Vientijohtajakysely: Puolet vientiyrityksistä toivoo EU:lta kovia vastatoimia USA:n tulleille

Jaa

Trumpin tullipolitiikka luo painetta suomalaisyrityksille. Puolet kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista vientiyrityksistä toivoo EU:n asettavan Yhdysvalloille vastaavan tasoisia tulleja kuin Yhdysvallat on asettanut tai asettamassa EU:lle. 18 prosenttia yrityksistä puolestaan ei kannata vastatullien asettamista.

Keskuskauppakamarin johtaja (kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari).
Keskuskauppakamarin johtaja (kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari). Kuva: Jari Härkönen

Peräti 85 prosenttia vastanneista yrityksistä kertoo, että kansainvälinen epävarmuus vaikuttaa yritykseen joko erittäin kielteisesti tai kielteisesti. Kymmenen prosenttia vastaajista kokee, ettei epävarmuudella ole vaikutusta ja vajaa kuusi prosenttia kokee hyötyvänsä siitä.

Epävarmuudesta huolimatta yritysten usko viennin kasvuun kuluvana vuonna on noussut vuodentakaisesta selvästi. Kasvuun uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti 47 prosenttia yrityksistä.

”On ilahduttavaa huomata, että nopeatempoisesta presidentti Trumpista ja muusta maailmanmyllerryksestä huolimatta vientiyritysten näkymät ovat niiden omien arvioiden mukaan parantuneet selkeästi vuoden takaisesta. Tämän perusteella voi sanoa, että vientiyrityksissä on luottamusta siihen, että Trumpin kanssa selvitään, suhdanne paranee ja vienti alkaa vetää”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.

Kyselystä selviää, että Yhdysvaltain politiikan seurauksena yritykset katsovat myös vaihtoehtoisia markkinoita. Kolmannes yrityksistä kertoo kasvattavansa liiketoimintaa EU- ja ETA-maissa johtuen tullisodan uhasta.

Tullipolitiikka näkyy myös niin, että 26 prosenttia yrityksistä harkitsee liiketoiminnan aloittamista tai laajentamista Yhdysvalloissa. Maaliskuussa näin ajatteli yhdeksän prosenttia yrityksistä.

”Yritysten riskinarviointikyky on vahvistunut usean viime vuoden aikana ja epävarmuuksia pyritään neutraloimaan. Koska Yhdysvallat on konkreettinen mahdollisuus kasvattaa liiketoimia, strategiset pitkän tähtäimet tekijät painavat”, sanoo Pohjanheimo.

Kauppakamarien vientijohtajakysely tehtiin 5-10.6.  ja siihen vastasi 138 vientiyritystä ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse ja siihen pystyi vastaamaan vain yhden kerran

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kv-kauppakamarilta entistä tiukemmat säännöt ympäristöväittämillä markkinointiin8.7.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen kauppakamari (ICC) on tiukentanut markkinointisääntöjään koskien ympäristöväittämiä. Jos markkinoija käyttää tavoitteellista väittämää, joka koskee tulevaisuuteen suuntautuvaa pyrkimystä, sen on osoitettava selkeä suunnitelma, jolla se aikoo saavuttaa pyrkimyksensä ilmoittamassaan aikataulussa. Myös esimerkiksi sanojen ympäristöystävällinen ja ekologinen käyttö ilman täsmennystä on lähtökohtaisesti kiellettyä.

Komissiolta esitys 2040-ilmastotavoitteesta – EU:n ulkopuolisten ilmastotoimien sallimisessa mahdollisuuksia ja riskejä2.7.2025 13:17:05 EEST | Tiedote

Komissio antoi keskiviikkona pitkään odotetun esityksensä EU:n 2040-ilmastotavoitteeksi. EU:n päästöjen pitäisi vähentyä 90 prosenttia 2040 mennessä. Uutena elementtinä komissio sallisi rajatusti kansainvälisten yksiköiden käytön eli EU:n ulkopuolella toteutetut ilmastotoimet osana EU:n tavoitetta, ja lisää joustavuutta eri alatavoitteiden välille. Teknologisia nieluja ollaan tuomassa osaksi EU:n päästökauppaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye