistaa muovia korvaavia, kierrätettäviä joustopakkausmateriaaleja kestävästi hoidetuista metsistä saatavasta puukuidusta. Tällä hetkellä yhtiö on kehittämässä resurssitehokasta ja vähähiilistä vaahtoteknologiaa. Vaahtoteknologiassa kaksi kolmasosaa vedestä korvataan ilmalla, jolloin prosessin vedenkulutus ja samalla tuotteen kuivatukseen tarvittava energiamäärä pienenevät. Uudella teknologialla materiaalit pystytään valmistamaan aiempaa ohuempina ja kevyempinä, jolloin samalla raaka-ainemäärällä pystytään tuottamaan enemmän pakkauksia.

Papticin päästövähennyspotentiaali perustuu vaahtoteknologialla valmistettavan pakkausmateriaalin päästöihin suhteessa korvattavaan fossiiliseen muoviin. Päästövähennys syntyy raaka-aineen lisäksi muun muassa uusiutuvan energian käytöstä materiaalin tuotannossa ja prosessin alhaisemmasta energiatarpeesta. Papticin materiaali korvaa tyypillisesti LDPE-muovia, jonka hiilijalanjälki ”kehdosta portille”-rajauksella (cradle-to-gate) eli raaka-ainetuotannosta lopputuotteen valmistukseen on 2400 kg CO2-ekv/t. Papticin vaahtoteknologialla valmistetun pakkausmateriaalin vastaavien päästöjen on arvioitu olevan noin 1400 kg CO2-ekv/t. Arvioitu kymmenen vuoden kumulatiivinen päästövähennyspotentiaali ratkaisulle asiakkaan liiketoimintasuunnitelmien onnistuessa on noin 0,4 Mt CO2-ekv. Vaikutus kohdistuu pääosin päästökauppasektorille. Mikäli päästövähennystarkastelu ulotettaisiin sisältämään myös elinkaaren lopun polton päästöt, päästövähennyspotentiaali yli kaksinkertaistuisi.

Paptic käyttää FSC®-sertifioitua, kestävää puuraaka-ainetta. FSC®-sertifiointi toteuttaa esimerkiksi WWF:n mukaan tällä hetkellä parhaiten metsäsertifioinnin tavoitteita ympäristönäkökulmasta.

Yhtiö on nyt julkaistulla rahoituskierroksella nostanut yhteensä 23 M€ uutta pääomaa, joka koostuu Ilmastorahaston 10 M€ lainan lisäksi muun muassa rahoituksesta ECBF:ltä, Ecolab:lta ja Itochu Fibre Ltd:ltä. Lisäksi Paptic on saanut EIC Accelerator -ohjelmasta 2,5 M€ avustuksen.

Ilmastorahasto on myöntänyt Papticille enintään 10 M€ pääomalainan yhtiön patentoiman vaahtoteknologian käyttöönottoon teollisessa mittakaavassa. Ilmastorahaston pääomalainan korko on markkinaehtoisesti hinnoiteltu ja pääomalainaan sisältyy myös voitto-osuuskomponentti. Rahoituksella Ilmastorahasto vauhdittaa Papticin fossiilista muovia korvaavan ratkaisun kaupallista skaalausta. Uusiutuvien ja pääosin kotimaisten raaka-aineiden sekä energian avulla ratkaisu tukee osaltaan myös kotimaisen biopohjaisen teollisuuden kehitystä.

Paptic Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen pakkausmateriaalivalmistaja. Yritys on kehittänyt kierrätettävän ja uudelleenkäytettävän puupohjaisen pakkausmateriaalin, jolla korvataan muovia joustopakkauksista. Monipuolisia Paptic® materiaalien teollinen tuotanto aloitettiin vuonna 2018 ja materiaaleja on toimitettu yli 50 maahan. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä 35 ammattilaista. www.paptic.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmastorahasto Oy on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, jonka toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Ilmastorahasto rahoittaa merkittävän mittaluokan ilmastokohteita, joissa yhtiön rahoitusosuus mahdollistaa hankkeen toteutumisen ylipäätään, laajemmassa mittakaavassa tai aiemmin kuin muun rahoituksen turvin.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmastorahasto Oy

Klimatfonden beviljar Wastewise 4,2M€ för återanvändning av svårt återvinningsbara plaster3.7.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Klimatfonden har beviljat ett kapitallån på 4,2M€ till finländska Wastewise Group Oy för bolagets anläggningsinvesteringsprogram, med vilket man betydligt ökar återvinningen av svåråtervunnen returplast. Bolaget som kompletterar värdekedjan inom plaståtervinning breddar anläggningskapaciteten för kemisk återvinning av utmanande blandplaster genom att producera nya råvaror för plastindustrin av plastavfall som tidigare gick till förbränning.

Ilmastorahastolta 4,2M€ Wastewiselle vaikeasti kierrätettävien muovien uusiokäyttöön3.7.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Ilmastorahasto on myöntänyt 4,2 M€ pääomalainan suomalaiselle Wastewise Group Oy:lle yhtiön laitosinvestointiohjelmaan, jolla lisätään merkittävästi vaikeasti kierrätettävien muovien uusiokäyttöä. Muovinkierrätyksen arvoketjua täydentävä yhtiö laajentaa haastavien sekamuovien kemiallisen kierrätyksen laitoskapasiteettia tuottaen aikaisemmin polttoon päätyneestä muovijätteestä uusia raaka-aineita muoviteollisuudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme