Sofia Virta: Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan on pystyttävä puuttumaan paremmin

– Jälleen saimme kuulla pysäyttävän suru-uutisen Joensuussa kuolleesta neljävuotiaasta. Meidän on pyrittävä sekä puuttumaan lasten kohtaamaan väkivaltaan että estämään tilanteiden kehittyminen väkivallaksi. Tällä hetkellä hallitusohjelmassa ei kuitenkaan ole sanaakaan lapsiin kohdistuvan väkivallan torjumisesta kouluväkivallan torjumisen lisäksi, Virta sanoo.
– Se, miten hyvin suomalaiset vanhemmat voivat, heijastuu suoraan siihen, miten hyvin suomalaiset lapset voivat. Nyt esimerkiksi kaavaillut sosiaaliturvaleikkaukset sysäävät perheitä yhä syvemmälle köyhyyteen, mielenterveyspalveluita tai päihdekuntoutusta on vaikea saada ja monet viranomaiset ovat äärimmilleen kuormittuneita eikä tieto liiku. Paine lisääntyy monesta suunnasta ja se voi ajaa monet perheet hyvin ahtaalle. Millä toimin hallitus varmistaa, että lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa kyetään ehkäisemään ja siihen nykyistä paremmin puuttumaan Suomessa? Virta kysyy.
– Jokaista lasta on kyettävä suojelemaan kaikelta väkivallalta kaikin keinoin. Valitettavasti tiedon välityksessä eri viranomaisten, perheiden palvelujen, koulun ja varhaiskasvatuksen välillä on puutteita, jotka pahimmillaan johtavat siihen, ettei väkivallan eskaloitumista kyetä estämään. Erityisesti tiedonkulun parantamiseen tarvitaan lisää resursseja, Virta vaatii.
– Olen tehnyt työtä lasten ja nuorten kanssa, jotka ovat kokeneet väkivaltaa ja kasvaneet turvattomissa oloissa. Meidän tulisi yhteiskuntana kyetä kaikin keinoin sekä ehkäisemään, että puuttumaan väkivaltaan. Ei yhdenkään lapsen tulisi joutua mitään sellaista kokemaan – saati henkeään väkivallan seurauksena menettämään. Se on niin väärin ja se on yhteiskunnalta niin järkyttävä epäonnistuminen ettei sanat riitä, Virta päättää.
Virta jättää aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Hän on myös juuri perustamassa eduskuntaan väkivallan vastaista verkostoa.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiLaura LuotoViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:050 380 2848laura.luoto@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme