Aalto-yliopisto perustaa vetyinnovaatiokeskuksen – vauhdittaa siirtymää kestävään vetytalouteen
4.9.2023 13:45:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Aalto-yliopisto on saanut kahden miljoonan euron rahoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä vetyinnovaatiokeskuksen perustamiseen. Innovaatiokeskuksen pohjana on Aalto-yliopiston monitieteinen, korkeakoulujen rajat ylittävä vetytutkimus, jonka ympärille kootaan nyt entistäkin vankempi osaamiskeskus.
Vetyinnovaatiokeskuksen visiona on edistää vety-yhteiskuntaa, joka vastaa YK:n kestävän kehityksen ja hiilettömän tulevaisuuden tavoitteisiin. Pyrimme etsimään ratkaisuja, joilla tehokkaiden ilmastotoimien lisäksi pystytään varmistamaan muun muassa luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja maankäytön kestävyys käynnissä olevassa energiamurroksessa. Olennaisena osana tätä keskukseen perustetaan monitieteinen tohtorikoulutusohjelma, jolla etsitään ratkaisuja vetytalouden haasteisiin. Ensimmäiset tohtorikoulutettavat aloittavat vetyinnovaatiokeskuksessa vuoden 2024 syksyllä.
Yhteistyössä Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskuksen kanssa toimii niin ulkopuolisia tutkimusorganisaatiota kuin yrityskumppaneitakin. Juuri pitkäaikainen ja yhä kehittyvä yhteistyö teollisuuden kanssa lisää vetyinnovaatiokeskuksen vaikuttavuutta, ja tekee Suomesta houkuttelevan kohteen myös kansainvälisille osaajille ja investoinneille.
Monialainen tutkimusyhteistyö keskiössä
Kestävän vety-yhteiskunnan luomiseksi tarvitaan ennen kaikkea monialaista tutkimusyhteistyötä. Aalto-yliopiston eri korkeakouluissa tehdään huippulaatuista tutkimusta muun muassa vihreän vedyn, vetytalouden ja erilaisten vetyteknologioiden parissa – innovaatiokeskus kokoaa yhteen tämän osaamisen ja vahvistaa sitä.
Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskuksen johtajana aloittaa professori Mika Järvinen Insinööritieteiden korkeakoulusta, ja hänen lisäkseen johtokolmikkoon kuuluvat professori Tanja Kallio Kemian tekniikan korkeakoulusta sekä professori Marko Hinkkanen Sähkötekniikan korkeakoulusta.
Järvinen näkee juuri laajan monitieteisyyden vetyinnovaatiokeskuksen kilpailuvalttina kansainvälisistä osaajista. Hän toteaa, että Aallossa on jo pitkään tehty monia vetytalouden avainkohtia tukevaa tutkimusta – nyt on tärkeintä saada lisää rahoitusta ja sitä kautta uusia osaajia sekä innovaatioita.
”Aalto-yliopisto haluaa rakentaa kestävää tulevaisuutta. Vetyteknologian ja vetytalouden koko arvoketjun tutkimuksella ja koulutustarjonnalla tulee olemaan keskeinen rooli tässä tehtävässä”, Järvinen jatkaa.
Tutkimuksen lisäksi Aalto-yliopisto panostaa myös vetyosaajien koulutukseen useissa maisteriohjelmissaan. Kestävän vetytalouden kehittämisen tarpeisiin vastaavat erityisesti monialainen Advanced Energy Solutions -maisteriohjelma ja syksyllä 2024 alkava Hydrogen and Electrical Systems -maisteriohjelma.
Aalto-yliopisto on mukana myös muiden keskeisten tutkimus- ja koulutustoimijoiden kanssa Suomen vetytutkimusfoorumissa. Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskus tekee jatkossa yhteistyötä paitsi sen, myös yritystoimijoiden muodostaman Suomen Vetyklusterin kanssa. Uusien yhteistyökumppaneiden ja lisärahoituksen etsintä jatkuu myös aktiivisesti.
Lisätietoja Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskuksen sivuilta:
Lisää Aalto-yliopiston vetytutkimuksesta:
Akateemiset toimijat tukemaan Suomea vetysiirtymässä ja kansainvälisessä vetykilpailussa
Näin maailman pienin molekyyli mullistaa energiamarkkinat ja auttaa ilmastokriisin ratkaisemisessa
Viisi asiaa, jotka päättäjän pitää tietää vihreästä vedystä
Tulevia tapahtumia:
https://www.aalto.fi/en/events/energy-futures-wind-power-green-hydrogen
Jos haluat lisätietoa vetyinnovaatiokeskuksen tulevista tapahtumista, voit liittyä sähköpostilistalle ilmoittamalla osoitteesi koordinaattori Samuel Crossille samuel.cross@aalto.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Järvinen
Professori
mika.jarvinen@aalto.fi
p. +358 50 414 2593
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
