Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto testaa laajennettuja palveluaikoja Lahdessa ja Lappeenrannassa

Jaa
Digi- ja väestötietovirasto vastaa asiakkaiden toiveisiin ja testaa Lahdessa ja Lappeenrannassa pidennettyjä aukioloaikoja loppuvuoden ajan.

5.9.–12.12.2023 Digi- ja väestötietovirasto palvelee Lahdessa ja Lappeenrannassa myös ilta-aikaan ilman ajanvarausta aina parillisten viikkojen tiistaisin klo 16–18.

Laajennettuna palveluaikana on saatavilla neuvontaa, apua lomakkeiden täyttämiseen ja ajanvarauksen tekemiseen, mahdollisuus laittaa asiansa vireille ja palauttaa asiakirjoja.

Aukioloaikakokeilu on yhteisten palvelupisteiden yhteinen kokeilu ja sen jatkuu vuoden 2023 loppuun.

Suosittelemme varaamaan ajan ennakkoon

Suurin osa asioista ei edellytä käyntiä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa, vaan asian voi hoitaa sähköisesti tai puhelimitse.

Jos asia edellyttää viranomaisen tapaamista palvelupaikassa, kannattaa aina varata aika ennakkoon Digi- ja väestötietoviraston ajanvarausjärjestelmän kautta. Näin asian saa hoidettua sujuvammin ilman turhaa odottamista.

Lahdessa ja Lappeenrannassa palveluaikoja on tarjolla ajanvarauksella tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–16 välillä. Ajan voi varata niiden asioiden hoitamiseen, jotka edellyttävät käyntiä palvelupaikassamme.

Asioi sähköisesti Digi- ja väestötietoviraston kanssa

Katso käyntiasiointia vaativat palvelut

Varaa aika käyntiasiointia varten

Asiointi ilman ajanvarausta

Jos saavut hoitamaan asiaasi ilman ajanvarausta, varauduthan odottamaan vuoroasi.

Vuoden 2023 loppuun saakka Digi- ja väestötietovirasto testaa Lahdessa ja Lappeenrannassa laajennettuja aukioloaikoja, joten voit asioida parillisten viikkojen tiistaisin myös ilta-aikaan.

Digi- ja väestötietovirasto palvelee Lahdessa ilman ajanvarausta 5.9.-12.12.2023:

  • parillisten viikkojen tiistaisin klo 16–18
    • aukioloaika seuraavina päivinä: 5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11. ja 12.12.
  • keskiviikkoisin klo 9–12
  • perjantaisin klo 9–12

Palvelemme Lappeenrannassa ilman ajanvarausta 5.9.-12.12.2023:

  • tiistaisin klo 9–12 sekä klo 16–18 (Huom! Ilta-aika vain parillisilla viikoilla)
    • aukioloaika klo 16–18 seuraavina päivinä: 5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11. ja 12.12.
  • perjantaisin klo 9–12

Yhteisissä palvelupisteissä on saatavilla yleisneuvontaa, apua ajanvarauksen tekemiseen ja mahdollisuus lomakkeiden ja asiakirjojen jättämiseen myös niinä aikoina, jolloin Digi- ja väestötietoviraston oma asiakaspalvelu on suljettu. Lahden ja Lappeenrannan yhteiset palvelupisteet palvelevat näissä asioissa arkisin klo 8.00–16.15 ja tiistaisin syksyn ajan klo 8.00–18.00.

Pidennetty iltapäiväaukioloaika on valtionhallinnon yhteinen kokeilu, joka perustuu vuonna 2021 teetettyyn kyselyyn. Sen mukaan kansalaiset ovat kiinnostuneet mahdollisuudesta asioida myös klo 16 jälkeen, mutta ei niinkään viikonloppuisin. Kokeilujen tulosten perusteella päätetään muun muassa pidennetyn aukiolon ja yleisen palveluneuvonnan jatkosta.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

http://dvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Identifieringen i myndigheternas elektroniska ärendehanteringstjänster ändras – Aktivering av Suomi.fi-meddelanden föreslås för cirka 2,8 miljoner användare i samband med identifieringen5.5.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande

Från och med den 12 maj 2025 kommer cirka 2,8 miljoner personer att få ett förslag om att ta i bruk Suomi.fi-meddelanden när de identifierar sig i den offentliga förvaltningens elektroniska e-tjänster. Målet med ändringen som utförs nu är att uppmuntra människor att i första hand ta emot myndighetspost elektroniskt.

Tunnistautuminen viranomaisten sähköisiin asiointipalveluihin muuttuu – Noin 2,8 miljoonalle ihmiselle ehdotetaan Suomi.fi-viestien käyttöönottoa tunnistautumisen yhteydessä5.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

12.5.2025 alkaen noin 2,8 miljoonaa henkilöä saa ehdotuksen ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit, kun he tunnistautuvat julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin. Nyt tehtävän muutoksen tavoitteena on kannustaa ihmisiä siirtymään vastaanottamaan viranomaisposti ensisijaisesti sähköisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye