UKKO.fi

UKKO.fi: Mitä tapahtuisi, jos yrittäjyys loppuisi huomenna?

Jaa

Yrittäjän päivää juhlistetaan tänään 5.syyskuuta. Päivän kunniaksi UKKO.fi haluaa herättää keskustelua yrittäjyyden vaikutuksesta yhteiskuntaamme ja tuoda esiin yrittäjien tekemän työn merkityksen niin maanlaajuisesti kuin yksittäisten yrittäjien tarinoiden kautta.

- Me haluamme herättää ihmiset pohtimaan yrittäjyyden roolia yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Yrittäjät eivät ainoastaan tarjoa monia palveluita, vaan heidän työllään rahoitetaan hyvinvointiyhteiskuntamme, toteaa UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.

Suomessa toimii Tilastokeskuksen (2022) mukaan yhteensä 562 200 yritystä. Nämä yritykset ovat olennainen osa yhteiskuntaamme, pitäen arjen pyörät pyörimässä ja tarjoten työpaikkoja yli 1,4 miljoonalle suomalaiselle. Samaan aikaan pienyritysten määrä kasvaa jatkuvasti, ja jopa 94 prosenttia yrityksistä työllistää alle viisi henkilöä. 

Ilman yritysten maksamia yhteisöveroja valtion kassasta jäisi uupumaan massiiviset 8,5 miljardia euroa (Vero.fi, 2022). Tämä summa vastaa yhteenlaskettuna korkeakoulutuksen (3 miljardia euroa) ja eläkkeiden (5,35 miljardia euroa) valtion budjetteja.

Pienyrittäjien rooli talouden kasvussa on myös huomattava, ja esimerkiksi pelkästään UKKO.fi kautta yrittäjät maksavat veroja vuosittain peräti 36,5 miljoonalla eurolla. Tämä summa vastaa tasavallan presidentin kanslian vuotuista budjettia, tai se riittäisi kattamaan hätäkeskuslaitoksen ja pelastustoimen puolen vuoden kulut. Ilman yrittäjyyttä yhteiskunnan perustoiminnot ja -infra rapistuisivat, ja itseselvyyksinä pitämämme asiat päättyisivät.  

- Koko kansantalouden kasvu perustuu yrittäjyydelle. Me teemme töitä sen puolesta, että meillä olisi myös jatkossa yrittäjiä – yrittäjyys ei saa olla liian vaikeaa ja byrokraattista. Isossa kuvassa on hyvä miettiä, onko yrittäjien verotus kannustavaa ja miten koulutuksella voidaan vahvistaa tärkeitä yrittäjyystaitoja esimerkiksi markkinointi- ja talousosaamista, lisää Lauri Timgren.

Tukea pienyrittäjyydelle verkostoista ja sosiaaliturvaa 

UKKO.fi haastattelemien yrittäjien mukaan yrittäjyydessä palkitsevinta on vapaus ja oman näköisen työn tekeminen. Vaakakupissa on yrittäjyyteen liittyvä epävarmuus haastaa yrittäjiä ja moni kaipaa pienyrittäjien omia verkostoja ja vertaistukea. 

- Yhä useampi työllistää itsensä yrittäjänä ja töiden tekemisen murros on jo täällä. Meidän täytyy varmistaa, että yrittäjien tukijärjestelmä on kunnossa ja että pienyrittäjien tarpeet huomioidaan myös sosiaaliturvassa, sanoo Lauri Timgren.

Tämä on askel kohti parempaa ymmärrystä siitä, kuinka elintärkeää yrittäjien työ ja vaikutus ovat jokapäiväisen hyvinvoinnin kannalta meille kaikille.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: 

UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren, 050 341 1960 

UKKO.fi viestintä Netta Siljanen, 040 588 4777

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työelämä on muuttunut ja yrittäjyys on murroksessa. UKKO.fi mahdollistaa yrittäjyyden kaikille ja tekee yrittämisestä helppoa. Kymmenen vuoden aikana UKKO.fi on saattanut yli 160 000 yrittäjää yrittäjyyden polulle, heidän tekemästään työstä on maksettu veroja yli 115 miljoonaa euroa ja työtä on tehty yli 500 000 toimeksiannon verran. UKKO.fi on ollut tärkeässä roolissa myös harmaan talouden ehkäisemisessä. Tänä päivänä UKKO.fi auttaa myös toiminimi- ja osakeyhtiöyrittäjiä ja lisäksi tarjoaa helppotajuista ja ymmärrettävää tietoa yrittäjyydestä kaikille avoimessa Yrittäjyyskoulussa. Koska aina kannattaa yrittää ja ilman yrittämistä UKKO.fikin olisi ollut vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

Kysely: Epävarmoista ajoista huolimatta pienyrittäjien luotto tulevaan korkealla tasolla3.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

UKKO.fi on toteuttaman pienyrittäjyyskyselyn mukaan yrittäjien tulevaisuuden näkymät ovat pysyneet positiivisena, ja jopa 25 % pienyrittäjän työt yrittäjänä ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana. Vaikka yleinen taloustilanne mietityttää myös pienyrittäjiä, 42,5 % pienyrittäjistä kertoo, että taloustilanne ei ole vaikuttanut omaan toimintaan yrittäjänä mitenkään.

Nyt on aihetta juhlaan, pienyrittäjät ovat laskuttaneet työstään UKKO-palvelussa miljardin euron edestä3.4.2024 13:53:07 EEST | Tiedote

UKKO.fi haluaa nostaa esiin pienyrittäjien tekemää työtä ja juhlistaa miljardin euron rajan ylittymistä pienyrittäjien laskutuksessa – pienyrittäjät ovat laskuttaneet UKKO-palvelun kautta tekemästä työstään miljardilla eurolla. Summa koostuu lähes puolestatoista miljoonasta laskusta ja yrittäjien vuosien työstä oman näköisen työn ja yrittäjyyden parissa. Miljardista eurosta on tilitetty pelkästään arvonlisäveroja 163 miljoonan euron edestä ja tuloveroja satojen miljoonien eurojen edestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye