Rehtori Minna Martikainen Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa: ”On huolehdittava koulutuksen laajasta saavutettavuudesta ja riittävästä tutkimusrahoituksen turvaamisesta”
Rehtori Minna Martikainen nosti esille osaamisen Suomen tärkeimpänä kilpailukykytekijänä puhuessaan Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa maanantaina 4. syyskuuta.

– Tänä päivänä maassamme on yhteensä 35 korkeakoulua, joista 13 on yliopistoja. Korkeakouluverkosto kattaa tasaisesti koko maan. Kyseessä on mittava pääomavaranto, joka on maahamme onnistuttu luomaan. Tämä on se osaamispääoma, jonka varaan yhteiskuntamme rakentuu nyt ja tulevaisuudessa.
Rehtori Martikainen korosti, että on ponnisteltava sinnikkäästi, jotta maamme nuoriso kokee koulutuksesta saatavan hyödyn merkitykselliseksi ja kouluttautuvat.
– Siksi on erityisesti huolehdittava koulutuksen laajasta saavutettavuudesta.
Martikainen painotti, ettei tällaisessa tilanteessa ole tilaa rasismiin viittaaville ongelmille.
– Me tarvitsemme kansainvälisiä osaajia maahamme. Julkisen sektorin ja poliittisen järjestelmän tehtävänä on tukea koulutuksen ja integraation prosessia maksimaalisesti ja tehokkaasti kokonaiskansantaloudellista Suomen merkittävää riskiä pienentäen eikä kasvattaen.
Puheessaan Martikainen peräänkuulutti myös tieteen rahoituksen turvaamisen tärkeyttä.
– Haluan viitoittaa syksyn poliittisiin päätöksiin, että kilpailukyvyn kehittäminen koko Suomen eduksi vaatii aidosti sen, että korkeakoulujen tutkimusrahoitus turvataan riittävälle tasolle, tehokkaasti kohdentaen. Tämä tutkimusrahoitus voidaan ohjata yritysten TKI-toimintoja tukevaksi eri toiminnoilla. Mutta ellei tutkimussektorilla – yliopistoilla ja korkeakouluilla - ole aidosti riittävää määrää tutkimusrahoitusta, meidän on turha ajatella, että kansainvälisessä kilpailussa joku muu maa huolehtii meidän kansakuntamme tutkimusosaamisesta. Se meidän on tehtävä ihan itse.
Martikaisen mukaan Suomen tuleva kilpailukyky taataan laajalla ja korkealaatuisella osaamispohjalla, kansainvälisesti tasokkaalla tutkimuksella, jolla on laaja ja vakaa rahoituspohja, sekä toimivilla yhteistyörakenteilla, joissa tutkittu tieto siirtyy mahdollisimman joustavasti yritysten kautta liiketoimintaan.
– Lisäksi turvallinen, vakaa, mahdollisimman ennustettava ja vähän riskejä sisältävä toimintaympäristö niin kotimaisille kuin kansainvälisille yrityksille sekä julkiselle sektorille takaa maamme hyvinvoinnin.
Jarno Syrjälä on Vuoden alumni
Lukuvuoden avajaisissa palkittiin Vaasan yliopiston vuoden alumnina 2023 alivaltiosihteeri Jarno Syrjälä. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1988 silloisesta markkinoinnin ja ulkomaankaupan koulutusohjelmasta. Valmistumisen jälkeen Syrjälä on tehnyt mittavan uran diplomaattina.
– Tämä on minulle suuri kunnia, ja olen tästä osoituksesta hyvin otettu. Siitä on kulunut jonkin verran aikaa, kun lähdin Vaasasta. Suhtaudun hyvin positiivisesti entiseen opinahjooni ja myös Vaasan kaupunkiin, jossa elinkeinoelämän ja oppilaitosten yhteistyö on ollut aina tiivistä, sanoo Syrjälä.
Syrjälä on jo kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana pitänyt aktiivisesti yhteyttä Vaasan yliopistoon. Hän on jakanut uransa aikana kehittynyttä osaamistaan luennoitsijana, kolumnistina ja juhlapuhujana niin Vaasan yliopiston kuin Vaasan korkeakouluverkostonkin tilaisuuksissa. Hän on eri yhteyksissä positiivisesti tuonut esiin Vaasan yliopistoa ja luonut sekä lisäarvoa että yhteiskunnallista vuorovaikutusta liike-elämän ja yliopiston välille. Hän pitää aktiivisesti yllä yhteyttä opiskeluaikansa verkostoon ja on erinomainen esikuva tämän päivän opiskelijoille.
Pohjanmaan kauppakamari -palkinto professori Miadreza Shafie-khahille
Pohjanmaan kauppakamari on myöntänyt lukuvuoden avajaisissa Vaasan yliopiston kestävien ja joustavien energiajärjestelmien professorille Miadreza Shafie-khahille 5000 euron palkinnon hänen toimittamastaan kirjasta, joka tarkastelee kaupankäyntiä paikallisilla energiamarkkinoilla ja energiayhteisöissä.
