BDO mahdollistamaan gnistanlaisten unelmia
4.9.2023 10:03:53 EEST | BDO Oy | Uutinen
Yhteistyökumppanuuden myötä BDO tukee kaikkea Gnistanin toimintaa ruohonjuuritasolta edustusjoukkuetoimintaan

Tilintarkastus- ja talouden asiantuntijapalveluita tarjoava BDO ja IF Gnistan ovat solmineet vuoden 2023 kattavan yhteistyösopimuksen. Kumppanuuden myötä BDO tukee kokonaisvaltaisesti Gnistanin toimintaa, niin naisten ja miesten edustusjoukkueita kuin myös Gnistan ry:n junioritoimintaa. Lisäksi BDO lahjoittaa varoja Gnistanin perustamaan Kipinärahastoon, jonka kautta tuetaan heikommassa taloudellisessa tilanteessa olevien lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa jalkapalloa.
”Gnistanin arvot yhteisöllisyys, vastuullisuus, yhdenvertaisuus ja kehitys puhuttelivat meitä ja sopivat yhteen BDO:n arvojen kanssa. Kun meille vielä tarjoutui mahdollisuus tukea koko seuraa aina junioripelaajista lähtien, tähän kumppanuuteen oli helppo lähteä mukaan. Meille on erittäin tärkeää, että tukemme kohdistuu Kipinärahaston kautta myös niihin junioripelaajiin, joille harrastaminen voisi muuten olla liian kallista. Koemme olevamme mahdollistamassa jalkapalloilullisten unelmien toteutumista”, BDO Suomen toimitusjohtaja Taneli Mustonen sanoo.
”Olemme tietenkin tyytyväisiä, että BDO halusi lähteä tukemaan Gnistania. BDO:n tuki auttaa meitä tavoittelemaan unelmiamme niin huippu-urheilussa kuin kaikilla harrastamisen tasoilla. Olemme erittäin kiitollisia, että BDO haluaa myös tukea Kipinärahastoa ja sitä kautta auttaa pitämään mahdollisimman monen nuoren ja lapsen mukana jalkapalloharrastuksen parissa”, Gnistanin toimitusjohtaja Mikko Hämeenniemi kommentoi yhteistyötä.
Kumppanuuden myötä BDO tulee näkymään Gnistanin kotistadionilla Mustapekka Areenalla niin edustusjoukkueiden ottelutapahtumissa kuin junioreiden harjoituksissakin.
Katso lisää BDO:n ajatuksia yhteistyökumppanuudesta videolta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taneli MustonenToimitusjohtaja
Puh:044 033 3263taneli.mustonen@bdo.fiLinkit
Tietoa meistä
Yhtenä maailman johtavana tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaationa BDO auttaa asiakkaitaan menestymään. Tuemme yrityksiä ja julkissektoria laadukkailla tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvonantopalveluilla Suomessa yli 300 asiantuntijamme voimin – kansainvälisesti meitä on yli 111 000 osaajaa 164 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BDO Oy
Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma ajantasainen, mutta toimeenpanon hitaus ja ilmastoriskit uhkaavat –3 Mt CO₂/a tavoitetta vuoteen 203525.2.2026 13:05:02 EET | Tiedote
Kansainvälinen tilintarkastus- ja neuvonantopalveluyhteisö BDO on tehnyt selvityksen maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISU) väliarvioinnin tueksi. Selvitys tehtiin maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. BDO tunnisti maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISU) jalkauttamista hidastavat ja tavoitteiden toteutumista vaarantavat haasteet ja laati suositukset lisäisen ilmastovaikutuksen saavuttamisen tueksi.
BDO Global Tax Outlook: Verotuksen monimutkaisuus kasvattaa kustannuksia22.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Yritykset kohtaavat yhä kasvavia compliance-haasteita. Lakisääteisten velvoitteiden lisääntyminen ja sääntelyn monimutkaisuus on noussut suurimmaksi haasteeksi tuoreimman BDO Global Tax Outlook -raportin mukaan. Peräti 66 prosenttia yritysjohdosta odottaa verotuksen compliance-kulujen kasvavan sääntelyvaatimusten vuoksi. Vastauksena kasvavaan kysyntään tekoälyn ja ulkoistamisen hyödyntäminen yleistyy nopeasti.
BDO:n taloustiedot 202517.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
BDO Suomen liikevaihto oli 48,5 miljoonaa euroa 31.8.2025 päättyneellä tilikaudella. Edelliseen tilikauteen verrattuna liikevaihto kasvoi 13,1 %, mikä edustaa yhtiölle erittäin hyvää orgaanista kasvua.
BDO Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi Minna Ainasvuori10.12.2025 12:03:27 EET | Tiedote
Ennätysvauhtia kasvava BDO kiihdyttää kasvua tilintarkastuksessa ja neuvonantopalveluissa. BDO Suomen toimitusjohtajaksi on nimitetty tilintarkastusliiketoiminnan johtaja Minna Ainasvuori. Aiempi toimitusjohtaja Taneli Mustonen on valittu Managing Partner -rooliin ja hallituksen puheenjohtajaksi. Suomen BDO:n liikevaihto kasvoi päättyneellä tilikaudella ennätysmäiset 13,1 %.
Ensimmäisissä kestävyysraporteissa onnistumisia ja puutteita - BDO analysoi 88 CSRD-raporttia Suomen suurimmilta pörssiyhtiöiltä27.5.2025 14:31:31 EEST | Tiedote
Suuret, listatut yritykset ovat julkaisseet kestävyysraporttinsa ensimmäistä kertaa CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti. BDO:n analyysin perusteella perusasiat uudenlaisesta kestävyysraportoinnista hallitaan jo hyvin, mutta monella saralla tarvitaan syvällisempää otetta, laadukkaampaa dataa ja vahvempi johdon sitoutuminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme