Telemarkkinointikielto.fi:n tutkimus: Digihuijaukset piinaavat suomalaisia - petosyritykset voivat aiheuttaa mielenterveysongelmia
6.9.2023 08:00:00 EEST | Suomen Telemarkkinointiliitto ry | Tiedote
Digihuijaukset voivat aiheuttaa tutkimusjohtaja Juho Rahkosen mukaan mielenterveydellisiä ongelmia. Tekoälyn kehittyminen on tehnyt puhelin-, tekstiviesti- ja sähköpostihuijauksista entistä vaarallisempia. Suomalainen Kilpi-sovellus estää häiriö- ja huijausyhteydenotot jo etukäteen.

Telemarkkinointikielto.fi selvitti digihuijausten yleisyyttä juuri nyt Suomessa. Tulokset kertovat, että paljon mediassakin käsitelty ongelma on laaja ja pahenee. Tutkimuksen toteutti E2 Tutkimus.
Tutkimuksen 3 päätulosta ovat:
1. Lähes puolet suomalaisista on saanut viime aikoina häiritseviä puhelinsoittoja. Häiritseviä sähköpostiviestejä on saanut yli kolmannes ja häiritseviä tekstiviestejä joka neljäs.
2. 8 prosenttia kertoo joutuneensa huijatuksi tai huijausyrityksen kohteeksi. Vain pieni osa huijausyrityksistä onnistuu, mutta jo häiritsevien yhteydenottojen suuri määrä koetaan haitalliseksi.
3. Eniten suomalaiset pelkäävät tietojenkalasteluviestejä sekä pankkien ja viranomaisten nimissä lähetettyjä huijausviestejä.
Puhelinmyyntiä pelkää 20% vastaajista
Eniten suomalaiset pelkäävät tietojenkalasteluviestejä (38%), pankkien nimissä tulleita huijausviestejä (37%) ja viranomaisten kuten verottajan nimissä tulleita huijausviestejä (33%).
Puhelinmyyntiä pelkää 20% vastaajista.
Kolmannes kärsii ongelmasta viikoittain
Häiritsevät myyntipuhelut, huijauspuhelut, viestit ja sähköpostit ovat arkipäivää kuluttajille: 32% on saanut niitä viikoittain, 23% joskus, 20% kuukauden sisällä ja 12% samana päivänä kyselyä tehtäessä.
Oma tekeminen keskeytyy häiriöpuheluiden takia
Kysyimme, mikä puhelimyynnissä ja huijauksissa ärsyttää eniten. Vastaukset jakaantuivat näin: Asia ei kiinnosta (34%), Ne keskeyttävät tekemisiäni (25%), En uskalla enää vastata puheluihin tai viesteihin (14%), Pelkään tulevani huijatuksi (12%), Pelkään menettäväni rahaa (9%)
Tutkimusjohtaja Juho Rahkonen: Voivat aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia
Tutkimuksen toteuttaneen E2 Tutkimus Oy:n johtaja Juho Rahkonen toteaa, että digihuijauksiin liittyvä ongelma näyttää olevan tutkimuksen tulosten valossa yllättävänkin laaja. Ongelmaa kasvattaa myös tekoälyn kehittyminen.
-Elämä kulkee pitkälti puhelimen kautta aamusta iltaan. Eri sovellusten kautta tulevaa informaatiota on nykyään valtava määrä ja kun siihen vielä lisätään nämä huijaukset, niin vähemmästäkin menee pää sekaisin. Keskittymiskyky herpaantuu ja psyykkinen kuormitus lisääntyy. Huijaukset voivat aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia.
Huijauksia estävien palvelujen kysyntää Rahkonen pitää laajana.
-Se että yli 70 prosenttia on kiinnostunut palvelusta, kertoo ilmiön laajuudesta.
Kilpi-sovelluksen Arto Isokoski: Tekoäly nostanut huijausten tasoa
Kilpi-sovelluksen kehittäjä Arto Isokoski Telemarkkinointikielto.fi:stä uskoo, että huijaukset ja niiden yritykset lisääntyvät jatkossa rajusti.
-Tutkimustulokset ovat linjassa omien havaintojemme kanssa. Huijaaminen eri kanavissa on selvästi lisääntynyt sekä huijausten taso on parantunut uusien teknologioiden myötä, kuten tekoälyn.
-Tänä päivänä jokainen meistä voi saada virheettömästi kirjoitetun sähköpostin omalla kielellä, jota voi olla mahdoton erottaa aidosta tai soiton tai puheviestin omalta lapselta, jossa hän kertoo hukanneensa puhelimensa ja pyytää lähettämään rahaa pankkitilille, Isokoski kertoo.
Hänen mukaansa on myös nähty, että huijausyritykset kansainvälistyvät entisestään.
-Todennäköisesti tulemme myös näkemään robottipuheluiden määrän kasvun puhelinmyynnissä, koska puheluita on edullista toteuttaa ja etenkin häläri- eli wangiripuhelut tulevat yleistymään. Niissä soittajan tarkoitus ei ole saada vastaanottajaa vastaamaan puheluun, vaan puhelun annetaan hälyttää vain lyhyen aikaa ja toivotaan, että puhelun vastaanottaja soittaa takaisin.
Kilpi-sovellus suojaa häiriöiltä ja huijareilta
Kysymykseen ”Olisitko kiinnostunut hankkimaan sellaisen palvelun, joka estää huijauspuhelut, -viestit ja -sähköpostit”, yhteensä 71% vastasi Kyllä tai ehkä eli kiinnostus tällaista palvelua kohtaan on kova.46% vastaajista olisi valmis maksamaan palvelusta alle 10 euroa vuodessa.
Telemarkkinointikielto.fi on kehittänyt Kilpi-sovelluksen, joka estää ei-toivotut yhteydenotot.
Kilpi on älypuhelimiin ladattava sovellus, joka tunnistaa huijauspuhelut, tekstiviestit ja sähköpostit. Tämä tarkoittaa, että huijaus- ja puhelinmyyntipuhelut eivät enää edes hälytä puhelimessa. Lisäksi sovellus tunnistaa automaattisesti haitallisia linkkejä sisältävät huijaustekstiviestit ja spämmisähköpostit jo ennen niiden lukemista. Kilpi suojaa tehokkaasti myös tietojen ja tunnusten kalastelulta.
Sovellus perustuu dataan, jota kerätään ja kasvatetaan jatkuvasti.
Kilpi-sovelluksen avulla voi nauttia huijausvapaasta ja puhelinmyynnittömästä puhelinajasta.
Kilven voi ladata Google Play- ja ja App Store -sovelluskaupoista.
Tutkimuksen toteutti E2 Tutkimus Oy Telemarkkinointikielto.fi:n toimeksiannosta.
Suomalaisten asenteita kartoittavan kyselytutkimuksen aineisto kerättiin Dynatan internetpaneelissa, joka edustaa 16 vuotta täyttäneitä suomalaisia. Kysely tehtiin elokuun kahdella ensimmäisellä viikolla 2023, ja siihen vastasi tuhat suomalaista.
Tämä tiedote sisältää myös:
Tutkimustulosten grafiikan (E2 Tutkimus Oy)
Blogin ”IT-pomo paljastaa: Näin kukkamummo huijasi minulta rahaa Barcelonan torilla - kaiken takana oli ajoitus”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto Isokoski
Telemarkkinointikielto.fi/Kilpi-sovellus
arto.isokoski@stml.fi
0447301607
Juho Rahkonen
Johtaja, E2 Tutkimus
050 375 9008
juho.rahkonen@e2.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Telemarkkinointiliitto ry (STML) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimittaa jäsenistönsä suoramarkkinointikieltoja Suomessa suoramarkkinointia harjoittaville yrityksille ja valvoo kieltojen noudattamista. Toimintamme perustuu pitkään kokemukseen ja vahvaan asiantuntijuuteen, jonka avulla osaamme toimia haastavissakin tilanteissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Telemarkkinointiliitto ry
Elisa-huijaus uhkaa katkaista palvelun6.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannassa on havaittu erityisen aktiivinen Elisan nimissä lähetettävä huijausviesti, jossa vastaanottajaa painostetaan päivittämään maksutapansa palvelun keskeytymisen uhalla.
Uusi oikeusministeriöhuijaus uhkaa ulosotolla23.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokantaan on ilmoitettu runsaasti Suomi.fi-viestejä jäljitteleviä huijaussähköposteja. Uusimmassa versiossa lähettäjäksi väitetään oikeusministeriötä ja aiheeksi ulosottoviranomaisen asiakirjoja. Kilpi-sovelluksen havainnoissa näkyy samaan aikaan myös Klarna- ja DHL-huijauksia sekä vilkastunutta huijaussoittoliikennettä ulkomailta.
Saitko uhkauksen tältä julkkikselta? Näin tunnistat huijauksen1.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannan mukaan suomalaisille saapuu tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon huijausviestejä ja ulkomailta tulevia huijauspuheluita. Viime aikojen havainnoissa korostuvat myös julkisuuden henkilöiden nimissä lähetetyt uhkaavat viestit sekä viranomaisiksi naamioidut huijaukset.
Huijarit iskivät taas tuttujen palvelujen nimissä: Posti, DHL, Suomi.fi17.6.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovellukseen tehtyjen ilmoitusten perusteella erityisesti Postin, DHL:n ja Suomi.fi-palvelun nimissä tehdyt huijaukset ovat lisääntyneet viime viikkoina. Samalla ulkomailta tulevat huijauspuhelut ja kotimaisista numeroista tehtävät häiritsevät yhteydenotot kuormittavat monia suomalaisia.
Varoitus: Huijaussähköposti liikkeellä: ‘ChatGPT Plus -maksu epäonnistui’3.6.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen havaintojen mukaan OpenAI:n ja ChatGPT:n nimissä leviää tällä hetkellä huijaussähköposteja, joissa vastaanottajaa kehotetaan päivittämään maksutietonsa väitetyn maksuongelman vuoksi. Samanaikaisesti suomalaisia lähestytään nyt paljon myös viranomaisten, terveyspalveluiden ja teleoperaattoreiden nimissä tehdyillä huijauksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