Miadreza Shafie-khahin toimittama kirja Trading in Local Energy Markets and Energy Communities: Concepts, Structures and Technologies on julkaistu Springer-kustantamon kirjasarjassa. Kirja on monitieteinen, ja useimmissa sen luvuissa kirjoittajana on Shafie-khah itse tai muu Vaasan yliopiston tutkijoista tai professoreista.
– Olen todella iloinen saadessani tämän palkinnon. Kaupankäynti paikallisilla energiamarkkinoilla ja energiayhteisöissä on erittäin ajankohtainen ja polttava aihe – eikä vain Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa, sanoo syyskuun alussa professoriksi nimitetty Shafie-khah.
Professori Shafie-khah on tutkimuksissaan keskittynyt etenkin sähkömarkkinoihin, kysyntäjoustoon, energian hinnan, kysynnän ja uusiutuvan energian tuotannon ennustamiseen sekä lohkoketjuhin. Hän on Research.comin listauksen mukaan yksi maailman nousevista tieteen tähdistä ja kuuluu Stanfordin yliopiston julkaiseman listan mukaan kahteen prosenttiin maailman vaikuttavimmista tutkijoista.
Pohjanmaan Kauppakamari -palkinto myönnetään edellisen lukuvuoden aikana Vaasan yliopistossa tehdylle tutkimukselle, julkaisulle tai väitöskirjalle, joka liittyy energia-alaan.
– Tarvitsemme huippuosaajia tekemään tutkimusta ja kehitystä yliopistossa, korkeakouluissa sekä elinkeinoelämän palveluksessa. Haluamme olla tukemassa tätä Kauppakamari-palkinnon myötä, sanoo Pohjanmaan kauppakamarin johtaja Mikael Hallbäck.
Kuvat palkituista ovat saatavilla klo 17.30 Vaasan yliopiston tiedotteen yhteydessä STT Infossa.
Yhteyshenkilöt
Tiina RamsilaPäällikkö, Viestintä, brändi ja markkinointiVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498110tiina.ramsila@uwasa.fiKuvat









Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Ulkonäöllä on väliä – komea pankinjohtaja voi tienata miljoonan enemmän kuin muut20.9.2023 12:44:05 EEST | Tiedote
Ulkonäöllä on merkittävä vaikutus pankinjohtajien palkitsemiseen ja palkkioiden muodostumiseen. Kasvonpiirteiltään hyvännäköiset yhdysvaltalaispankkien toimitusjohtajat ansaitsevat keskimäärin miljoona dollaria enemmän vuodessa kuin toimitusjohtajat, jotka ovat kasvonpiirteiltään vähemmän viehättäviä.
Looks matter – handsome bank CEOs can earn a million more than their less attractive colleagues20.9.2023 12:44:05 EEST | Press release
Research suggests that appearance significantly influences the compensation of chief executive officers in the banking sector. In American banks, CEOs with more attractive facial features earn, on average, one million dollars more per year than their less appealing colleagues.
Kyberhyökkäykset ovat uhka kriittisille infrastruktuureille – Vaasan yliopiston uusi virtuaalilaboratorio auttaa parantamaan kyberturvallisuutta14.9.2023 10:14:12 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistoon on perustettu ainutlaatuinen virtuaalilaboratorio, jonka avulla voidaan parantaa sähköverkkojen ja muiden kriittisten infrastruktuurien kyberturvallisuutta. Lisäksi yliopiston johtamissa hankkeissa on kehitetty uutta laboratoriota hyödyntävä kurssi sekä ohjeistusta älykkäiden sähköverkkojen kyberturvallisuuden koulutukseen.
NextGen-hankkeessa etsitään ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen hotelleissa ja ravintoloissa12.9.2023 12:41:56 EEST | Tiedote
Ruokahävikin vähentäminen on yritysten vastuullisuustavoitteiden ja ruoka-alan kohoavien kustannusten myötä ajankohtaisempaa kuin koskaan. Vaasan yliopiston Tulevaisuuden hävikkiä vähentävä buffetruokailu eli NextGen-hankkeessa kehitetään ruokahävikkiä vähentäviä ratkaisuja matkailu- ja ravintola-alalle uuden teknologian ja sosiokulttuurisen muutoksen avulla. Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 11.–17. syyskuuta 2023.
Väitös: Pk-yritysten päätöksenteon logiikka on jatkuvassa liikkeessä11.9.2023 09:01:16 EEST | Tiedote
Tarkasti suunnitellen vai improvisoiden? Pienten ja keskisuurten yritysten päätöksentekoa hallitsevat logiikat eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne ovat nivoutuneet toisiinsa ja jatkuvassa liikkeessä. Tämä käy ilmi Pertti Wathenin tuoreesta kansainvälisen liiketoiminnan väitöskirjasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme