Akava: Syrjimätön työelämä edellyttää toteutuakseen konkreettisia lainsäädäntötoimia

Jaa

Akava pitää hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden lisäämiseksi oikeansuuntaisena, mutta jatkotyötä jää paljon. Tiedonannosta, jota eduskunta käsittelee 6. syyskuuta, puuttuvat konkreettiset lainsäädäntömuutokset ja rahoituspäätökset.

– On välttämätöntä, että hallitus sitoutuu edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä kaikessa toiminnassaan ja viestii tästä selkeästi ja aktiivisesti. Tuore tiedonanto on tärkeä askel ja siihen liittynyt työ on ollut hyödyllistä. Sellaisenaan tiedonanto ei kuitenkaan riitä, vaan se vaatii tuekseen konkreettisempia toimenpiteitä kuin siinä on esitetty, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

– Kannustan kansanedustajia aktiivisuuteen sekä tiedonannon eduskuntakäsittelyssä että koko vaalikauden aikana. Edellytämme, että jatkotoimenpiteiden valmisteluun kutsutaan mukaan myös työmarkkinakeskusjärjestöt, Löfgren toteaa.

Akava oli kuultavana tiedonannon valmistelussa ja esitti lausunnossaan monia konkreettisia toimia syrjimättömän yhteiskunnan rakentamiseksi.

– Työelämässä, työmarkkinoilla ja koulutuksessa on syrjiviä asenteita ja rakenteita, jotka pitää tunnistaa ja joista on päästävä eroon. Olemme Akavassa pettyneitä, että esittämämme vihapuheen kriminalisointi ei sisälly tiedonannon toimenpiteisiin, vaikka vihapuhe ja sillä maalittaminen näyttää lisääntyvän, Löfgren jatkaa.

– Tiedonanto ei myöskään ota kantaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan oikeuteen määrätä hyvitystä syrjinnän uhrille, vaikka tällaista täsmäkeinoa kaivattaisiin rakenteellisen syrjinnän poistamiseksi. Lisäksi yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi tehtävä työ on jäämässä vaille riittävää resursointia, Löfgren lisää.

Akava painottaa, että oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa lainsäädäntö, käytännön toimet sekä päättäjien ja muiden ihmisten asenteet tukevat kaikki yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

– Jotta muutos etenee, tarvitaan tärkeiden asennemuutosten tueksi kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä ja sopimuksia. Suomi on mukana keskeisissä YK:n ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksissa ja on siten velvollinen kunnioittamaan, suojelemaan ja panemaan täytäntöön kaikkien ihmisoikeudet yhdenvertaisesti ja ketään syrjimättä. Rasistisen, homofobisen, seksistisen tai naisvihamielisen käytöksen pitää loppua suomalaisessa yhteiskunnassa, sanoo Akavan johtava asiantuntija Miika Sahamies.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme