Kaksi uutta julkista taideteosta Kalasataman Sompasaareen
Kalasataman Sompasaareen on valmistunut kaksi uutta julkista taideteosta: Taiteilija Kirsi Kaulasen Mare mare Loviseholminpuistoon ja taiteilijaduo Maija Luutosen ja Olli Keräsen teos Pica pica Aallonhalkoja-kadun aukiolle. Teosehdotukset palkittiin Helsingin kaupungin järjestämässä taidekilpailussa vuonna 2016, ja nyt alueen valmistuessa ne on päästy asentamaan paikoilleen. Teokset julkistetaan kaikille avoimessa tilaisuudessa keskiviikkona 20.9. klo 14.30. Julkistamistilaisuuden aikana siirrytään teokselta toiselle alkaen Loviseholminpuistosta ja päättyen Aallonhalkoja-kadun aukiolle. Teokset julkistaa Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Taiteilijat ovat läsnä tilaisuudessa.

Kirsi Kaulanen: Mare mare
Kirsi Kaulasen teos Mare mare (suomeksi ‘Meri, meri’) muodostaa Loviseholminpuistoon veistoksellisen tilan, jonka sisällä voi liikkua. Teos koostuu spiraalimaisesti laserleikatuista juuri- ja kasvimaisista ruostumattomista teräsosista sekä akryylisistä valokuvuista.
Veistoksen sisällä ollaan ikään kuin kuvitteellisen maan- tai vedenpinnan alla. Veistoksen juurimaiset muodot nousevat kolmen metrin korkeuteen, josta ylöspäin kasvavat teräskasvien maanpäälliset osat. Kaulasen mukaan tilan voi nähdä myös “symboloivan maan ja veden alaista, alitajunnan tilaa; tilaa, jossa tieto, taito, mielikuvitus, leikki ja luovuus voivat kohdata ja synnyttää uusia ideoita ja ajatuksia.”
Taiteilija kuvaa teostaan merelliseksi puutarhaksi. Se on mielentila ja paikka, joka antaa mielelle mahdollisuuden laajentua. Veistoksesta kasvaa Itämeren rantojen uhanalaisten kasvien kuten rantaorvokin, keltahierakan ja keltamataran silhuetteja sekä suolapunkan ja hietaneilikan juuria muistuttavia osia. “Kasvit muistuttavat elämän haavoittuvuudesta ja arvokkuudesta. Sisältäpäin valaistut kuplat loistavat meren väreissä, ne ovat mystinen ja selittämätön elementti veistoksessa, ehkä etäistä sukua meritähdelle”, kertoo Kaulanen.
Kirsi Kaulanen (s. 1969) on Porvoossa työskentelevä kuvanveistäjä. Hänen taiteelleen tunnuksenomaista ovat luonnonelementtien, luonnon, ihmisen ja muiden lajien vuoropuhelu, valon ja varjon leikki yhdistettynä terävälinjaiseen teräksen käyttöön ja joskus koneitakin muistuttavaan muotokieleen. Kaulanen on toteuttanut useita julkisen tilan veistoksia, Helsingissä muun muassa Iso tyttö (2003) Annantalossa sekä veistospari Viileä mätäs ja Vaaleanpunainen luonto Haartmanin sairaalassa (2005). Häneltä valmistuu myös Mauno Koiviston muistomerkki Välittäjä, joka julkistetaan marraskuussa 2023.
Maija Luutonen ja Olli Keränen: Pica pica
Maija Luutosen ja Olli Keräsen teos Pica pica koostuu Aallonhalkoja-kadun aukiolle levinneistä, katukiviin upotetuista kolikoista. Kolikot ovat levinneet viuhkamaisesti ja ikään kuin vierineet aukiota alas. Osa on kasautunut ryppäiksi, osa erottuu yksittäisinä löytöinä.
Teoksen keskeinen idea on tehdä näkyväksi kaupungin kerrostumat ja ajan kuluminen. Kolikot vaikuttavat samalla lailla sattumanvaraisilta, katuun tallentuneilta vahingoilta kuin historian saatossa märkään asfalttiin uponneet tassunjäljet tai kengänpohjan kuviot.
Pica pican kolikoista huomaa heti, että ne eivät ole nykypäivän valuuttaa. Teräksestä ja pronssista valettujen kolikoiden koot ja värit ovat poikkeuksellisia. Yhteensä kuva-aiheita on kuusi erilaista. Kuvat, tekstit ja numerot viittaavat historiaan mutta myös tulevaisuuteen: ihmiskunnan vanhimpiin rahoihin ja uusimpiin teknologioihin. Joidenkin kolikoiden kuvat ovat ikään kuin hioutuneet käytössä tunnistamattomiksi. Toiset taas ovat eräänlaisia esityksiä tulevaisuuden rahoiksi. Teos viittaa myös houkutukseen poimia kiiltäviä esineitä: Pica pica on harakan latinankielinen nimi.
Kuvataiteilija Maija Luutonen (s. 1978) on tunnettu paperille tehdyistä akryylivärimaalauksistaan, joissa hän hyödyntää materiaalien elävää, tekstuurimaista ominaisuutta. Luutosen maalaukset muodostavat tilallisia kokonaisuuksia. Hän työskentelee monimateriaalisesti myös tekstiilin, luonnonmateriaalien ja valon parissa, kuten Lauttasaaren päiväkodin Puuska-teoksessaan (2020). Näistä usein abstrakteista teoksista on tunnistettavissa muotoja esimerkiksi kalligrafiasta ja lennähtävistä paperin paloista. Olli Keränen (s. 1979) työskentelee kuvanveiston ja liikkuvan kuvan rajapinnalla. Hänen teoksissaan käsin tekemisen taito asettuu vuoropuheluun teknisesti tuotetun kanssa. Teoksissa on jotain tuttua, samalla jotain uutta ja tuntematonta: materiaalien arkkityyppiset muodot rakentavat tilassa uusia merkityksiä, kun kaikki ei olekaan kuin miltä aluksi näyttää.
Kilpailun ja teosten rahoituksen on mahdollistanut Helsingin noudattama taiteen prosenttiperiaate. Kalasatama on ollut Helsingin aluerakentamisen pilottikohde prosenttiperiaatteen soveltamisessa. Alueelle on tähän mennessä toteutettu kuusi pysyvää ja neljä tilapäistä taideteosta, jotka on liitetty HAMin hallinnoimaan Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, sekä lukuisia kulttuuritapahtumia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arkkitehti Klas Fontell
HAM
puh. 050 336 2186, klas.fontell@hamhelsinki.fi
Julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola
HAM
puh. 050 526 1496, taru.tappola@hamhelsinki.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Inbjudan till mediedagen 5.6: Helsingforsbiennalen 20255.5.2025 13:00:00 EEST | Pressinbjudan
Helsingforsbiennalen är ett internationellt bildkonstevenemang som visar samtidskonst av hög kvalitet i Helsingfors skärgårdsmiljö. Biennalen ordnas nästa gång 8.6–21.9.2025 på Skanslandet, i Esplanadparken och på HAM Helsingfors konstmuseum.
Kutsu mediapäivään 5.6: Helsinki Biennaali 20255.5.2025 13:00:00 EEST | Kutsu
Helsinki Biennaali on kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo korkeatasoisen nykytaiteen Helsingin saaristoluontoon. Biennaali järjestetään seuraavan kerran 8.6.–21.9.2025 Vallisaaressa, Esplanadin puistossa ja HAM Helsingin taidemuseossa.
Invitation to Media Day on June 5th: Helsinki Biennial 20255.5.2025 13:00:00 EEST | Press invitation
Helsinki Biennial is an international art event that brings outstanding contemporary art to Helsinki’s archipelago nature. The next biennial will take place from8 June to 21 September 2025 on Vallisaari Island, in Esplanade Park, and at HAM Helsinki Art Museum.
Jenni Rahkonen: Råttans lycka, HAM galleriet 17.5.–6.7.202530.4.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under sin utställning i HAM-galleriet visar Jenni Rahkonen upp föremål tillverkade av bland annat trä och silikon samt grafik tryckt på egentillverkat papper.
Jenni Rahkonen: Rotan onni, HAM galleria 17.5.–6.7.202530.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Jenni Rahkonen tuo HAM gallerian näyttelyynsä muun muassa puusta ja silikonista valmistettuja esineitä sekä itse tehdylle paperille vedostettua grafiikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme