Metsäkanalintujen metsästys alkaa – kannat monin paikoin vahvat
7.9.2023 09:00:00 EEST | Suomen riistakeskus | Tiedote
Metsäkanalintujen metsästysajat ovat valtaosassa maata kaksi tai kolme kuukautta.
- Metsäkanalintujen pesimäkannat olivat viime kauden jäljiltä monin paikoin vahvat ja pesinnät onnistuivat valtaosassa maata keskimääräisesti. Lintukantojen pitkäaikainen kehitys on ollut pääasiassa vakaata, riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Metso- ja teerikantojen pitkäaikainen kehitys on ollut lähes koko maassa vakaata tai nousevaa. Pyykannan pitkäaikainen kehitys on ollut eteläisessä Suomessa pääosin vakaata, mutta kaakkoisessa ja pohjoisessa Suomessa lievästi laskevaa. Riekkokanta on pienentynyt merkittävästi menneiden vuosikymmenten aikana Ylä-Lappia lukuun ottamatta. Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyneen ja riekkokanta on jopa hienokseltaan vahvistunut itäisessä Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa. Ylä-Lapissa riekkotiheys on kasvanut viime vuodesta ja on nyt linjalaskentahistorian korkeimpia.
Metson, teeren ja pyyn metsästysaika on syksyllä valtaosassa maata kaksi tai kolme kuukautta. Koirasmetson ja -teeren talvipyynti on sallittua laajoilla alueilla Lapissa, pohjoisessa Suomessa ja Pohjois-Karjalassa tammikuussa. Myös Pohjois-Savossa päästään koirasteeren talvipyyntiin. Riekon metsästys on sallittu Ylä-Lapin kunnissa 10.9.–31.3. ja valtaosassa muuta Lappia ja Koillismaalla 10.9.–31.10. Tarkista kuntakohtaiset metsästysajat ennen pyyntiä riista.fi-sivulta.
Metsäkanalintukantojen voimakkaan vaihtelun takia metsästysaikoja rajoitetaan vuosittain. Metsäkanalintujen metsästysajat on säädetty metsästysasetuksessa. Metson, teeren ja pyyn syyspyyntikausi voi kestää kolme kuukautta, syyskuun 10. päivästä joulukuun 10. päivään saakka, ellei maa- ja metsätalousministeriö lyhennä kautta asetuksella.
Malttia saalismääriin
Vaikka metsäkanalintukannat ovat keskimäärin vahvat, lintutiheydet vaihtelevat paikallisesti. Metsästäjien on syytä suhteuttaa saalismääränsä metsästysalueensa lintutilanteeseen.
- Metsästäjät ovat kantaneet vastuunsa, ja saalismäärät ovat pysyneet kohtuullisina, myös talvipyynnissä, erikoissuunnittelija Matti Kervinen Suomen riistakeskuksesta summaa edellisiä metsästyskausia.
Vastuuta on kannettu kiitettävästi myös riistakolmiolaskennoista. Metsästäjät kiersivät jälleen lähes tuhat riistakolmiota, yhteensä liki 12 000 kilometriä linjaa.
Koulutussivusto Riistainfossa on Vastuullisen metsäkanalinnustajan sivusto, jonne on koottu tietoa metsäkanalinnusta, metsästysaikojen määrittelystä, kestävästä metsästyksestä ja turvallisuudesta.
- Nyt sivulla on julkaistu uudet Vastuullisen kanalinnustajan ohjeet, jotka auttavat jokaista linnustajaa pohtimaan oman harrastuksensa kestävyyttä, Kervinen sanoo.
Vastuullisen metsäkanalinnustajan sivusto: https://www.riistainfo.fi/vastuullinen-metsakanalinnustaja/
Ohjeita vastuulliseen metsäkanalintujen metsästykseen: https://www.riistainfo.fi/vastuullinen-metsastaja/vastuullisuus-ohjeet/metsakanalintujen-metsastys/
Metsästysajat:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti KervinenErikoissuunnittelija
Puh:029 431 2234matti.kervinen@riista.fiMikael LuomaRiistapäällikkö, Pohjanmaa
Puh:029 431 2271mikael.luoma@riista.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Björnjakten avslutades i slutet av oktober5.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Av de 182 dispenser för jakt på björn som Finlands viltcentral beviljade hösten 2026 användes 180. Jakten som inleddes i augusti framskred snabbt i synnerhet i Norra Karelen.
Karhun metsästys päättyi lokakuun lopussa5.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskuksen syksylle 2026 karhun pyyntiin myöntämistä 182 poikkeusluvasta käytettiin 180. Elokuussa alkanut metsästys eteni nopeasti erityisesti Pohjois-Karjalassa.
Framgångsrik effektiviserad jakt på vildsvin vid östra gränsen3.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I sydöstra Finland har jägarna effektiviserat jakten på vildsvin för att förhindra spridning av afrikansk svinpest. Dessutom har man tillsammans med myndigheterna startat de planerade avlägsnandena av vildsvin i smittzonen.
Itärajalla tehostettu villisian metsästystä onnistuneesti3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomessa metsästäjät ovat tehostaneet villisikojen metsästystä afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi. Lisäksi tartuntavyöhykkeeltä on saatu odotetut villisikojen poistot käyntiin yhdessä viranomaisten kanssa.
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv startade med fart13.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv fick en livlig start efter lagändringen som trädde i kraft i början av september. Drygt 800 storskarvar och över 4 300 vitkindade gäss har erhållits som byte. Syftet med skyddsjakten är att förebygga skador orsakade av fåglar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
