Kauppakamarien vientijohtajakysely: Hiipuva maailmantalous huolestuttaa 81 prosenttia vientiyrityksistä – kasvuodotukset laskeneet selvästi alkuvuodesta
Yli 80 prosenttia suomalaisista vientiyrityksistä on huolestunut maailmantalouden hiipumisesta. Heikkenevä maailmantalouden kasvu näkyy myös vientiyritysten kasvuodotuksissa: nyt enää 44 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan kuluvana vuonna verrattuna edellisvuoteen, kun vuoden alussa kasvua odotti vielä 64 prosenttia. Vientinäkymiä heikentävät taantuva maailmantalous, heikentynyt kysyntä ja kohonneet kustannukset. Kauppakamarien vientijohtajakysely suunnattiin merkittävää vientiä harjoittavien yritysten johtajille ja siihen vastasi noin sata yritystä.

Kauppakamarien tuoreesta vientijohtajakyselystä selviää, että hiipuva maailmantalous alkaa vaikuttaa vientiyritysten tulevaisuuden näkymiin. Kyselyyn vastanneista vientiyrityksistä 29 prosenttia kertoi maailmatalouden hiipumisen huolestuttavan merkittävästi ja 52 prosenttia jonkin verran. 16 prosenttia yrityksistä kertoo hiipuvan maailmantalouden huolestuttavan hieman. Vain kolmea prosenttia maailmantalouden tilanne ei huolestuta ollenkaan.
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtajan Päivi Pohjanheimon mukaan tulos kertoo selvää sanomaa.
“Yritysten kasvuodotukset ovat selvästi heikommat sekä loppuvuodelle että ensi vuodelle. Viime vuosien kriisit eli pandemia, Venäjän sota Ukrainassa ja niiden aiheuttamat ongelmat alkavat nyt näkyä maailmantalouden hiipumisena ja se alkaa tuntua vientiyrityksissä. Onneksi yritykset ovat tehneet paljon toimia sopeutuakseen muuttuviin tilanteisiin”, Pohjanheimo sanoo.
Yritysten vientinäkymiä heikentävät kyselyn mukaan juuri tällä hetkellä eniten taantuva maailmantalous (69%), heikentynyt kysyntä (66%) sekä kohonneet kustannukset (53%). Vielä toukokuun kyselyssä 54 prosenttia arvioi heikentyneen kysynnän ja 52 prosenttia taantuvan maailmantalouden sekä kohonneiden kustannuksen heikentävän vientinäkymiä.
Vientiyritysten kasvuodotukset laskeneet alkuvuodesta
Kysely osoittaa vientiyritysten kasvuodotusten kuluvalle vuodelle laskeneen alkuvuodesta. Kyselyn mukaan 44 prosenttia yrityksistä uskoo vientinsä kasvavan merkittävästi tai jonkin verran kuluvan vuoden aikana verrattuna edelliseen vuoteen. Vielä toukokuun kyselyssä kasvuun uskoi 51 prosenttia ja helmikuussa 64 prosenttia.
28 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä laskevan jonkin verran tai merkittävästi. Touko- ja helmikuun kyselyissä viennin laskua odotti 19 prosenttia vastaajista.
”Hyvää on se, että edelleenkin yli 40 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan vähintään jonkin verran tänä vuonna. Suunta on kuitenkin kaikkinensa yleisen trendin mukainen eli huolestuttava”, Pohjanheimo sanoo.
Heikentynyt kysyntä varjostaa vientiyritysten ensi vuoden kasvuodotuksia
Vientiyrityksiltä kysyttiin odotuksia myös ensi vuoden näkemyksistä. Yritysten odotukset seuraavalle vuodelle ovat hieman positiivisemmat kuin loppuvuodelle. 47 prosenttia vastaajista arvioi vientinsä kasvavan joko merkittävästi tai jonkin verran ensi vuonna kuluvaan vuoteen verrattuna. Yrityksistä 20 prosenttia arvioi vientinsä laskevan ensi vuonna joko hieman tai merkittävästi.
Syynä heikkeneviin näkymiin ovat heikentynyt kysyntä (90 %), taantuva maailmantalous (60%) ja kohonneet kustannukset (55%).
“Vaikka kehitys on huolestuttava, koronan jälkeinen hyvin edennyt toipuminen, uusien tuotteiden kysyntä ja uudet markkinat kuitenkin tasapainottavat yritysten vientinäkymiä”, Pohjanheimo toteaa.
Vientiyritysten johtajille suunnattu kysely tehtiin 29.–31.8.2023. Kyselyyn vastasi 99 yritystä. Kysely lähetettiin merkittäville vientiä harjoittaville yrityksille eri puolille Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoKeskuskauppakamari
Puh:0505738494paivi.pohjanheimo@chamber.fiKuvat
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Vientijohtajakysely: Puolet vientiyrityksistä toivoo EU:lta kovia vastatoimia USA:n tulleille18.6.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Trumpin tullipolitiikka luo painetta suomalaisyrityksille. Puolet kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista vientiyrityksistä toivoo EU:n asettavan Yhdysvalloille vastaavan tasoisia tulleja kuin Yhdysvallat on asettanut tai asettamassa EU:lle. 18 prosenttia yrityksistä puolestaan ei kannata vastatullien asettamista.
Uusi maastapoistumissääntö voimaan tänään – vaikutuksia työnantajille ja ulkomaalaisille työntekijöille11.6.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Tänään voimaan tullut kolmen/kuuden kuukauden sääntö koskee ulkomaalaisia työntekijöitä, joilla on tilapäinen työntekijän oleskelulupa, ja joiden työsuhde päättyy kesken luvan voimassaolon. Työnantajan pitää ilmoittaa vastedes tällaisista tilanteista Maahanmuuttovirastolle. Tämä on yrityksille jälleen uusi velvoite, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Keskuskauppakamari: Huijausviestit eivät lopu kesällä – perehdytä kesätyöntekijät ennen lomia6.6.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Huijausviestit ja tietojenkalastelu lisääntyy jatkuvasti, eikä kesä tuo siihen poikkeusta. Voi olla jopa päinvastoin: kun kesätyöntekijät aloittavat tehtävissään, näkevät rikolliset tahot siinä mahdollisuuden. Uusimpia huijausyrityksiä ovat niin sanotut toimitusjohtajaviestit. Keskuskauppakamarin hallinto- ja talousjohtaja Yvonne Backas muistuttaa, että kesätyöntekijät on syytä perehdyttää ja ohjeistaa hyvin myös mahdollisiin ulkopuolelta tuleviin huijausyrityksiin.
Pääekonomisti: Ei vielä elpymistä alkuvuodesta – Suomen bruttokansantuote polki paikallaan30.5.2025 08:49:21 EEST | Tiedote
Pitkään odotettu talouden elpyminen antaa vielä odottaa itseään, sillä ainakaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sitä ei vielä päästy kokemaan. Suomen bruttokansantuote pysyi neljännesvuositasolla muuttumattomana eli 0,0 prosentin kasvussa. Vuositasolla oltiin kuitenkin 0,8 prosenttia viime vuotta ylempänä. ”Ei ollut häävi lukema”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Keskuskauppakamari: Työtä haluavia estetään tekemästä työtä – työnteko-oikeutta laajennettava27.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää valtakunnallisia työvoimapula-aloja koskevaa asetusta muutettavaksi siten, että kriteerit työvoimapula-alasta ovat yhtenevämpiä alueellisten, arkitodellisuuteen nojautuvien linjausten kanssa. Lista työvoimapula-aloista on nyt liian kapea eikä vastaa yritysten kokemaa todellisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme