Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Pohjois-Savon ELY-keskus

Suomen ympäristökeskus (Syke) selvitti Suomen hiekkarantojen esiintymistä sekä luonnontilaan vaikuttavia tekijöitä ja uhkia. Täysin luonnontilaisia hiekkarantoja on jäljellä vain vähän. Itämeren hiekkarannat on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja järvien hiekka- ja hietarannat vaarantuneeksi luontotyypiksi koko maassa ja Etelä-Suomessa peräti erittäin uhanalaiseksi. Luonnontilaiset hiekkarannat ovatkin uuden luonnonsuojelulain mukaisesti suojeltava luontotyyppi.

Järvien säännöstely ja vesien rehevöityminen johtavat rantojen umpeenkasvuun

Umpeenkasvun syyt ovat moninaiset. Järvien säännöstely pienentää tulvahuippuja ja säännöstellyillä järvillä hiekkarannat ovatkin usein luontaista kapeampia. Vesien rehevöityminen ja tummuminen, rantojen ruovikoituminen, pelto- ja metsäojitukset sekä muut pistemäiset kuormituslähteet aiheuttavat kasvillisuuden umpeenkasvua rannoilla. 

”Vedenlaadultaan erinomaisessakin tilassa olevalta järveltä voi löytyä umpeenkasvaneita hiekkarantoja – usein syynä on jokin paikallinen kuormituslähde, kuten ravinteita vesistöön kuljettava oja”, sanoo luonnonhoidon asiantuntija Rasmus Rudnäs Pohjois-Savon ELY-keskuksesta. 

Umpeenkasvua lisää myös se, että rantoja ei enää juurikaan laidunneta. Myös siltapenkereet ja aallonmurtajat voivat aiheuttaa välillisesti umpeenkasvua, kun vesien virtaukset, tuulet ja aallokot heikkenevät.

Hiekkarannoilla umpeenkasvu lähtee usein käyntiin siten, että ruovikko ja levämassat kertyvät rannoille ja peittävät hiekan. Maatuvalle kasvimassalle juurtuu monivuotista kasvillisuutta, puita ja pensaita, ja hiekkaranta saattaa hävitä kokonaan. 

Umpeenkasvun vaikutuksia voidaan hoitaa ruovikkoa niittämällä, pensaikkoa ja puiden taimia raivaamalla ja kuorimalla hiekkarannan päälle kertynyttä orgaanista materiaalia pois.  ”Hiekkarantojen kunnostus ja hoito on kustannustehokasta etenkin alueilla, joilla umpeenkasvun juurisyihin päästään puuttumaan. Itämeren hiekkarannoilla leviävää haitallista vieraslajia kurtturuusua on onnistuttu torjumaan monin paikoin”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Sykestä.

Virkistyskäyttö aiheuttaa kulumista

Hiekkarannat ovat suosittuja virkistysalueita. Vilkkaimmilla hiekkarannoilla kuluminen voi johtaa kasvillisuuden ja eläimistön häviämiseen. Esimerkiksi rantaviivassa, lähellä vesirajaa hiekan sisällä elävät kaivautujakovakuoriaiset eivät kestä jatkuvaa tallaamista. Uimarantakäytössä olevien hiekkarantojen toistuva lanaaminen estää luontaisen kasvillisuuden kehittymisen. 

Virkistyskäytössä olevilla hiekkarannoilla liikkumista voidaan rajata ja keskittää kulkua ohjaavilla rakenteilla niin, että lajisto voi säilyä rantojen reuna-alueilla.

Ilmastonmuutos uhkaa hiekkarantoja 

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa monin tavoin rantaluontoon niin sisävesillä kuin rannikolla. Runsastuvat talvisateet lisäävät ravinteiden valuntaa vesistöihin ja edesauttavat siten rehevöitymistä. Vesien lämpeneminen ja tummuminen vaikuttavat eliölajistoon. Jäätalvien lyheneminen, jääkannen oheneminen ja jopa yleistyvä jäätymättömyys lisäävät umpeenkasvua, kun keväiset rantavoimat eivät höylää rantoja puhtaiksi.

Ilmaston lämpenemisen seurauksena valtamerten pinta nousee. Tämä tulee näkymään Suomen rannikolla etenkin Suomenlahdella, jossa maankohoaminen on vähäistä. Suomenlahden hiekkarantojen pinta-alasta pysyvästi meriveden pinnan alle olisi ennusteiden mukaan jäämässä noin viidennes alhaisimmassa (2,6 asteen), noin kolmannes keskimmäisessä (4,5 asteen) ja lähes puolet korkeimmassa (8,5 asteen) päästöskenaariossa. 

”Rannikon luontotyyppien ja suojelualueiden mahdollisuuksia levittäytyä korvaaville alueille on selvitettävä ja siihen on varauduttava maankäytön suunnittelussa”, muistuttaa Ryttäri.

Hiekkarannat tärkeä elinympäristö monelle lajille

Syken selvityksen perusteella Suomessa on noin 5000 hehtaaria hiekkarantoja, joista lähes puolet on merenrannoilla, vajaa kolmannes pohjoisten jokien rannoilla ja neljännes järvien rannoilla. Eniten hiekkarantoja on Pohjanmaan rannikolla ja Lapin suurten jokien varsilla.

Hiekkarannat ovat rantaniittyjen ohella rantaluontomme monimuotoisin ja lajirikkain luontotyyppi. Erityisesti merenrantojen hiekkarannoilla lajisto on monipuolista ja erikoistunutta. Itämeren hiekkarannat ovatkin tärkein ja ensisijainen elinympäristö 230 eliölajille, joista huomattavan osan muodostavat erilaiset hyönteiset ja kasvit. 

Suomen ympäristökeskuksen RantaPutte-hankkeessa selvitettiin Suomen hiekkarantojen esiintymistä, ominaisuuksia, luonnontilaan vaikuttavia tekijöitä ja uhkia. Hanke oli osa ympäristöministeriön rahoittamaa puutteellisesti tunnettujen lajien ja luontotyyppien tutkimusohjelmaa vuosina 2021–2022.

Pohjois-Savon ELY-keskuksessa on valmistumassa sisävesien hiekkarantojen kunnostusopas ympäristöministeriön Helmi/Helppi-hankkeen tuella.