Rehtori Keijo Hämäläinen lukuvuoden avajaisissa: ”Yliopiston on oltava aktiivisesti osa yhteiskuntaa”

– Koskaan aiemmin nelikymmenvuotisen urani aikana ei yliopistoinstituutioon ole kohdistunut niin suuria odotuksia kuin juuri nyt, rehtori Hämäläinen sanoi avajaispuheessaan.
Hämäläisen mukaan odotuksia kohdistuu kansakunnan osaamistason nostamiseen ja siihen, että yliopisto tukee yhteiskunnan uudistumista tutkimukseen pohjautuen.
– Meillä on nyt näytön paikka, eikä meillä ei ole varaa epäonnistua. Tämä vaatii meiltä yhteisönä rohkeutta katsoa uusin silmin toimintatapojamme ja olla aiempaa aktiivisemmin yhteydessä yhteiskuntaan. Ei ainoastaan tiedon tuottajana, vaan entistä aktiivisempana toimijana.
Hämäläinen pitää parlamentaarisessa yhteisymmärryksessä aikaansaatua TKI-lakia ja sen rahallisia panostuksia poikkeuksellisina saavutuksina poliittisessa päätöksentekokulttuurissa.
– Meillä on yliopistoissa vankkaa tieteellistä osaamista, jolle rahoitus antaa nyt mahdollisuuden siirtyä yhteiskunnan osaamiseksi ja hyvinvoinniksi. Monella alalla tutkimuskärkemme kohtaavat erinomaisesti osaamistarpeet. Oikealla tavalla kohdennettu TKI-rahoitus voi mahdollistaa tiiviit osaamiskeskittymät, jotka tukevat sekä huippututkimusta että osaamisen siirtoa yhteiskunnan tarpeisiin.
Rehtori Hämäläinen kuuluttaa valppautta sekä yliopistolaisilta että elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimijoilta, jotta mahdollisuuksiin tartutaan ennakkoluulottomasti.
– Meillä Tampereen alueella on tähän erinomaiset lähtökohdat, Hämäläinen totesi.
Tampereen ylioppilaskunta TREY:n hallituksen puheenjohtaja Anniina Honkasaari painotti tervehdyksessään päivänpolttavaa keskustelua rasismista ja tasa-arvosta.
– Me emme saa antaa rasismille tilaa Tampereen yliopistossa, ja meidän täytyy aktiivisesti kehittää rasismin vastaisia toimiamme.
Juhlapuheen piti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen. Juhlassa julkistettiin Tampereen yliopiston Vuoden Alumni. Hän on arkkitehti ja rakennusalan vaikuttaja Salla Eckhardt.
Yliopistolaisille jaetaan avajaispäivänä useita tunnustuksia. Yliopisto jakaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon ja ylioppilaskunta TREY palkitsee hyvät opettajat. Lisäksi palkitaan muun muassa parhaita väitöskirjoja ja vaikuttavia julkaisijoita.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Yli 80 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista jäi ilman kuntoutuspsykoterapiaa1.12.2025 09:08:48 EET | Tiedote
Yleiset mielenterveyshäiriöt – masennus ja ahdistuneisuushäiriöt – ovat merkittävä syy työkyvyttömyyteen, ja ne aiheuttavat mittavaa inhimillistä kärsimystä yksilöille ja kustannuksia yhteiskunnalle. LL, VTM Helena Leppänen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että yleisten mielenterveyshäiriöiden hoito ja kuntoutus jäävät usein puutteellisiksi jopa työkyvyttömyyden uhatessa potilasta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että erityisesti kuntoutuspsykoterapian hyödyntämisessä esiintyy sosioekonomista eriarvoisuutta, mikä voi heikentää mahdollisuuksia kuntoutua takaisin työelämään.
Väitös: Internetin aktiiviset yleisöt välineellistävät tarinoita tarkoituksiinsa28.11.2025 10:51:28 EET | Tiedote
Internetin mahdollistamat lukijayhteisöt välineellistävät suosittuja teoksia ja tarinoita omiin tarkoituksiinsa sosiaalisessa mediassa. Väitöskirjassaan kertomuksentutkija FM Markus Laukkanen tutkii HBO:n Game of Thrones -televisiosarjaa sekä yleisön siitä verkossa jakamia tekstejä, kuten meemejä ja juonitiivistelmiä.
Väitös: Kestävän kehityksen tulosjohtaminen ja raportointi julkisen hallinnan muutoksessa28.11.2025 09:43:59 EET | Tiedote
Elina Vikstedtin väitöskirja tarkastelee, miten kestävän kehityksen tulosjohtaminen, laskentatoimi ja raportointi rakentuvat julkisen hallinnan murroksessa. Tutkimus analysoi, miten erilaiset lähestymistavat kestävyyteen muovaavat julkisen sektorin johtamisen ja raportoinnin käytäntöjä sekä millaista työtä YK:n Agenda 2030 -tavoiteohjelman seurannan valtavirtaistaminen edellyttää.
Väitös: Sepelvaltimoiden ohitusleikkaus voi parantaa elämänlaatua vielä yli vuosikymmenen päästä26.11.2025 10:50:00 EET | Tiedote
Sepelvaltimotauti on yksi merkittävimmistä kansanterveysongelmista Suomessa ja kansainvälisesti. Lääketieteen lisensiaatti Matti Hokkanen selvitti väitöstutkimuksessaan sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen pitkäaikaisvaikutuksia potilaiden elämänlaatuun.
Väitös: Sosiaalisessa mediassa jaetut luontokuvat eivät kerro todellisuudesta, vaan toiveistamme26.11.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Suomalaisten sosiaalisessa mediassa jakamat luontokuvat eivät toimi todellisuuden peilinä, vaan ne heijastelevat ideaalia koskemattomasta luonnosta. YTM, TaM Markus Sjöbergin väitöstutkimus paljastaa, että kuvista rajataan pois elementit, jotka rikkovat koskemattoman luonnon kertomuksen: niin kansallispuistojen ruuhkat, huoltorakennukset kuin jopa itse kuvaamiseen käytetyt kännykätkin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
